800 poliisia ruhjoi saamelaisten ja luonnonsuojelijoiden vastarinnan tammikuussa 1981, kun Norjan hallitus toteutti väkivalloin tahtonsa valjastaa Altajoen energiamyllyksi. Se käynnisti suuren yhteiskunnallisen muutoksen saamelaisten elämässä. He hävisivät yhden taistelun mutta voittivat vuosikymmenien sodan, arvioi kansalaistottelemattomuutta tutkiva Tapio Nykänen.

Saamelaiset taistelivat Altajoella vuosina 1978–1981. Kamppailu näkyi vuosia mediassa, jopa globaalisti, ja kuuluu Norjan kansalliseen ja saamelaisten omaan historiaan.

Yliopistonlehtori Tapio Nykänen Lapin yliopistosta luennoi Altan kiistasta tiedetoimittajille 4. toukokuuta Kittilän Särestössä. Hän tutkii ympäristökamppailuja, kansalaistottelemattomuutta ja vastarintaa. Mitä kiistoihin osallistujat ajattelevat paikastaan maailmassa?

Altan kiista Pohjois-Norjassa

Norja suunnitteli 1968 voimalaitoksen rakentamista Altajokeen ja saamelaiskylän upottamista tekoaltaaseen. Maasin saamelaiset vastustivat hanketta. Suurkäräjät päätti 1973 säilyttää kylän mutta rakentaa padon. Paikallisten mielestä se vahingoittaisi yhä elinkeinoja ja ympäristöä.

1979 protestit laajenivat kansanliikkeeksi, kun Norjan valtakunnalliset saamelais- ja kansainväliset alkuperäiskansajärjestöt sekä ympäristöliike ryhtyivät kapinaan. Protestoijat kahlitsivat itsensä kaivinkoneisiin Altassa, menivät nälkälakkoon Oslossa ja valtasivat ministeriön. He siis harjoittivat klassista kansalaistottelemattomuutta.

Nykäsen mukaan kansanliikkeen aktiiveilla oli erilaisia motiiveja, tapoja toimia ja erimielisyyksiä.

”Luonnonsuojelijat nostivat tärkeimmiksi periaatteiksi luontoarvot ja paikallisten elinkeinojen kärsimät vahingot ja saamelaisliike saamelaiskulttuurin ja alkuperäiskansojen oikeudet. Osittain he puhuivat samoista asioista, mutta saamelaisten painotukset olivat uusia”, Nykänen sanoo.

”He eivät puhuneet enää itsestään vähemmistönä vaan alkuperäiskansana, jolla oli kansainvälisten sopimusten mukaan erityisisiä oikeuksia maahan ja veteen. Tästä uudesta tulkinnasta oli puhuttu Norjassa 10–15 vuotta, mutta Altan tapahtumat muuttivat ymmärrystä radikaalisti.”

Pohjolan valkonaamoja

Dosentti Tapio Nykäsen mukaan saamelaisten rooli alkuperäiskansana ei aluksi ollut itsestään selvä.

”Saamelaiset osallistuivat 1960- ja 1970-luvuilla alkuperäiskansaliikkeen kokouksiin maailmalla. Etelä-Amerikan intiaanien edustajat kuitenkin ihmettelivät, koska saamelaiset näyttivät aivan liian valkoisilta ollakseen alkuperäiskansaa.”

Muutkaan eivät oikein tienneet, mitä porukkaa nämä ”Pohjolan intiaanit” olivat.

Asenne muuttui 1970-luvun aikana. Nils-Aslak Valkeapää joikasi alkuperäiskansojen edustajien kanssa tiipiissä. Hän kertoo yhteyden löytymisestä teoksessaan Greetings From Lapland. The Sami – Europe´s Forgotten People.

”Saamelaisten asema alueen valtioihin ja valtaväestöön tunnistettiin aika nopeasti samanlaiseksi kuin esimerkiksi Etelä-Amerikan alkuperäiskansoilla, ja lisäksi kulttuureissa alettiin nähdä selvää samankaltaisuutta. Tuo Ailun tiipiissä joikaaminen on ikään kuin tämän prosessin symboli.”

Altajoen taistelut nähtiin ja ymmärrettiin jo selkeästi alkuperäiskansojen kamppailuna, ja viimeistään tämän jälkeen saamelaisista tuli elimellinen osa globaalia alkuperäiskansayhteisöä.

Suomen saamelainen Nils-Aslak Valkeapää oli merkittävä taiteilija, kirjailija ja kansalaisvaikuttaja ympäri maailmaa. Hän toimitti Charta 79-nimistä lehteä, joka kertoi Alta-kamppailun tapahtumista saameksi ja englanniksi.

Pommi räjähti käsiin

Tunnetut saamelaisaktivistit, Nilas Somby ja Synnöve Persen, perustivat Samisk aksjonsgruppe-ryhmän, joka johti Oslon nälkälakkoa. Ryhmä toimi itsenäisesti, eikä koordinoinut toimintaa muiden saamelaiskeskusjärjestöjen kanssa.

Norjan valtio keskeytti rakennustyöt monta kertaa, mutta jatkoi taukojen jälkeen.

Tammikuussa 1981 800 poliisi tyhjensi Altan mielenosoitusleirin. Somby yritti räjäyttää pienen palopommin sillan alla. Se räjähti käsissä, ja hän menetti toisen kätensä ja silmänsä.

”Pommin piti olla performanssi, joka ei vahingoita ketään. Mielenosoittajat ja keskusjärjestöt paheksuivat kuitenkin tekoa liian radikaalina. Se ei vastannut 1960–70-lukujen väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden henkeä”, Nykänen toteaa.

Altan kapina hyytyi Jäämeren rannalla Altassa ja Oslon parlamentin edessä.

Kansalaistottelemattomuuden rajat

”Väkivallattomuus on klassisen kansalaistottelemattomuuden ydin”, Nykänen sanoo.

”Ihmisten aineellista omaisuutta tai infrastruktuuria ei saa vahingoittaa pysyvästi, eikä tehdä manöövereitä, jotka symboloivat väkivaltaa.”

”Kansalaistottelemattomaksi saa viimeisenä keinona ryhtyä silloin, kun ihmisen perusoikeuksia uhataan: oikeutta terveelliseen ja turvalliseen elämään sekä oikeutta terveelliseen ja turvalliseen ympäristöön. Näitä oikeuksia kutsutaan perustavimmiksi ja luovuttamattomimmiksi ihmisoikeuksiksi.”

Martin Luther Kingin johtama liike ja Vietnamin sodan vastaiset protestit edustivat klassista linjaa. Kansalaistottelemattomuuden käsite, Civil Disobedience, tuli Henry Thoreaun esseestä 1849.

”Teorioissa on pitkä lista lisäehtoja, milloin kansalaistottelemattomuuteen saa ryhtyä. Ensin pitää yrittää kaikki mahdolliset ja kohtuulliset keinot, poliittinen vaikuttaminen ja lobbaus. Jos mikään näistä ei tehoa ja ihmisoikeusloukkaus jatkuu tai pahenee, saa toimia”, Nykänen kertoo.

Pansaamelaisuus voitti

Norjan valtio norjalaisti väestöään parin sadan vuoden ajan kuten muut Euroopan kansallisvaltiot. Vähemmistöjä tukahdutettiin avoimesti, ja saamea sai koulussa puhua vasta 1950-luvulla.”

Saamelaisten aktivismi heräsi 1920- ja 1930-luvuilla, kun ensimmäiset pohjoismaiset kokoukset pidettiin, ja saamelaisneuvosto perustettiin. Pansaamelaisuuden idea muotoutui samoihin aikoihin, mutta vasta Altan tapahtumat vakiinnuttivat sen saamelaisten ja valtaväestöjen keskuuteen.

Pansaamelaisuus tarkoittaa sitä, että saamelaiset eivät ole vain kansallinen vähemmistö yhdessä maassa, vaan heterogeeninen kansa, joka asuu usean valtion alueella.

”Vanha vähemmistöpolitiikka kyti kuitenkin taustalla ja törmäsi alkuperäiskansaliikkeeseen. Prosessi nosti saamelaisten omat oikeuskäsitykset näkyviin ja alkuperäiskansan erityispiirteet. Norjan kansallinen laki ei niitä tunnistanut, vaikka valtio oli luopunut vähemmistöpolitiikasta.”

Altan voimala vihittiin 1987. Saamelaiskulttuuri kohtasi yhteiskuntamallin, joka käytti runsaasti energiaa ja piti pohjoisia alueita tyhjinä tai elinkelvottomina.

Käänne saamelaisten historiassa

Norjassa oli ennen Altan konfliktia meneillään prosesseja, joissa saamelaiset vaativat parempaa suojaa saamelaiselinkeinoilleen. Altan jälkeen prosessi nopeutui, ja saamelaiset painostivat läpi suuren osan vaatimuksistaan.

Norjan Saamelaiskäräjät alkoi toimia 1989, kahdeksan vuotta Altan Stillan leirin tyhjentämisen jälkeen. Saamen kielilaki tuli Norjassa voimaan 1992. Näiden jälkeen keskustelu maankäytön oikeuksista on jatkunut, ja saamelaisten oikeuksien lisäämiseksi perustettiin 2000-luvun alussa FeFo hallinnoimaan Finnmarkin maita.

Niilas Somby ja Synnöve Persen halusivat voimakkaampaa itsehallintoa saamelaisalueille. He katkeroituivat nälkälakkolaisten kohtelusta. He uhrautuivat eniten, mutta eivät saaneet ansaitsemaa tunnustusta. Jotkut saamelaiset paheksuivat nälkälakkoa, ettei se kuulu saamelaistapoihin.

”Monet saamelaiset sanovat, että Alta kaikesta huolimatta oli tärkeä vaihe saamelaisten historiassa.”