Suurapurahat Elina Grundströmille sekä Helena Telkänrannalle ja Amanda Feldonille

Kuvakollaasissa Helena Telkänranta (vas.), Elina Grundström (oik.ylh.) ja Amanda Feldon. (Kuvat: Vesa-Matti Väärä, Noora Lehtovuori ja A. Feldonin kotialbumi)

Tiedetoimittajain liiton 10 000 euron suurapurahoilla avataan uusia ammatillisia uria. Toimittaja ja tietokirjailija Elina Grundström ryhtyy tutkimaan ruoantuotantoa ilmastonmuutoksen keskellä. Tiedetoimittaja ja tutkija Helena Telkänranta puolestaan paneutuu dokumentaristi Amanda Feldonin kanssa nautojen, sikojen ja kanojen mieleen.

 
Elina Grundströmin Maailman ruoantuotannon tulevaisuutta käsittelevä julkaisukokonaisuus kertoo jännittävän tositarinan avulla ihmiskunnan kohtalonkysymyksistä.
Teos jatkaa omalla tavallaan siitä, mihin Grundströmin vuonna 2013 ilmestynyt ilmastonmuutosta käsittelevä narratiivinen tietokirja Musta orkidea päättyi.  Siinä missä Musta orkidea käsitteli ilmastonmuutoksen hidastamisen mahdollisuuksia, uusi teos käsittelee sitä, miten ihmiskunta voi selvitä, vaikka muutos etenee.
– Kirjan juonta ja tapahtumapaikkaa en vielä halua paljastaa, mutta aihe on tärkeä, sanoo Elina Grundström.
– Ruoantuotannon heikkenemistä pidetään ilmastonmuutoksen vakavimpana lyhyen tähtäimen seurauksena. Ratkaisujen löytäminen ruokajärjestelmän ongelmiin on nyt entistä ajankohtaisempaa, kun myös koronakriisi vaikeuttaa niitä.
Hankkeen tavoitteena on tuottaa saman taustatutkimuksen pohjalta narratiivinen tietokirja ja taustatutkimus dokumenttielokuvan käsikirjoitusta varten. Tällainen monimediaisuus on Grundströmille uusi kokeilu.
– Pelkät tietokirjat eivät enää nykyään tavoita kaikkia aiheesta kiinnostuneita samalla tavalla kuin ennen. Uskon että hyvä tarina, kiinnostava päähenkilö ja merkityksellinen aihe toimivat monessa formaatissa, mutta ne täytyy tehdä välineiden omilla ehdoilla.
– Dokumentti ei saa kuvittaa tai kopioida kirjaa, vaan sen täytyy olla jotain ihan muuta. Siksi on aivan mahtavaa, että Tiedetoimittajien suurapuraha mahdollistaa mentoroinnin, toteaa Elina Grundström.
 

Toimittaja ja dokumentaristi paneutuvat eläinten mieleen

Toisen suurapurahan jakavat tietokirjailija HelenaTelkänranta ja dokumentaristi Amanda Feldon, joiden hankkeessa toteutetaan uudenlainen tiedevideoiden ja -artikkelien sarja internetiin työotsikolla “Eläinten mieli”.
Hankkeessa on tarkoitus tuottaa suuren yleisön ulottuville sarja videoita ja tekstejä, jotka linkittyvät toisiinsa tavalla, jossa katsoja ja lukija voi valikoida omat polkunsa ja seurata häntä kiinnostavia aiheita yhä syvemmälle. Sarjassa kuvataan etenkin nautojen, sikojen ja kanojen kokemusmaailmaa ja tuodaan esille aihetta käsittelevää tutkimustietoa.
– Tietokirjailijana, tiedetoimittajana ja tutkijana olen havainnut, että tieteellinen tieto eläinten kokemusmaailmasta kiinnostaa monia ihmisiä suuresti ja että sillä on merkittävää potentiaalia myös maatalouden eläinten olojen parantamisessa. Jotta viestintä kattaisi aiempaa suuremmat yleisöt, olen viime vuosina alkanut kehittää ajatusta syvällisten yleistajuisten artikkelien yhdistämisestä visuaalisuuteen ja interaktiivisuuteen, kuvailee Helena Telkänranta hankkeensa taustaa.
– Brittiläistä Amanda Jane Feldonia pyysin mukaan siksi, että hän on huipputason kansainvälinen dokumentaristi, jonka tuotanto kattaa mm. luonto- ja eläinaiheisia dokumenttielokuvia, lyhyitä videoita ja kaikkea siltä väliltä. Viime vuosina hän on erityisesti kiinnostunut eläinten kognitiotieteestä, perehtynyt siihen ja on halukas tuomaan osaamisensa tämän alan tiedeviestinnän käyttöön.
Eläinten mieli -hankkeen videot tullaan kuvaamaan Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä Somerolla. Yksi sen asukkaista ja videoiden tulevista esiintyjistä on kesy villisika Osku, jonka kanssa Helena Telkänranta on tämän jutun kuvassa päivätorkuilla. Hankkeen sisältö ja rakenne ovat Telkänrannan ja Feldonin yhdessä suunnittelemia. Aineistoista tehdään sekä suomen- että englanninkieliset versiot.
– Toivomme, että tällainen tapa välittää eläintieteellistä tietoa antaa osaltaan panoksen rakentavaan yhteiskunnalliseen keskusteluun siitä, miksi ja miten tuotantoeläinten oloja voisi parantaa, Telkänranta kertoo.
– Samalla tarkoituksenamme on testata uudenlaista tiedeviestinnän formaattia, josta kertyvistä kokemuksista toivotaan olevan hyötyä myös muista tieteenaloista kertomiselle, hän toteaa.
 

Apurahoja jaettiin yhteensä lähes 85 000 euroa

Tiedetoimittajain Liiton hallitus sai kevään apurahahaussa 38 hakemusta, yhteissummaltaan 152 235 euroa. Apuraha myönnettiin 30 hakijalle, ja apurahasumma oli yhteensä 84 910 euroa. Juhlavuoden suurapurahaan (10 000 euroa) tuli seitsemän hakemusta. Suurapuraha myönnettiin kahdelle hankkeelle, ja neljä muuta hakijaa sai pienemmän työskentelyapurahan.
Liiton apurahat kertyvät Kopiosto ry:n keräämistä valokopioinnin ja digitaalisen kopioinnin korvauksista. Tiedetoimittajain liitto on Kopiosto ry:n jäsen.
Tästä linkistä löydät kevään 2020 apurahojen saajat: Apurahojen saajat kevät 2020 nimi sekä hanke
 
 
 
 

Uusimmat ajankohtaiset

Liiton palkinnonsaajia juhlittiin Valon juhlassa Teatterimuseolla

Vuoden 2023 tiedetoimittajapalkinnon ja tiedeviestintäpalkintojen saajia juhlittiin Teatterimuseolla Juhlaa vietettiin Teatterimuseolla Kaapelitehtaalla Helsingissä torstaina 2. helmikuuta. Ohessa kuvakoostetta juhlista. Lisää kuvia tulossa!      ...

Liiton pressikortti voimassa koko tammikuun – ja 10. helmikuuta asti

Suomen tiedetoimittajain liiton jäsenkorttien vuositarrat on painettu ja ne lähtevät painosta postin kuljetettaviksi jäsenille. On hyvä muistaa, että jäsen- eli pressikortti on voimassa koko tammikuun. Tarvittaessa voimassaolo jatkuu vielä helmikuun 10. päivään asti....

Apurahoja liiton jäsenille Tutki!2023-konferenssiin

Tutki!-konferenssi järjestetään jälleen huhtikuussa, ja Tiedetoimittajain liitto myöntää sinne jäsenilleen apurahoja. Järjestyksessä seitsemäs Tutki!-konferenssi järjestetään 21.–22. huhtikuuta 2023 Helsingin Sanomatalossa. Toimittajille suunnattu koulutus- ja...

Suomalaisen elämäntavan murros Tieteiden yössä 12. tammikuuta

Lauluja metsistä ja lähiöistä duolta Kononen & Pajukallio, puheita Tommi Hoikkalalta, Pasi Heikkuriselta ja Laura Arikalta. Tietoiskuja ajankohtaisista aiheista kaupungin sydämessä Helsingin kaupungintalolla. Tiedetoimittajain liiton Tieteiden yön ohjelma on...

Liiton syksyn apuraha 67 hakijalle

      Liiton hallitus sai syksyn apurahahaussa kaikkiaan 81 hakemusta. Ne olivat yhteissummaltaan 209 478 euroa. Eniten kiinnostusta tunnettiin työskentelyapurahoihin, ja hakemuksia niistä tuli kaikkiaan 46 hakijalta. Apuraha myönnettiin hallituksen...

Heljä Salonen jatkaa liiton puheenjohtajana

Suomen tiedetoimittajain liiton vaalikokous järjestettiin 22. marraskuuta Tieteiden talolla Helsingissä. Kokousväki valitsi yksimielisesti toimittaja Heljä Salosen jatkamaan liiton puheenjohtajana. Vuosi 2023 on Salosen kolmas vuosi puheenjohtajana ja samalla...

Kenen teot sinä tahdot palkita vuonna 2023?

Vertaistensa palkitsema. Sitä tunnustusta ihminen kantaa mielessään loppuelämänsä. Kenet tai minkä vertaisesi sinä tänä vuonnat palkitsisit?     Tee ehdotuksesi Vuoden 2023 Tiedetoimittajasta ja Vuoden 2023 tiedeviestintäpalkinnon saajasta 10.12.22 mennessä!...

Kansallinen tiedeviestintäkongressi Tampereella

Järjestyksessä 9. Kansallinen tiedeviestintäkongressi järjestetään tänä vuonna Tampereella perjantaina 2.12.2022 klo 12–17 Kongressin teemana on Lupa sanoa. Tampere-talolla kysytään, kenellä on lupa puhua ja kenen on suorastaan pakko puhua. Yhteistyökumppanina on...

Nyt on oikea aika hakea apurahaa!

Suomen tiedetoimittajain liiton syksyn kausiapurahojen haku alkaa sunnuntaina 16. lokakuuta. Hakuaikaa on 15.11.2022 saakka. Apuraha ei ole tarkoitettu vain liiton jäsenille, vaan Kopiosto-varoista myönnettäviä apurahoja voivat hakea muutkin tiedeviestinnän alalla...