Tiedejournalismin uusi aluevaltaus

Amanda Alvarez

Media-ala on murroksessa. Tämä lienee itsestäänselvyys, mutta kun tiedemaailmaakin koettelevat vilppitapaukset, vaiettu ahdistelu, seksuaalinen häirintä ja retraktioiden tulva, toimittajat tarttuvat avautuneeseen markkinarakoon. Amerikkalainen Buzzfeed on nuuskijana ollut erittäin menestyksekäs. Sivuston tiedetoimituksen päällikkö oivalsi, että vahtikoiran rooli kannattaa: uutisoinnin seurauksena yksi jos toinenkin häirikköprofessori ja tutkimustiedon vääristäjä on paljastunut.

Ikävien tapausten julkistaminen sekoittaa säntillistä tiedemaailmaa, mutta mullistus on lopulta hyvästä, toteaa journalisti ja Retraction Watch-sivuston perustaja Ivan Oransky. Hänkin kirjoittaa vahtikoiranimikkeellä tulosten väärentämisestä, rehellisyydestä tieteessä, vertaisarvioinnin puutteista ja tieteellisten julkaisujen embargo-aikataulukäytännöistä. Monet amerikkalaiset tiedetoimittajat suhtautuvatkin nyt tieteeseen hyvin kriittisesti, kenties katuen aiempaa tiedefanitusta. He myös seuraavat innolla toistettavuuden surkeaa tilaa (replication crisis) etenkin käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteissä. Näitä sisäpiirejä kuohuttavat “dataroistot”, jotka omatoimisesti valvovat tilastollisia metodeja ja tuloksia. Tarkastelu on johtanut kymmeniin retraktioihin: siinäpä aineistoa moneen skuuppiin. Ahdistelujuorujen tavoin tällainenkin ennen vaiettu kritiikki on blogien, somen ja muiden kanavien kautta nyt päivänvalossa. Kaikki eivät kuitenkaan kannata tällaista vallankumousta. Twitter-kyselyn synnyttämän kohun perusteella sekä toimittajille että tieteentekijöille on edelleen epäselvää kenellä on oikeus ja valta arvostella ja uutisoida tieteellisten väitteiden paikkansapitävyyttä.

Buzzfeedin tutkiva journalismi, Retraction Watchin luoma poisvedettyjen tiedeartikkeleiden tietokanta ja datan valvojat edustavat eräänlaista metatiedettä, tieteen ja journalismin kipeää yhtymäkohtaa. Skandaaleista ja poikkeustapauksista uutisointi tuskin loppuu, mutta särkyyn voisi tepsiä uudenlainen tieteen ja journalismin yhteistyö, josta on jo näyttöä. Rakentava kritiikki ja välitön, sivistystä ja yleistä hyvää tavoitteleva tulosten popularisointi kohottaisivat median ja tutkimuksen laatua ja arvostusta.

 

Vaihtoehtoisten faktojen armoilla

Amanda Alvarez

Vuonna 1943 Disney julkaisi lyhyen ajan hengen mukaisen propagandaelokuvan Reason and Emotion (Järki ja Tunne). Pätkä valistaa, että tunneperäiset päätökset ja teot johtavat paitsi ylipainoon myös fasismiin. Pelonsekainen ylpeys lamauttaa järjen ja pian sitä ollaan saappaan murskaamia. Näin on myös nykyajassa astuttu kynnyksen yli Liisan peilimaailmaan. Tässä todellisuudessa faktat mukautuvat tunteisiin, uutista ja satua ei erota toisistaan ja retoriikka on kuin Orwellin käsialaa. Yhdysvaltain kansallispuistot, maatalousministeriö ja ympäristönsuojeluvirasto ovat nyt mitä ilmeisemmin viestintäpannassa. Verovaroin rahoitetusta tutkimuksesta ei siis saa viestiä maan veronmaksajille. Uuden presidentin ehdokkaista tiedeneuvonantajaksi yksi ei usko ilmastonmuutoksen johtuvan ihmisistä, toisen mukaan tieteilijöitä ei edes kiinnosta viestiä työstään. Asiantuntemus on turhaa, jopa halveksittavaa, eliitit kun ovat vastuussa työttömyydestä, globalisaatiosta, parantumattomista taudeista ja muista elämän vaivoista, esimerkiksi puhtaasta vesijohtovedestä, rokotteista ja internetistä.

Vapaa lehdistö ja akateemiset tutkijat ovat kieltämättä tärkeä osa demokratiaa, joka nyt vaikeroi. Enemmän kuin koskaan, tieteentekijöiden on osallistettava suuria yleisöjä, huutaa yksi. Tiedettä on puolustettava, kirjoittaa uutisankkurilegenda Dan Rather. Maailma tarvitsee sinua, Carl Sagan! Mutta tiedevajetta ei voi korjata tiedettä pakkosyöttämällä. Tieteessäkään ei koskaan ole ollut kyse yksinomaan puolueettomista faktoista. Journalisti Rachel Grossin mukaan viestinnän on omaksuttava ne harmaat alueet — esimerkiksi geenimuunneltu ruoka tai geenitekniikan käyttö lääketieteessä — joissa tiede kohtaa tunteet ja ihmisten moraalikäsitykset. Toisaalta, tutkimus on todennut hienotunteisen tai vivahteikkaan tiedeviestinnän tuottavan ei-toivottuja tuloksia: mitä selvempi ja ymmärrettävämpi tiedejuttu, sitä enemmän maallikkolukija luottaa omaan asiantuntemukseensa.

Olemme kenties todistamassa ensimmäistä internetin aikaansaamaa joukkoylivertaisuusvinoumaa. Siinä on sitten tieteilijöillä pähkäiltävää. Atlantin takaisilla tiedeviestijöillä on puolestaan hankalat ajat edessä, mutta ehkä se tietää sitäkin suopeampia näkymiä vaihtoehtoisilla kielillä toimiville viestijöille.

Vuoden 2016 tilinpäätös

Antti Immonen

 

earth-11008_1280

Kuva: Pixabay.com / CC0 Creative Commons

 

Vuosi on taas vaihtumassa. Mitä vuodesta 2016 jäi mieleen? Oikeastaan paljonkin, sillä vuoden aikana tuntui tapahtuvan vaikka mitä. Mielikuva menneestä vuodesta on jälkikäteen aina aika sirpaleinen, joten olkoon sitä myös tämä melko vapaana ajatusvirtana luonnosteltu kirjoitukseni.

Karmaisevimpia tapauksia olivat tietenkin terroriteot.

Tammikuussa tapahtui pommi-isku Turkin Istanbulissa Sultanahmetin aukiolla (kuolleita 10, haavoittuneita 15). Maaliskuussa puolestaan räjähtelivät pommit Brysselissä lentoasemalla ja metrossa (kuolleita 31, haavoittuneita 230). Kesäkuussa afgaanitaustainen Omar Mateen ammuskeli Yhdysvalloissa Orlandossa puoliautomaattikiväärillä (kuolleita 49, haavoittuneita 53). Heinäkuussa tapahtui Nizzan järkyttävä rekka-autoisku (kuolleita 85, haavoittuneita 202). Niin ikään heinäkuussa itsemurhapommittaja iski Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa mielenosoittajajoukkoon (kuolleita 61, haavoittuneita 200).

Tämä ei tietenkään ole tyhjentävä lista terroristien veriteoista, vaan siihen on listattu vain joitakin uutiskynnyksen ylittäneitä tapahtumia. Monien iskujen taustavoimaksi on ilmoittautunut terroristijärjestö Isis. Isisin tiedotteiden totuusarvosta ei ole kuitenkaan takeita, koska se varastaa mielellään itselleen kunnian pelon lietsonnasta, oli oikea pahantekijä kuka hyvänsä.

Hämmentävintä terroriteoista kertovissa uutisissa on sekä se, että ne häivyttävät näkyvistämme paljon suurempia tragedioita. Esimerkiksi pelkästään Etiopiassa, Keniassa ja Somaliassa ruoka-apua tarvitsee noin 12 miljoonaa ihmistä, ja kolmannes maapallon väestöstä kärsii jonkinlaisesta virheravitsemuksesta. Miksi suremme vain muutamia pommi-iskuissa menehtyneitä? Ovatko nuo 12 miljoonaa ihmistä vähäarvoisempia?

Mutta tällaista tiedonvälitys kai on, pystymme sulattelemaan sielussamme maailman pahuutta vain pienen palasen kerrallaan.

Terroritekojen ohella monen mielestä melkein yhtä karmea uutinen oli Donald Trumpin nouseminen Yhdysvaltain presidentinvaalien voittajaksi. Eurooppalaisesta näkökulmasta katsoen monet myönteiset kehityslinjat esimerkiksi ympäristöasioiden osalta uhkaavat katketa. Tässä lieneekin kaikki, mitä Trumpista kannattaa toistaiseksi sanoa, koska hänen puheensa ovat perin ristiriitaisia ja yllättäviä.

Aleppo? Musertava tragedia, joka on niin käsittämätön, että uskonnottomanakin mieleeni nousee vain rukous sen päättymisestä.

Tiedemaailmassa tapahtui vuoden mittaan vaikka mitä. Muutamia poimintoja: Maailman suurin radioteleskooppi FAST, jonka halkaisija on peräti 500 metriä, otettiin käyttöön Kiinassa syyskuussa. Joulukuussa taasen julkistettiin historian suurin taivaskartoitus, joka kerättiin Havaijin yliopiston Pan-STARRS1-teleskoopilla ja joka sisältää kolmisen miljardia galaksia, tähteä ja muuta kohdetta.

Tammikuussa yhdysvaltalaiset tutkijat ilmoittivat löytäneensä uuden alkuluvun, jossa on yli 22 miljoonaa merkkiä. Luku on tietenkin sinänsä mattimeikäläisen kannalta melko käyttökelvoton, mutta se on jälleen yksi merkittävä elementti tieteen kokonaisrakennelmaan.

Maanjäristyksiä on ollut pitkin maailmaa. Viimeksi järisi Chilessä joulupäivänä 7,7 magnitudin voimalla. Sitä ennen uutisoitiin marraskuussa järisseen Japanissa ja Uudessa-Seelannissa, lokakuussa Italiassa, ja syyskuussa ilmeni pienempiä tutinoita Italiassa ja Uudessa-Seelannissa. Elokuussa Italiassa tapahtunut järistys tuhosi muun muassa Amatricen pikkukaupungin kokonaan ja vaati noin 250 kuolonuhria. Ecuadorin huhtikuun maanjäristyksissä kuoli satoja ihmisiä. Samaten huhtikuussa Japanin Kumamoton prefektuuria ravisuttaneessa 4,7 magnitudin maanjäristyksessä sai surmansa kymmeniä. Taiwanissa järisi helmikuussa, Bangladeshissa tammikuussa.

Suuria onnettomuuksia tapahtuu jatkuvasti, mutta emme jaksa kiinnittää huomiotamme kaikkeen. On psykologisesti helpompaa syyttää maailman pahuudesta esimerkiksi jihadisteja.

Onneksi Talvivaaragateakin voi kirota. Ja Suomen hallitusta. Ja maahanmuuttajia.

Merkittävimpiin uutisiin, jos ei kuitenkaan miellyttävimpiin, kuuluivat tietenkin ilmaston lämpeneminen, siitä johtuva jäätiköiden sulaminen, WWF:n Living Planet -raportissa todettu eliölajien hälyttävä katoaminen ja merissä lilluva muovisaaste.

Ikävältä tuntui myös, että vuonna 2016 poistui tuonilmaisiin lukuisia tunnettuja kulttuurihahmoja. Vastikään menehtyneen George Michaelin lisäksi vuoden aikana kuolivat esimerkiksi David Bowie, Leonard Cohen, Prince, Glenn Frey, Keith Emerson, Rick Parfitt, Zsa Zsa Gabor, Bud Spencer, Greg Lake, Gene Wilder, Muhammad Ali, Alan Rickman ja Harper Lee. Tämän blogin tila ei riitä kaikkien luettelemiseen, tuossa vain hautapaasien komeimmat (angloamerikkalaiset) nimet.

Lisäksi vuotta jaksottivat kirjallisuuden Nobelin jakaminen Bob Dylanille, Guggenheim-keskustelu ja monet muut kuohuttavat ja vähemmän kuohuttavat uutisaiheet.

Entä hyvät uutiset? Toki niitäkin oli. Jostain syystä ne eivät useinkaan vain ylitä uutiskynnystä, vaikka niitä olisi henkisesti terveellistä kelailla päivittäin. Myönteisiä uutisia jakaa muun muassa ruotsalainen tilastotieteilijä Hans Rosling, jonka näkemyksen mukaan maailman tila on monilla mittareilla parempi kuin koskaan aikaisemmin. YouTubessa on hänen lukuisia innostavia luentovideoitaan, joita suosittelen jokaiselle piintyneelle pessimistille.

Tässä vielä muutama myönteinen uutinen kuluneen vuoden ajalta: Antarktiksen yläpuolella oleva otsoniaukko on pienentynyt ja tutkijat ovat keksineet menetelmän hiilidioksidin pumppaamiseksi ilmakehästä maan sisuksiin.

Lääketieteen puolella on kehitelty tepsivä zikavirusrokote (marraskuussa tiedotettiin sataprosenttisesti suojaavasta rokotteesta), ja näyttäisi siltä, että ebolarokotekin on viimein saatu toimimaan. Ja kyberneettiset hermostoimplantit ovat mullistava uusi tutkimusalue. Loppuvuodesta Nature-lehdessä ilmestyneessä artikkelissa kerrottiin, että aivoimplantin avulla on jopa saatu halvaantunut apina kävelemään.

Mitä vielä? Vuoden 2016 aikana ainakin Isis heikentyi, Suomen eduskunta hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain (no okei, tämän uutisen positiivisuus on suhteellista tulkitsijasta riippuen), taloustieteilijä Bengt Holmström sai Nobel-palkinnon ja Suomen pankki ilmoitti joulukuussa taantuman olevan ohi. Nyt vain siis odotellaan talouden kasvua – ja ehkä talous lähteekin kasvu-uralle nyhtökauran, härkiksen ja muiden mainioiden innovaatioiden ansiosta.

Pariisin ilmastosopimuskin onnistui: lähes 200 maata sopivat pitkällisen väännön jälkeen yhteisistä ponnistuksista ilmastonmuutoksen torjumiseksi, ja sopimus astui voimaan 4.11.2016. Käytännössä meininki ei tietenkään kovin helposti muutu, mutta kiva kun edes kerrankin päästiin yhteisymmärrykseen. Siinä on jo sinänsä jälkipolvilla ihmettelemistä.

Pitänee katkaista tämä vuodatus, koska kaikkia vuoden tapahtumia tähän blogitekstiin ei voi kuitenkaan mahduttaa. Mitä omaan elämääni tulee, liikuin kernaasti ulkona, luin ja tein kirjoja ja rakastin vuoden jokaisena päivänä muun muassa auringonnousuja ja -laskuja, puita, tuulta, sadetta, oravia, jäniksiä ja talitiaisia. Ja koiraani. No juu, muutamia ihmisiäkin, vaikka ihmiset ovatkin hieman yliarvostettuja.

Omassa kuplassani merkityksellinen tapahtuma oli myös joulupäivänä televisiosta katsomani dokumentti saaristossa asustavasta vanhasta naisesta, Dorasta. Etenkin mieleeni jäi valkohapsisen Doran tyytyväisyys elämäänsä. Ulkonaisesti hänen elämänsä ei vaikuttanut kovin loistokkaalta, koska hänellä näytti olevan rikkauksinaan korjausta kaipailevan mökkinsä lisäksi lähinnä muutamia lommoisia peltisoikkoja ja rikkinäinen puuliesi. Mutta itse hän totesi olevansa Jumalan lempilapsi, joka on saanut elämässään kaiken. Ja hymyili perään Buddhan hymyä.

Suomi täyttää ensi vuonna sata vuotta. Teen nyt sen kunniaksi uudenvuodenlupauksen. Aion juhlistaa ensi vuotta olemalla Doran tavoin tyytyväinen elämääni tässä hyvinvoivassa maailmankolkassamme. Ole sinäkin.

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Orlandon_yökerhoammuskelu_2016

http://maailma.net/artikkelit/nalka_pahenee_afrikan_sarvessa_lahes_12_miljoonaa_tarvitsee_ruokaapua

http://maailma.net/artikkelit/kolmannes_maapallon_vaestosta_ei_saa_riittavan_ravitsevaa_ruokaa

http://www.hs.fi/aihe/maanjaristykset/

https://wwf.fi/lpr/

https://www.ucmo.edu/news/cooper.primenumber2016.cfm

http://www.nature.com/news/brain-implants-allow-paralysed-monkeys-to-walk-1.20967

http://yle.fi/uutiset/3-8996298

http://yle.fi/uutiset/3-9370320

http://yle.fi/uutiset/3-9345811

http://yle.fi/uutiset/3-9349109

http://www.globalis.fi/Kv-sopimukset/Pariisin-ilmastosopimus

 

Somessa raivotaan ja kieutaan

Amanda Alvarez

Onko #rocur tuttu? Twitter-tilien kiertokuratointi on aika kuuma juttu ainakin minulle, sillä tällä viikolla niitä on vedettävänä kolme samanaikaisesti (julistan itseni epävirallisesti tämän tärkeän ennätyksen haltijaksi). ABBAn ja Ikean tavoin rocur (sanotaanko vaikka #kieku, korjatkaa jos sille on jokin virallisempi suomenkielinen lyhenne) on peräisin Ruotsista, missä @sweden lanseerattiin vuonna 2011. Visertävät tieteilijät ovat ottaneet ilmiön omakseen: tähtitieteellä, hiukkasfysiikalla ja biologialla on omat kiekut. Jaipurista Zimbabween tavistwiittaajat kertovat arjestaan. Ja tottakai tiedeviestijöilläkin on oma kanava, @IamScicomm, missä olen äänessä juhannuksen yli. Kiekuilla jaetaan kokemuksia, käydään keskusteluja ja osallistetaan yleisöjä. Rocur-tilin vetäminen vaatii toki valmistelua ja sisältöä pitää tarjota aikavyöhykkeestä riippumatta; viestien ajastaminen hoituu esimerkiksi Tweetdeck-ohjelmalla. En tiedä vielä mitä kokemuksesta jää käteen — ainakin uusia seuraajia — mutta kiekuja seuranneena tiedän että viikottain vaihtuvat kuraattorit sulautuvat toisiinsa ja katoavat loputtomaan viserrysvirtaan.

Lopuksi vielä päivitys Yhdysvaltain tiedetoimittajia uhkaavasta välirikosta. Joulukuussa bloggasin NASW-liitossa muhivasta jäsenyyskiistasta. Puoli vuotta työn alla ollut ja hiljattain julkaistu selonteko on karua luettavaa. Mielipidekysely paljasti journalistien ja viestijöiden välisen tukahdetun antipatian, joka vuoti Twitteriinkin. MIT:ssa Knight-tiedeviestintäohjelman uudehko Undark-verkkolehti on analysoinut tilannetta useassa artikkelissa ja niissäkin kommentointi on käynyt tiuhana. Kiistan polttopiste on järjestön hallituksen koostumusta avaava perustuslaillinen muutos. NASW:n hallitus on jo yksimielisesti tyrmännyt ehdotuksen, mutta jäsenistö päättää asiasta lopullisesti lokakuisessa vuosikokouksessaan. On varmaa, että NASW:stä karisee jäseniä olipa päätös myötä tai vastaan. Nähtäväksi jää pirstoutuuko 82-vuotinen järjestö täysin.

 

Kuka pelkää tiedottajaa?

Amanda Alvarez

Jäsenyyssyrjintä kuohuttaa Amerikan tiedetoimittajia. Syksyn aikana on taas tullut pinnalle tunteita herättävä kysymys: kuka kelpaa National Association of Science Writers -järjestön hallituksen kärkeen? Harvalle nimittäin oli tiedossa, että yhdistyksen perustuslain mukaan puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi, sihteeriksi tai taloudenhoitajaksi voidaan valita ainoastaan journalisteja. NASW:n jäsenistä yli kolmannes on yliopistojen tai järjestöjen tiedeviestijöitä ja tiedottajia, ns. public information officereita (PIO), ja muutama tähän joukkoon kuuluva esitti lokakuisessa vuosikokouksessa vaatimuksen järjestön perustuslain muuttamisesta.

Vaikka NASW on alun alkaen ollut kaikille tieteestä kirjoittaville avoin järjestö, ovat printti- ja sittemmin digimedian toimittajat kuitenkin omineet sen johdon ja samalla yksinoikeuden puolueettomaan laatujournalismiin. Perustuslain muutosehdotus kiihdytti niinkin paljon, että postituslistalla journalistit uhkasivat erota tai ehdottivat järjestön kahtiajakoa; PIO-porukka kuvaili tilannetta apartheidina ja syrjintänä, mikä taas nostatti poliittisesti korrektien niskakarvat. Muutosehdotuksen puoltaja Rick Borchelt huomautti, että jäsentaistelua on käyty jo vuosikymmeniä: PIOt pääsivät täysjäseniksi vasta vuosituhannen vaihteessa, kun eriarvoiset jäsenyysryhmät kumottiin. Journalistit taas pelottelivat, että järjestön ja jäsenistön uskottavuus heikentyy, jos kaiken maailman PR-konsultit ja markkinoijat pääsevät jäseniksi (mikä ei tällä hetkellä ole mahdollista tai edes esillä). Ristiriidan selvittämiseksi on nyt muodostettu komitea, jonka on puolen vuoden kuluessa raportoitava mahdollisesta perustuslakimuutoksesta järjestölle koituvista “hyödyistä ja haitoista”.

Maailman suurin tiedetoimittajien yhdistys voisi tässä ottaa mallia siitä tasavertaisuudesta, jonka katson toteutuneen suhteellisen hyvin Suomen tiedetoimittajain liitossa. Nykyinen ja entinen puheenjohtaja* eivät ole journalisteja vaan edustavat eri tiedeviestinnän toimintamuotoja. Liitossa tunnustetaan sekä toimittajien että viestijöiden työ; NASW:ssä ei ole viestijöille tai tiedottajille minkäänlaisia palkintomahdollisuuksia. Yhä harvempi tienaa elantonsa pelkästään vanhan median puitteissa ja HC-journalistien vähetessä NASW:n hallitukseen ei pian kelpaa jäsenistöstä kukaan. Olisikohan aika hyväksyä, että nykytiedeviestintä on moniulotteinen ekosysteemi jossa toimijoiden tiedotus- tai mediataustasta huolimatta (tai juuri sen moninaisuuden johdosta) syntyy laadukasta ja asiallista juttua — voisikohan sitä kutsua, tekijästä riippumatta, journalismiksi?

EDIT: 14.1.2016 pidettävässä Viestinnän vastuunkantajat-seminaarissa käsitellään juuri tätä journalismin ja tiedottamisen rajankäyntiä.
* EDIT 2: Satu Lipponen kommentoi Facebookissa seuraavasti:

Amanda kirjoittaa pätevästi. Täsmentäisin hieman mainintaa, etten ole journalisti. Johdan kyllä Syöpäjärjestöjen viestintää ja teen ennakointia ja monenlaisia muitakin töitä. Mutta olen myös ollut vuodesta 2000 Syöpä-Cancer-lehden toimituspäällikkö (LT 112 000), joka ei ole läpihuutojuttu. Olen opiskellut Tampereella tiedotusoppia ja tehnyt toimittajan/toimituspäällikön/päätoimittajan töitä vuodesta 1976 ( ensimmäinen vakituinen pesti) ja Journalistiliiton jäsen olen ollut vuodesta 1980 ilman katkoja – joten kutsun kyllä itseäni journalistiksi, koska teen journalistisia päätöksiä jatkuvasti ja myös kirjoitan mielelläni juttuja.

Tämä kommentti hienosti alleviivaa mistä jäsenyyskiistassa oikein on kyse. Satu on koulutukseltaan journalisti, tuottaa journalismia, tekee toimittajan työtä ja kuuluu Journalistiliittoon, mutta tästä kaikesta huolimatta hän ei silti kelpaisi NASW:n johtoon sen nykyisen perustuslain mukaan, koska toimii puolueellisen järjestön palveluksessa. Monet vastaavassa tilanteessa olevat NASW-jäsenet — esimerkiksi yliopistojen uutispalvelujen toimittajat tai säätiöiden viestijät — kutsuvat Sadun tavoin itseään journalisteiksi ja työtään journalismiksi, mutta tällekös NASW:n “tosijournalistit” vasta nyrpistelevät. Olen siis Sadun kanssa täysin samaa mieltä — NASW:n perustuslaki vaan ei ole ja vaikuttaa siltä että ainakin osa sen journalistijäsenistä toivoo vallan säilyvän puhdasoppisten journalistien käsissä.