Saarenheimo totesi, että käsitykset ikäpolvista ovat olleet muutoinkin muutoksessa. Kronologinen ikä ei entiseen tapaan määritä yhteistä kokemusmaailmaa. Nuoruus on pidentynyt ja niin sanottu keski-ikä kaventunut. Eläköitymistä ei seuraa niinkään vanhuus, vaan erityinen ”kolmas ikä”. Suuret ikäluokat elävät nyt juuri tätä vaihetta.
Kolmas ikä ei Saarenheimon mukaan ole oikeastaan ikäkausi vaan paremminkin elämäntyyli. Ollaan jo poissa työelämästä, mutta edelleen suhteellisen terveitä ja aktiivisia niin kansalaisina kuin kulttuurin ja palvelusten kuluttajina. Vanhenemisen mallia ei haeta enää omien vanhempien sukupolvelta. Ede
s oma ikäpolvi ei ole välttämättä ensisijainen samastumisen kohde, vaan eri-ikäiset voivat identifioitua esimerkiksi yhteisen harrastuksen kautta.
Aktiivisen vanhuuden takana on paitsi tietty kulttuurin muutos ennen kaikkea lääketieteen huima kehitys. Eläkkeellä oloaika on pidentynyt, sitä voi kestää neljäkin vuosikymmentä. Tutkijat ovat laajalti yhtä mieltä siitä, että eliniän lisäys on tullut ennen kaikkea terveisiin vuosiin.
Suurten ikäluokkien vahva asema saattaa aiheuttaa myös sukupolvien välille jännitteitä, joita erilaiset elämänkokemukset vahvistavat. Kasvavat taloudelliset ongelmat hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisessä lisäävät myös haasteita. Saarenheimo kannustaakin sukupolvia käymään enemmän dialogia keskenään. Se on molemmille hyödyllistä. Hän käytti tietokonevertausta: nuoren kovalevylle on kertynyt vähemmän dataa, mutta prosessori on sitäkin nopeampi. Ikääntyvällä asia on päinvastoin. Yhdessä he muodostavat kelpo kompuutterin.
Saarenheimon alustus herätti erittäin vilkkaan ja monipuolisen keskustelun. Tilaisuus kuului liiton seniorien iltapäiväkahvisarjaan. Läsnäolijoiden enemmistö tunnisti itsensä juuri Saarenheimon esittelemän aktiivisen kolmannen iän edustajiksi. Esko Rahikainen tiivistikin huuhkajien aktiivisen elämänasenteen lopuksi hieman rehvakkaaseen tunnukseen: ”Dreijaa oma tuhkauurnasi!”