Syksyn apurahahaku käynnissä 15. marraskuuta asti

Syksyn apurahahaku 16.10–15.11. on käynnissä.

Suomen tiedetoimittajain liitto ry myöntää tiedeviestinnän alalla toimiville kohdeapurahoja syventävään työskentelyyn, koulutukseen, kokoukseen tai muuhun ammatilliseen tapahtumaan osallistumiseen, työmatkaan tai laitehankintaan. Kohdeapurahoja voidaan jakaa myös 2–4 hengen pienryhmämatkoille. Kaikki ryhmän jäsenet tekevät omat hakemukset, joissa viitataan yhteiseen matkaan ja mainitaan ryhmän muiden jäsenten nimet. Apurahat ovat aina henkilökohtaisia.

Liitto voi jakaa myös ns. media fellows -apurahoja tieteellisten lehtien toimittajille esimerkiksi lehden kehittämiseen tai harjoitteluun/vierailuun koti- tai ulkomaisen tiedelehden toimituksessa. Myös tutkijoiden viestintäosaamisen laajentamista työharjoittelussa voidaan tukea. Lisäksi apurahaa on myönnetty esimerkiksi toimittajan tai tiedottajan osallistumiseen tutkijaryhmän työhön ja viestintään sekä työkiertoonja -vaihtoon.

Apurahat ovat verottomia, mutta niistä ilmoitetaan verottajalle. Ilmoituksen pakollisia henkilötietoja ovat viralliset etunimet, henkilötunnus ja kotiosoite.  Sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia ei-jäseniltä ei oteta vastaan.

HAE APURAHAA TÄLLÄ SYKSY 2023 -lomakkeella

 

Suomen tiedetoimittajain liiton apurahavarat kertyvät tekijänoikeuskorvauksista, joita Kopiosto myöntää jäsenjärjestöille. Allekirjoittamalla valtakirjan Tiedetoimittaja-ominaisuudessa varmistat tekijänoikeuksiesi valvonnan ja apurahajärjestelmän tulevaisuuden. (Kuva: Shutterstock)

 

Kaikki apurahat ovat verottomia, mutta niistä ilmoitetaan verottajalle.
Tietoturvallisen lomakkeen pakollisia henkilötietoja ovat viralliset etunimet, henkilötunnus ja kotiosoite sekä pankkitilin numero. Sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia ei oteta vastaan.

Täytä apuraha-hakemus huolellisesti
– Anna hankkeelle kuvaava ja lyhyt nimi. Tätä nimeä käytetään myös koosteessa, jossa liiton sivuilla ilmoitetaan myönnetyistä apurahoista.
– Kuvaile käyttö- tai työsuunnitelma tiiviisti mutta olennaiset asiat kertoen. Lähetä vain mielestäsi välttämättömät liitteet: toimisto@tiedetoimittajat.fi
– Ilmoita pankkiyhteys IBAN-muodossa.
– Ilmoita muut samaan hankkeeseen vireillä olevat apurahahakemukset.
– Arvioi hankkeen kustannukset hakuhetken todellisten kustannusten mukaan.

Kopiosto-valtakirja – Toimi näin

Apurahat rahoitetaan tekijänoikeuskorvauksilla eli valokopiointi- ja digitaalisen kopioinnin korvauksilla. Tästä syystä liitto suosittaa Kopioston valvontavaltakirjan antamista Suomen tiedetoimittajain liitolle.  Valtakirjan voi antaa useammalle Kopioston jäsenjärjestölle, ja Tiedetoimittajain liitolle se annetaan tiedetoimittaja-ominaisuudessa.

JOS ET OLE VIELÄ ANTANUT KOPIOSTO-VALTAKIRJAA:

Kirjaudu TÄSTÄ LINKISTÄ täyttämään Kopioston sähköinen valvontavaltakirja ja valvot samalla oikeuksiasi ja tekijänoikeutesi kerryttävät Kopiosto-korvauksia.

TÄRKEÄÄ TIETOA VALTAKIRJAN AIEMMIN ANTANEILLE!

Vuonna 2023 suoritetaan kaikkien Kopiosto-valtakirjojen valtuuksien laajentaminen, ja aiemmin annetut valtakirjat on päivitettävä. Jos sinulla valtakirja aiemmin tehtynä, mutta et ole vielä käynyt sitä päivittämässä, TEE SE NYT.

OHJEET VALTAKIRJAN PÄIVITYKSEEN LÖYDÄT TÄÄLTÄ.

Tai kopioi linkki selaimeesi:https://www.tiedetoimittajat.fi/turvaa-tekijanoikeutesi-kay-paivittamassa-kopiosto-valtakirjasi/

Uusimmat ajankohtaiset

41 hakijaa sai liiton kevään apurahan

  Liiton hallitus sai kevään kausi-apurahahaussa kaikkiaan 51 hakemusta yhteissummaltaan 122 339 euroa. Apuraha myönnettiin 41 hakijalle, ja apurahasumma oli yhteensä 76 987 euroa.  Eniten haettiin ja jaettiin apurahaa työskentelyyn. Myöntösumma oli 61 300 euroa....

Opintomatka tarjosi välähdyksiä Viron tiede-elämään

"Kuun päällä ja veden alla" tiivisti matkanjohtaja Ville Wittenberg Tiedetoimittajain liiton opintomatkan kulun tervetuliaispuheessaan verkostoitumis-illallisella Tartossa 19. toukokuuta.   Teksti: Ulla Järvi   Tuohon perjantaiseen retkipäivään oli mahtunut...

Sanan vallassa 3.5. työelämätaitoja

Sanan valta -koulutuspäivä yhdessä Journalistiliiton ja Terveystoimittajien kanssa ke 3.5. klo 10–16.30 Tieteiden talolla Helsingin Kruununhaassa. Luvassa on jälleen kiinnostavia puheenvuoroja kaikille osallistujille sekä intensiivisiä työpajoja. Tänä vuonna teemana...

Kevään apurahahaku on päättynyt

Kevään Kopiosto-apurahat olivat haettavissa 15.4.2023 saakka. Hakemuksia tuli yhteensä 62. Tämän haun yhteydessä saattoi hakea myös Suurapurahaa uutta tiedeviestintää luovaan tai kehittävään hankkeeseen. SEURAAVA HAKU ON 16.10.–15.11.2023 Suomen tiedetoimittajain...

Viron vireää tiedettä ja keväistä luontoa

  Tiedetoimittajain liiton opintomatkalle Etelä-Viroon 18.–20.5.2023   Osallistujien arvonta on suoritettu 16.3., ja 78 hakijalle ilmoitettu. Viro on monelle tuttuakin tutumpi, mutta samalla naapurimaa, josta meillä on vielä paljon opittavaa....

Mari Heikkilä johtamaan Euroopan tiedetoimittajaliittoa

Suomen tiedetoimittajain liiton varapuheenjohtaja Mari Heikkilä on valittu EUSJA:n puheenjohtajaksi. Hän sanoo, että nyt korona-ajan jälkeen yhteinen liitto on tarpeellisempi kuin pitkään aikaan. EUSJA (European Union of Science Journalist’s Associations) on Euroopan...

Liiton palkinnonsaajia juhlittiin Valon juhlassa Teatterimuseolla

Vuoden 2023 tiedetoimittajapalkinnon ja tiedeviestintäpalkintojen saajia juhlittiin Teatterimuseolla Juhlaa vietettiin Teatterimuseolla Kaapelitehtaalla Helsingissä torstaina 2. helmikuuta. Ohessa kuvakoostetta juhlista. Lisää kuvia tulossa!      ...

Liiton pressikortti voimassa koko tammikuun – ja 10. helmikuuta asti

Suomen tiedetoimittajain liiton jäsenkorttien vuositarrat on painettu ja ne lähtevät painosta postin kuljetettaviksi jäsenille. On hyvä muistaa, että jäsen- eli pressikortti on voimassa koko tammikuun. Tarvittaessa voimassaolo jatkuu vielä helmikuun 10. päivään asti....

Apurahoja liiton jäsenille Tutki!2023-konferenssiin

Tutki!-konferenssi järjestetään jälleen huhtikuussa, ja Tiedetoimittajain liitto myöntää sinne jäsenilleen apurahoja. Järjestyksessä seitsemäs Tutki!-konferenssi järjestetään 21.–22. huhtikuuta 2023 Helsingin Sanomatalossa. Toimittajille suunnattu koulutus- ja...