Jos vierailee lähiaikoina Tallinnassa, kannattaa suunnata Kumuun. Monelle tuttu taidemuseo tarjoaa maaliskuun puoliväliin asti kiinnostavan taiteen ja tieteen suhteita käsittelevän näyttelyn. Näyttely pohtii taiteen ja tieteen välisiä rajanvetoja ja reflektoi inhimillisen tekemisen ja tietämisen historiallisesti muodostuneita tapoja. Näyttely on toteutettu Tarton yliopiston museon, Viron taidemuseon ja Viron taideakatemian välisenä yhteistyönä.

Kuva: Erich Hanko (?). Hobune, veis ja lammas. Õppetahvel. 1930. aastate lõpp (?). Pliiats, süsi. Eesti Maaülikooli Zoomeedikumi anatoomiakogu.
Nykykeskusteluun taiteen ja tieteen suhde on noussut lähinnä kehittyneiden kuvaus- ja kuvantamistekniikoiden sekä digitaalisuuden avaamien mahdollisuuksien myötä. Niiden avulla voi nähdä kaikkea sitä, mitä paljaalla silmällä ei: taivaankappaleiden tai mikrobien yksityiskohtia, sisäelimiä tai äänitaajuuksien värähtelyä.
Näkemiseen liittyy paljon ainakin länsimaille tyypillisen tietämisen tavan perusainesta: emme usko, ennen kuin näemme omin silmin. Näkeminen, toisten alistaminen katseen alaiseksi, kertoo myös maailman hallinnasta. Esimerkiksi luonnon diversiteetti on ikään kuin hallinnassa, kun kaikki lajit on kuvattu, nimetty ja esille laitettu.
Kumun näyttely kertoo paljon juuri tästä luonnontieteiden voittokulun historiallisesta vaiheesta: miten maantieteelisiä alueita on hahmotettu, ihmisen ja muiden lajien anatomiaa kuvattu ja miten lajeja luokiteltu. Visuaalisuus itsessään on aina ollut olennainen osa tiedontuotantoa, ei pelkästään jo olemassa olevan tiedon välittäjä. Etenkin lajien synnyssä ja anatomian hahmottamisessa visuaalisuus on ollut ensisijaisen tärkeää. Tässä lieneekin tieteen ja taiteen merkittävä risteyskohta: uteliaisuus maailmaa kohtaan ja yritykset hahmottaa siitä jotakin. ’Tutkielma’ on ollut merkittävä tuotos sekä taiteessa että tieteessä-
Itselleni näyttely avasi ennen kaikkea piirtämisen merkitystä inhimillisen tiedon tuotannon välineenä. Kun uutta on etsitty, sitä on usein pyritty hahmottamaan ensin visuaalisesti. Kuvaavaa on, että piirtäminen on kuulunut keskeisesti sekä lääkäreiden että taiteilijoiden koulutukseen. Opetustauluja ja muita havainnollistuksia on laadittu taitavasti, mutta tekijät ovat jääneet usein nimettömiksi tai vaille arvonantoa. Näyttely nostaakin esiin naispuolisia kuvittajia, joiden osallisuus luonnontieteiden maailmaan mahdollistui usein vain piirtämistaidon avulla.
Näyttelyssä on myös mielenkiintoinen maantieteellispoliittinen painotus, joka on toki aina läsnä, tieteen universaaleista ihanteista huolimatta. Imperialismi, kolonialismi ja yhteiskunnalliset syrjintämekanismit ovat osa tieteen historiaa ja näkyvät edelleen monissa historiallisissa kokoelmissa, niin Virossakin. Maantieteen nimissä ja karttojen avulla on hahmoteltu niin Venäjän imperiumiakuin itsenäistä Viroakin. Lääketieteen anatomisissa kuvauksissa on aikoinaan tuotettu anatomiaa koskevan tiedon lisäksi myös omansalaista ihmisideaalia. Nämä käytänteet eivät ole erityisen kaukana nykyisyydestäkään: visuaalisuus muotoilee ymmärrystämme normaaliudesta ja Venäjän mielikuvituksellisia rajoja yritetään piirtää edelleen uusiksi. Onneksi näitä ymmärryksen tapoja myös problematisoidaan näkyvästi.

Kuva: Tundmatu kunstnik (Alexander Postelsi järgi). Franz Joseph Ruprecht ja Alexander Postels vetikaid kogumas. Illustratsioon Postelsi ja Ruprechti teosele ”Illustrationes algarum“ (Vetikate pildid). Peterburi, 1840. Koloreeritud litograafia. Tallinna Ülikooli Akadeemiline Raamatukogu.