Somessa raivotaan ja kieutaan

Amanda Alvarez

Onko #rocur tuttu? Twitter-tilien kiertokuratointi on aika kuuma juttu ainakin minulle, sillä tällä viikolla niitä on vedettävänä kolme samanaikaisesti (julistan itseni epävirallisesti tämän tärkeän ennätyksen haltijaksi). ABBAn ja Ikean tavoin rocur (sanotaanko vaikka #kieku, korjatkaa jos sille on jokin virallisempi suomenkielinen lyhenne) on peräisin Ruotsista, missä @sweden lanseerattiin vuonna 2011. Visertävät tieteilijät ovat ottaneet ilmiön omakseen: tähtitieteellä, hiukkasfysiikalla ja biologialla on omat kiekut. Jaipurista Zimbabween tavistwiittaajat kertovat arjestaan. Ja tottakai tiedeviestijöilläkin on oma kanava, @IamScicomm, missä olen äänessä juhannuksen yli. Kiekuilla jaetaan kokemuksia, käydään keskusteluja ja osallistetaan yleisöjä. Rocur-tilin vetäminen vaatii toki valmistelua ja sisältöä pitää tarjota aikavyöhykkeestä riippumatta; viestien ajastaminen hoituu esimerkiksi Tweetdeck-ohjelmalla. En tiedä vielä mitä kokemuksesta jää käteen — ainakin uusia seuraajia — mutta kiekuja seuranneena tiedän että viikottain vaihtuvat kuraattorit sulautuvat toisiinsa ja katoavat loputtomaan viserrysvirtaan.

Lopuksi vielä päivitys Yhdysvaltain tiedetoimittajia uhkaavasta välirikosta. Joulukuussa bloggasin NASW-liitossa muhivasta jäsenyyskiistasta. Puoli vuotta työn alla ollut ja hiljattain julkaistu selonteko on karua luettavaa. Mielipidekysely paljasti journalistien ja viestijöiden välisen tukahdetun antipatian, joka vuoti Twitteriinkin. MIT:ssa Knight-tiedeviestintäohjelman uudehko Undark-verkkolehti on analysoinut tilannetta useassa artikkelissa ja niissäkin kommentointi on käynyt tiuhana. Kiistan polttopiste on järjestön hallituksen koostumusta avaava perustuslaillinen muutos. NASW:n hallitus on jo yksimielisesti tyrmännyt ehdotuksen, mutta jäsenistö päättää asiasta lopullisesti lokakuisessa vuosikokouksessaan. On varmaa, että NASW:stä karisee jäseniä olipa päätös myötä tai vastaan. Nähtäväksi jää pirstoutuuko 82-vuotinen järjestö täysin.

 

Tutkijat, aiheet ja tunteet

Mari K. Niemi

Tasa-arvokysymykset, ravitsemus ja maahanmuuttopolitiikka kuuluvat aiheisiin, joita tutkijoiden on usein vaikea julkisuudessa kommentoida. Tämä on sääli, sillä nämä ovat teemoja, joista liikkuu paljon perusteettomia käsityksiä ja väitteitä. Asiantuntijatietoa siis tarvittaisiin.

Puhetilaakin olisi tarjolla, koska nämä teemat kiinnostavat yleisöäkin. Vaikkapa tasa-arvoasioihin julkisuudessa tarttuva tutkija voi kuitenkin pian tulla tempaistuksi ärhäkän kansalaiskeskustelun välikappaleeksi. Kaikki tutkijat eivät ole tähän valmiita, vaan peruuttavat mieluummin takaisin kammioonsa. On myös asiantuntijoita, jotka ajattelevat viriävän tai kuohahtavankin keskustelun olevan tervetullut seuraus heidän avaukselleen. Pääasia, että puhutaan!

Monia keskustelun kärjistyminen kuitenkin harmittaa varsinkin silloin, jos ajatusten sijaan siirrytään arvioimaan niiden esittäjää.

Pulma on huomattu tietysti toimituksissakin. Tällä viikolla Helsingin Sanomien Nyt-liite ilmoitti sulkevansa verkkokeskustelun kommenttiosion kahdeksi viikoksi. Sinä aikana lehti miettii, miten toimia jatkossa. ”Kaikkein epämiellyttävintä on, että toimittajiamme ja erityisesti haastateltaviamme on kommenteissa uhattu vahingoittaa, haukuttu läskeiksi ja väitetty valehtelijoiksi”, uutispäällikkö Jussi Pullinen perustelee lehden ratkaisua.

Mahdollisuutta verkkokommentointiin päätti rajoittaa myös MTV3, jonka mukaan runsaasti vihapuhetta synnyttää nyt pakolaiskriisin uutisointi .

 

Lehtien kommenttiketjuissa tai sosiaalisessa mediassa tutkijan oikeassa vai väärässä olemisen päättää yleisö. Tuossa arvioinnissa se, miten hyvin tutkija asiansa hallitsee, voi olla aika toissijaista.

Esimerkiksi politiikantutkijoiden ajatuksia yhteiskunnallisista kysymyksistä voisi haastaa julkisuudessa useamminkin. Tämä voisi parhaimmillaan jopa edistää tutkimusta.

Tällaisen tasokkaan kriittisen keskustelun sijaan tavallisempaa on kuitenkin kuulla väitteitä siitä, että tutkijan (kuviteltu) puoluekanta tai tämän (luulotellut) poliittiset sympatiat selittävät tutkijan lukijaa harmittaneet tulkinnat.

Usein tutkijoita syytetään myös nollatiedon tuottamisesta tai muuten vain täydestä ammattitaidottomuudesta asiaa sen kummemmin perustelematta.

Joskus mietin, ajattelevatko tutkijan ammattitaitoa mollaavat ihmiset koskaan sitä, miltä heistä tuntuisi, jos heidän omaa työtään julkisesti ivattaisiin ja reposteltaisiin.

Kovakin vertaiskritiikki kuuluu tietysti tutkijan työhön. On kuitenkin eri asia tulla esimerkiksi konferenssissa tai julkaisuprosessin aikana asiantuntijoiden opponoimaksi kuin some-palstoilla ventovieraiden aggressiivisesti höyhentämäksi.

Toinen puoli asiaa on se, että julkisuudessa asioita kommentoiva tutkija on monen silmissä valta-asemassa. Hän saa äänensä kuuluviin ja pääsee määrittelemään asioita – vaikkapa arvioimaan puoluetta, jota jutun lukija äänestää.

Asetelma ei ole tasa-arvoinen, ja tämän ymmärtäminen voi auttaa tutkijaa hyväksymään tuohtunuttakin kansalaispalautetta. Tämäkään lähtökohta ei silti oikeuta ketään latelemaan törkeyksiä.

 

Kuohuttavia aiheita julkisuudessa kommentoiva tutkija tottuu sosiaalisessa mediassa pian saman kuvion toistumiseen. Joko tutkija saa osakseen kritiikkiä ”vääristä” mielipiteistään tai kiitosta ”oikeista” näkemyksistään.

Usein tarjolla on molempia. Tutkijan kanssa sekä samaa että eri mieltä olevat jakavat eteenpäin hänen lausuntojaan, vaikka usein päinvastaisin saatesanoin.

Tutkijan saaman mediahuomion näyttää usein ratkaisevan se, miten sopivia ne ovat kiivaasti kannatettaviksi tai ärhäkästi vastustettaviksi. “Käyttökelpoisia sitaatteja” kun jaetaan tarmokkaimmin sosiaalisessa mediassa.

.

 

Sosiaalinen media toimittajan työkaluna

© best works. www.shutterstock.com

© best works. www.shutterstock.com

Pasi Kivioja

”Väännä niille rautalangasta, miksi kannattaa mennä Twitteriin”, supatti erään maakuntalehden päätoimittaja korvaani ennen toimitukselle pitämääni esitystä sosiaalisen median hyödyistä.

Päätoimittajan pyyntö yllätti, sillä olin omassa some-kuplassani kuvitellut, että kaikki toimittajat ovat siellä. Maakuntalehden toimituksesta kuitenkin vain pari oli liittynyt Twitteriin ja Facebookiin noin puolet. Ero oli suuri verrattuna etelän median toimittajiin, joiden toinen koti tuntuu olevan somessa.

Siispä rautalangasta: Twitterin parasta antia toimittajalle ovat muun muassa kiinnostavien uutisten ja linkkien loputon virta, kollegiaalinen keskustelu sekä näkyvyys, jonka välineen ansiosta saa omille viesteilleen ja töilleen.

Yleisradion toimittajille sosiaalista mediaa kouluttavan Kirsi Matson-Mäkelän mukaan näkyvyyden hakeminen ja brändäys voivat olla journalisteille yhä kirosana, mutta itsensä brändääminen kannattaa. Näkyminen somessa on erityisen tärkeää freelancerille, jolla ei ole tukenaan suuren mediatalon massiivista tavoittavuutta. Jo se, että joskus mainitsee, millaisten kiinnostavien aiheiden parissa askartelee, voi poikia työtilauksia myöhemmin.

”Puffaaminen kannattaa kuitenkin tehdä tyylillä ja nostaa esiin myös muiden hyviä juttuja”, Matson-Mäkelä muistuttaa.

Oletko edelläkävijä vai perässähiihtäjä?

Iltalehden uutispäällikkö, filosofian tohtori Kreeta Karvala tutki väitöskirjassaan toimittajien sosiaalisen median käyttöä. Karvala löysi toimituksista kolmenlaisia asennoitumismalleja sosiaalisen median uutiskäyttöön: edelläkävijöitä, konservatiiveja ja perässähiihtäjiä. Edelläkävijätoimittajat käyttävät ison osan työajastaan somen kautta tapahtuvaan tiedonhankintaan. Perässähiihtäjät välttelevät sosiaalisen median työkalujen käyttöönottoa omissa uutisrutiineissaan.

Karvalan väitöskirjan tiedot ovat vuodelta 2012. Vielä tuolloin Twitter oli vieraaksi koettu mediaympäristö toimituksissa.

”Kahdessa vuodessa Twitter on lyönyt läpi toimittajien some-työkaluna. Myös kuvajakopalvelu Instagram on tullut suositummaksi”, Karvala arvioi muutosta.

”Twitteriä käytetään tiedon ja asiantuntijoiden hankkimiseen. Osa toimittajista kuratoi somesta löytämäänsä aineistoa ja välittää itse tietoa. Osa taas käyttää somea ajankohtaisten aiheiden nokkelaan kommentoimiseen.”

Karvalan haastatteluissa korostui myös somen käyttö liikenteenohjaukseen omille uutissivuille, oman median yleisösuhteen vahvistaminen ja uusien yleisöjen etsiminen.

Uutislähteenä Twitter on monella journalismin saralla ykkönen – etenkin urheilussa, viihteessä ja ulkomaanuutisissa. Tieto tulee usein Twitteriin ennen kuin se ehtii kansainvälisille uutissivustoille. Yksittäiset twiittaajat ovat raportoineet esimerkiksi Ukrainasta myrskyn silmästä tavalla, johon perinteiset uutisvälineet eivät pysty. Tällöin korostuu lähdekritiikin merkitys: twiiteissä kysymys on yhdestä subjektiivisesta näkökulmasta, joka voi olla myös silkkaa propagandaa tai feikkiprofiilin kiusantekoa.

Verkostoidu ja avaa prosessia

Kirsi Matson-Mäkelä pitää Twitteriä hyvänä välineenä myös tiedetoimittajille. Hän on itse tiedetoimittajien yhdistyksen jäsen.

”Twitteriä voi käyttää verkostoitumiseen. Tiedealan ihmisiä on paljon Twitterissä. Sieltä löytää myös tiedeprojekteja ja -yhteisöjä seurattavaksi. Esimerkiksi Mars-kulkija lähettää twiittejä”, Matson-Mäkelä sanoo.

Twitterissä kynnys yhteydenottoon on matala. Esimerkiksi pääministeri Alexander Stubbilta ei kuka tahansa saa vastausta muilla viestintävälineillä, mutta Twitterissä vastaus voi tulla muutamissa minuuteissa. Joillekin tietolähteille on mahdotonta löytää sähköpostiosoitetta tai puhelinnumeroa, mutta heidät saattaa saada kiinni Twitterissä.

Matson-Mäkelä suosittelee, että tiedetoimittajat käyttäisivät somea enemmän jutuntekoprosessinsa avaamiseen. Tiedetoimittajat pääsevät joskus mielenkiintoisiin paikkoihin tapaamaan kiinnostavia ihmisiä. Valmiille tekstille tai dokumenttiohjelmalle voi luoda odotusarvoa kertomalla jutunteosta sosiaalisessa mediassa.

Matson-Mäkelä viihtyy itse myös Facebookissa, Instagramissa, Pinterestissä ja LinkedInissä. Instagramia, Pinterestiä ja YouTubea hän toivoisi hyödynnettävän enemmänkin visuaalisten tiedejuttujen välityskanavina. Instagram voisi toimia etenkin nuoren yleisön tavoittamisessa.

Kirsi-Matson-M

 Kun 140 merkkiä ei riitä

Kaikkia ei miellytä Twitterin käyttöliittymä ja 140 merkin viestit, joilla on turhauttavaa käydä syvällisiä keskusteluita. Facebook sopii ammatillisiin keskusteluihin paremmin, jos hyväksyy kavereikseen muitakin kuin lähimpiä ystäviään. FB:n yksityisyysasetusten ja erilaisten kaverilistojen avulla voi jakaa päivityksensä erikseen ystäville, työkavereille, ammatillisille kontakteille tai vaikka koko maailmalle, jos niin haluaa.

Jotta FB:sta saisi ammatillista keskusteluhyötyä, pitää kasvattaa kontaktiverkostoa. Muutaman sadan kontaktin kesken saa jo pulinaa aikaan. Kannattaa myös hakeutua ryhmiin, joissa käydään oman työn kannalta kiinnostavaa keskustelua. Osa ryhmistä on avoimia, osa vaatii sisäänpääsyn anomista tai kutsua joltakulta ryhmäläiseltä. Salaiset ryhmät eivät näy muille kuin jäsenilleen.

Facebookin kautta on myös helppo seurata kotimaisia ja ulkomaisia aviiseja tykkäämällä niistä. Popular Science, EurekAlert!, Science News Monitor, New Scientist, Our Unconscious Mind… tiedelehtien nimikkeiden määrä on loputon.

FB:ssa vain on se ongelma, että järjestelmä suodattaa uutissyötteestä pois päivityksiä. Tiedelehden sivusta tykkääminen ei siis aina riitä, vaan jos todella haluaa tiedon kaikista sen päivityksistä, pitää joko käydä sivulla säännöllisesti tai klikata sivun tykkäämispainikkeesta päälle kohta ”Saa ilmoitukset”. Kolmas tapa on valita samasta painikkeesta ”Lisää kiinnostuksen kohteidesi listaan” ja luoda ammatillisen kiinnostuksen kohteille seurantalista. Samantyyppisiä listoja voi hyödyntää myös Twitterissä.

Nykyisin Yhdysvalloissa asuvalla toimittajalla Taneli Heikalla on poikkeuksellinen tapa hyödyntää Facebookia työssään. Hän laittaa kolumninsa FB-kavereidensa kommentoitavaksi, ennen kuin teksti on julkaistu. Yleensä toimittajat jakavat kolumnejaan somessa vasta julkaisun jälkeen.

”Kommenteista saa ideoita. Joskus joku huomauttaa fakta- tai ajatusvirheestä. FB toimii minulle vähän niin kuin laajennettuna ja poikkeuksellisen monipuolisesti sivistyneenä toimituksena. Kun teen töitä kotona, se on myös sosiaalisesti hauskaa”, Heikka perustelee.

Syy siihen, miksi tapa ei ole yleistynyt, lienee aiheen anastamisen pelossa ja vanhoissa tottumuksissa.

”Toimittajat ovat niin fiksautuneita ajatukseen, että juttu ’ilmestyy’ tietyllä hetkellä. Blim – se paljastetaan kansalle valmiina. Mutta netissä idean tai kolumnin elinkaari on erilainen kuin printissä. Kun jaan jutun etukäteen, pystyn hieman ennakoimaan, millaisen vastaanoton se saa virallisesti ilmestyessään.”

Tiedettä blogeihin ja YouTubeen

Valitettavan monella uudella käyttäjällä some-kanavien käyttö jää profiilin luomiseen ja tapahtumien passiiviseen tarkkailuun. Kanavasta riippumatta parhaat hyödyt saa reippaasti verkostoitumalla. Pelkkä läsnäolo ei hyödytä mitään, vaan pitää olla vuorovaikutuksessa, kommentoida ja avata keskustelua fiksulla tavalla.

Yhden päivityksen elinkaari on Twitterissä kaikkein lyhin. Facebookissa se on muutamasta tunnista muutamaan päivään, sillä järjestelmä nostaa suosittuja keskusteluja ihmisten uutissyötteissä ylemmäs. Ei kannata unohtaa myöskään pitempää ilmaisua suosivia blogeja, jotka tuottavat pitkäkestoista näkyvyyttä linkitettävyytensä ja hakukoneystävällisyytensä vuoksi.

Viime keväänä pohdimme tiedetoimittajien some-työpajassa yhteisen tiedeblogin perustamista. Idea jäi hautumaan. Toisena tehtävänä oli suunnitella, miten tieteestä voisi kertoa YouTube-videon keinoin. Se harjoitus myös toteutui – katso video tästä!

Lue lisää

Mieti, mitä sutkauttelet
Kirsin some-vinkit

Kirjoittaja on YTM, vapaa toimittaja ja viestinnän asiantuntija, joka kouluttaa yrityksiä ja yhteisöjä sosiaalisen median hallinnassa. Seuraa Twitterissä @PasiKivioja.

Kirsin some-vinkit

Kuva: Shutterstock

Pasi Kivioja

1 Mene rohkeasti someen ja tutki sen mahdollisuuksia.

2 Mieti tavoitteesi ja pyri niitä kohti.

3 Tutustu some-välineeseen ja opettele viestimään sen sääntöjen mukaan.

4 Hyödynnä aihetunnisteita eli #hashtageja. Voit luoda niitä itse tai tutkia, onko sopiva jo valmiiksi olemassa.

5 Ole avoin keskustelulle ja vuorovaikutukselle.

Lähde: Ylen toimittaja ja some-kouluttaja Kirsi Matson-Mäkelä

Lue lisää

Mieti, mitä sutkauttelet
Kirsin some-vinkit

Takaisin artikkeliin:
Sosiaalinen media toimittajan työkaluna

Mieti, mitä sutkauttelet

Pasi Kivioja

Uuden some-käyttäjän tunnistaa usein siitä, että hän rikkoo tietämättään sosiaalisen median kirjoittamattomia sääntöjä.

”Joka välineellä on omat liikennesääntönsä ja tapa toimia. Peruskohteliaisuuden noudattaminen on aina hyvä lähtökohta”, Kirsi Matson-Mäkelä toteaa.

Moni toimittaja korostaa nykyisin some-profiileissaan, että mielipiteet ovat hänen omiaan eivätkä edusta työnantajan virallista kantaa. Kreeta Karvala ja Kirsi Matson-Mäkelä ovat yhtä mieltä siitä, ettei julkista työtä tekevä toimittaja voi vetäytyä vastuusta, vaikka kirjoittelisi someen yksityisprofiililla. Mitä korkeammassa asemassa henkilö on työssään, sitten herkemmin hänen sanomisiinsa tartutaan ja vaaditaan niistä vastuuseen.

Näkemykseen yhtyy myös Helsingin yliopiston viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari.

”Jos jollakulla on erikseen selkeä työ- ja yksityisprofiili, tiettyyn rajaan asti voi tehdä eroa näiden kahden roolin välillä. Mutta jos toimittaja on tunnettu alalla, aika vaikeaa se on”, Korpisaari sanoo.

Some-ylilyöntejä on tapahtunut monessa toimituksessa, ja niistä on annettu varoituksia. Korpisaari ei kuitenkaan muista kuulleensa, että yksikään toimittaja oli saanut potkut some-mokailunsa takia. Jos virhe on tarpeeksi paha, perusteet työsuhteen purulle ovat Korpisaaren mukaan olemassa.

Laissa on säädetty lojaliteettivelvollisuudesta työnantajaa kohtaan. Se kieltää paljastamasta liikesalaisuuksia ja arvostelemasta työnantajaa epäasiallisesti.

”Sen piiriin kuuluu myös epälojaali toiminta, joka ei kohdistu suoraan työnantajaan vaan esimerkiksi työnantajan asiakkaisiin. Epävarmoissa tapauksissa kannattaa ennen sutkautuksen julkaisemista miettiä sen vaikutuksia työnantajan liiketoimintaan ja työyhteisön työilmapiiriin”, Korpisaari muistuttaa.

Lue lisää

Mieti, mitä sutkauttelet
Kirsin some-vinkit

Takaisin artikkeliin:
Sosiaalinen media toimittajan työkaluna