Suomen tiedetoimittajain liiton julkaisu

Tiedätkö, kuka laskuttaa kuvistasi?

Jos jutuissasi on käytetty kuvia, joiden käyttöoikeuksia valvoo – tai luulee valvovansa – nykyään kansainvälinen yritys, luvassa voi olla yllätyksiä.

Päivi Kapiainen-Heiskanen Nettiradio Mikaelin toimituksessa.


Tuotin ensimmäiset nettisisällöt Internetix-ympäristöön vuonna 1996, jolloin tehtiin mikrohistoriaan, lukion kursseihin ja erilaisiin laajoihin teemoihin liittyviä tekstipohjaisia aineistokokonaisuuksia.
Suomenkielisen oppimateriaalin tuottaminen verkkoon oli verrattain uusi asia, joten jouduimme luomaan pelinsääntöjä. Tuottajana varmistin, että tekijät eivät käytä aineistoja, jotka eivät ole itse tehtyjä, itse kuvattuja tai niihin ei ole muuten hankittu käyttöoikeutta.
Pari vuotta myöhemmin aloitti Nettiradio Mikaeli, jonka verkkojutuissa oli tekstin lisäksi kuvia, ääniklippejä, linkkejä ja myöhemmin myös videoklippejä. Samat pelinsäännöt pitivät edelleen, eli älä käytä mitään, minkä käyttöoikeuksista et ole sopinut. Tätä paukutettiin avustajille ja harjoittelijoille koulutuksissa, joiden pohjaksi olin laatinut ohjemonisteen.
Kun pääosin hankerahavetoisesti pyöritetyn Nettiradio Mikaelin sisällöntuotanto tuli tiensä päähän joulukuussa 2005, sisältö jäi avoimeksi hanketta hallinnoineen oppilaitoksen serverille.

Maksa ja vedä pois verkosta

Ällistykseni oli melkoinen, kun sain kesällä 2019 sähköpostiini automaattiselta postilta vaikuttavan viestin liitteineen. Viestin sisältö, oli, että suomalaisyritys, kuvatoimisto, oli valtuuttanut kansainvälisen yrityksen ottamaan yhteyttä ”verkkosivuillanne julkaistuun X:n tekijänoikeuksien alaiseen kuvamateriaaliin ja varmistamaan, että kuvaan/kuviin on hankittu X:n toimitusehtojen mukainen julkaisuoikeus.” X oli tässä tapauksessa suomalaisyritys.
Viesti loppuu toteamukseen, että ”siinä tapauksessa, että ette pysty toimittamaan dokumenttia lisenssistä, pyydämme maksamaan X:n määrittelemän kuvan/kuvien julkaisumaksun ja X:n tekijänoikeuksia loukkaavaan käyttöön perustuvan korvauksen.” Korvaukseksi oli määritelty 200 euroa.
Mukana oli linkki kyseiseen verkkojuttuun ja lasku. Vastasin viestiin, että mitään ilman lupaa julkaisua ei ole aikanaan tapahtunut. Lähetin viestin myös entiselle työkaverilleni, joka työskentelee edelleen serveriä ylläpitävässä organisaatiossa.
Kyse oli Nettiradio Mikaelissa harjoittelussa olleen opiskelijan jutusta vuodelta 2002. Juttu kertoi pohjalaisesta kansanmusiikkiyhtyeestä, joka oli esiintynyt kotimaisilla festivaaleilla ja julkaissut uuden levyn samaisena vuonna. Verkkojuttu koostui tekstistä ja kahdesta kuvasta, jossa toisessa oli yhtye ja toisessa yhtyeen levyn kansi. Kiista koski yhtyeen kuvaa.
Syksyn mittaan entinen työkaverini vaihtoi kv. yrityksen kanssa viestejä kuvasta ja lopulta lasku oli maksettu, koska enempää työaikaa ei asiaan haluttu uhrata. Maksu ei kuitenkaan antanut oikeutta pitää kuvaa verkossa, joten myös kyseinen juttu oli poistettu verkosta. Varmemmaksi vakuudeksi organisaation atk-suunnittelija oli poistanut koko Nettiradio Mikaelin sivuston päädyttyään ajatukseen, että siellähän voisi olla vaikka mitä muitakin vastaavia tekijänoikeusrikkomuksia.

Kuka muistaa kuvaajan oikeuksia

Kun työkiire vähän helpotti, asia alkoi hiertää sen verran, että päätin selvittää kuvan tarinaa vähän pidemmälle.
Muutaman mutkan kautta löytyi muinainen harjoittelija, joka tekee nykyään kotimaisen yliopiston palveluksessa sisältöhankkeita. Häntä kuvio nauratti. Hän muisti jutun hyvin, sillä yhtyeen ihmiset olivat hänelle tuttuja ja hän muisti saaneensa kuvituskuvat yhtyeeltä.
Hän kiinnostui asiasta sen verran, että etsi yhtyeen jäsenet käsiinsä ja sai yhden heistä käymään kuvan ottaneen pohjalaisen valokuvaajan juttusilla. Kuvaaja viestitti, että hän on aikanaan antanut yhtyeelle täydet oikeudet käyttää ottamaansa kuvaa.

Kun pääosin hankerahavetoisesti pyöritetyn Nettiradio Mikaelin sisällöntuotanto tuli tiensä päähän joulukuussa 2005, sisältö jäi avoimeksi hanketta hallinnoineen oppilaitoksen serverille.


Kansainvälinen yritys kuittasi tähän viestiin entiselle työkaverilleni, että jutun julkaisija ei ole tehnyt mitään virhettä tässä, mutta kuvaajalla ei olisi ollut oikeutta antaa kuvaa eteenpäin yhtyeelle.
Päätin soittaa kuvaajalle. Puhelusta tuli pitkä. Kuvaaja kertoi kuvanneensa freelancerina monta vuotta musiikkifestivaalin toimeksiannosta kuvia, kuten useampi hänen kollegansakin. Mitään kirjallista sopimusta festivaalin kanssa keikoista ei koskaan tehty saati että olisi sovittu, että festivaali saisi kaikki oikeudet kuvien julkaisuun. Kuvia festivaali antoi medialle vapaasti käyttöön.
Kuvaaja muisti, että hän oli tuona vuonna pitänyt myös erillisen kuvaussession kyseisen yhtyeen kanssa ja antanut heille kuviin vapaat käyttöoikeudet.
Se, että suomalainen mediayritys väittää kansainvälisen yrityksen kautta omistavansa kaikki oikeudet yhtyeen kuvaan, oli hänestä perin erikoista. Hän oli aikanaan laskuttanut freelancerina festivaalilta oman palkkionsa, eikä hänellä ollut minkään mediayrityksen kanssa työsopimusta sillä hetkellä. Kun kyseisen festivaalin taustaorganisaatiokin on ehtinyt muuttua vuosien varrella, sieltä ei mitään vahvistusta silloisiin käytäntöihin kuitenkaan voisi saada.

Mitä tästä opin?

Suomi on pieni maa ja freelancereiden elanto on aina vain niukkenevan toimeksiantajajoukon varassa. Siksi tämäkin tarina on kirjoitettu mainitsematta yrityksen tai kuvaajan nimeä.
Ymmärrän paremmin kuin hyvin, ettei kuvaaja halunnut omalta osaltaan viedä asiaa eteenpäin muuten kuin puhumalla kasvotusten asiasta itselleen ennestään tuttujen ao. suomalaisen konsernin ihmisten kanssa. Hän olisi kyllä mielellään vahvistanut kirjallisestikin, että yhtyeellä oli häneltä täydet oikeudet käyttää kuvia.
Tässä vaiheessa entinen työkaverini oli tosiaan käyttänyt jo niin paljon työtunteja asiaan, ettei kv. yrityksen kanssa ollut muskeleita jatkaa vääntöä varsinkin, kun laskukin oli tullut maksettua.
Oma oletukseni on, että kyseinen, free-kuvaajan ottama kuva on päätynyt suomalaisyrityksen sähköiseen arkistoon festivaalin media-aineistosta. Omistusjärjestelyjen kautta kuva-arkisto päätyi kuvatoimistolle, joka nyt on solminut valvontasopimuksen kv. yrityksen kanssa.
Kansainvälinen yritys taas varmistaa omaa kannattavuuttaan haravoiden verkosta jollain omalla työkalullaan kuva-aineistoa, joka on yhteensopivaa asiakasyrityksen kuva-arkiston kuvien kanssa. Mielenkiintoista tässä kuviossa on sekin, että todennäköisesti kuvan käyttöoikeudesta ei ikinä valu senttiäkään kuvan alkuperäiselle ottajalle.
Olen jakanut omia kuviani vuosien varrella varsin suurpiirteisesti toimeksiantajilleni ja kuvissa esiintyville ihmisille, eikä minulla ole tietenkään mitään varmuutta, että niitä käytettäessä on mainittu nimeni kuvan ottajana. Ottamiani kuvia on mennyt myös media-aineistojen osaksi ja someen.
Sen tämä episodi opetti, että saatan itsekin saada joku päivä laskun itse ottamastani kuvasta. Jos ottamani kuva päätyy vaikka tiedotteen mukana jonkin lehtikuvan arkistoon ilman nimeäni ja satun itse käyttämään sitä vaikka jollain some-kanavallani, riski on suuri. Vaikkapa tämä samainen tekijänoikeuksia verkosta haravoiva kv. yritys voi väittää asiakasyrityksensä omistavan kuvan oikeudet, vaikka en olisi koskaan tehnyt kyseiselle yritykselle töitä, antanut sille kuviani käyttöön saati että olisin siltä saanut ainuttakaan maksua ikinä mistään.
Sitäkin jäin myös miettimään, että eikö meillä suomalaisilla tosiaankaan olisi muuta mahdollisuutta kuin ulkoistaa tekijänoikeuksiamme valvonta kv. yrityksille, vaikka se voi pidentää ketjuja ja tuottaa yksittäistapauksissa osallisen vinkkelistä tämäntyyppisiä kafkamaisia prosesseja.

Mitä mietteitä tekijänoikeuteen perehtyneellä asiantuntijalla herää tästä tapahtumaketjusta yleisellä tasolla?
”Tekijänoikeuden voi luovuttaa vain sopimuksella ja sen, joka väittää tekijänoikeuden siirtyneen itselleen, on todistettava väitteensä. Väitteen esittäjällä on todistustaakka näyttää katkeamaton siirtoketju alkuperäiseen valokuvaajaan asti”, muistuttaa tekijänoikeusasiamies OTK Maria Elisabeth Rehbinder Taideyliopistojen tekijänoikeuspalvelusta.
Rehbinder on kirjoittanut yhdessä Mari K. Pesolan kanssa Journalistiliitolle ja Finnfotolle teoksen Käytännön opas valokuvaajan tekijänoikeudesta. Opas löytyy verkosta pdf-muodossa.
Kirjoittaja on mikkeliläinen toimittaja-tuottaja, joka on viime vuosina tehnyt myös neljä indie-dokumenttifilmiä.

Julkaistu

15 joulu, 2020

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)