Eläköön nurkkakunnat!

Joonas Aitonurmi

Eläköön nurkkakunnat! Enkä nyt tarkoita nurkkakuntaisuutta, sitä sisäänlämpiäviää ja omia etujaan ajavaa eristäytyvää kuppikuntaisuutta. Sillä sellaista taantumuksellisuutta on nähty riittävästi jo alkaneellakin vuosikymmenellä.
 
Folkloristit, antropologit ja biologit tietävät, että nurkkakunnat ovat ainutlaatuisia ja yllättäviäkin kerrostumia paikoista, tiedoista, historioista ja mielentiloista, joista voidaan ammentaa loputtomasti. Nurkkakunnissa tallennetaan ja säilytetään, säilötään ja hillotaan, merkillisiä määriä helposti katoavaa paikallisuutta. Harmillista, miten mainiolla ja osuvalla sanalla onkin niin kehno klangi!
 
Vierailin kesällä Aleksis Kiven kuolinmökissä Tuusulassa. Opas tiesi kertoa paljon mökin omistaneen Albert Stenvallin, Kiven veljen, perheen elämästä ahtaassa murjussa. Vierailun myötä palasin mielessäni erääseen kesään, jolloin tuurasin Kylmäpihlajan majakkasaaren eräoppaita. Samalla tavoin tiesin kertoa, miten karu Selkämeren kansallispuisto kätkee pinnan alle ainutlaatuisen meriluonnon ja Kylmäpihlajasta seuraava maapläntti lännessä on vasta Gävlessä.
 
Politiikan tutkimuksen parissa puhutaankin keskuksista ja periferioista. Kuvailemiani nurkkia voi löytyä mistä vain, mutta usein nurkkakunnat löytyvät periferioista. Ja jos keskukset eivät saa niistä irti taloudellista hyötyä, jätetään ne eri tavoin unholaan. Vasta nurkkia koluamalla huomaa millaisia aarteita niissä unholoissa säilötään.
 
Tein keväällä 2019 valokuvaprojektia Pohjois-Irlannin Armaghissa, jossa olin brittiläisen valokuvaajan kanssa dokumentoimassa peri-irlantilaista maaseudun urheilulajia: irlantilaista maantiekeilausta (Irish road bowling).
 

Miesten sarjan pelit alkamassa Dundrum Roadilla: Armagh vastaan Cork.


 
Irlantilainen maantiekeilaus on todella marginaalinen aihe periferiassakin. Harvempi irlantilainenkaan on kuullut koko lajista, vaikka olen belfastilaisilta ja dublinilaisista kysellyt. Mutta niin vain Armaghin Irish & Local Studies -kirjaston kirjastonhoitaja auttoi dokumentaation taustoittamisessa. Ystävällinen kirjastonhoitaja kaivoi läjän tietokirjoja, lajijärjestöjen kustanteita ja lehtileikkeitä tutkittavaksi. Olin lukenut historioitsija Fintan Lanen kirjoittaman alan klassikkoteoksen, mutta nyt tutkittu sosiaalihistoria sai kasvoista ja tarinoista lisää tietoa. Paikallinen maantiekeilauksen historia kantoi mukanaan tietoa koko nurkkakunnan historiasta.
 
Missään muualla maailmassa en löydä yhtä paljon tietoa armaghilaisesta maantiekeilauksesta kuin tuosta tietystä kirjastosta, eletyn elämän ja sivistyksen tallentajasta. Hurraahuuto siis kotiseutumuseoille, arkistonhoitajille ja majakkasaarten eräoppaille. Eläköön nurkkakuntien tiedon, historian ja luonnon monimuotoisuus ummehtuneen nurkkakuntaisuuden sijaan!
 

Armaghin maantiekeilauksesta kertovan kirjan ahkerimmat lainausvuodet ovat takanapäin.


 

Lue myös:

Tieteen uusi suurvalta on Kiina – ainakin tietyillä aloilla

Tieteen uusi suurvalta on Kiina – ainakin tietyillä aloilla

Vuonna 2019 The Economist kysyi artikkelissaan, onko Kiinasta tulossa tieteen supervalta? Vuonna 2024 se vastasi kysymykseensä raportissaan kertomalla, että Kiinasta on tullut tieteen suurvalta kasvitutkimuksesta suprajohdefysikkaan. Ruohonjuuritasolla Kiinan...

Pitäisikö olla huolissaan?

Pitäisikö olla huolissaan?

Otsikko ei tässä liity televisiosta tuttuun viihdeohjelmaan, eikä sen ole tarkoitus herättää lukijaa ajattelemaan Tuomas Kyrön partaista naamataulua vaan maailman tilaa. Ja vastaan kysymykseeni itse: kyllä pitäisi olla huolissaan, ainakin rahtusen huolissaan. Meille...

Freudin ilmastokriisi

Freudin ilmastokriisi

  Yleisradion aamulähetysten sääennusteet ovat kiinnostavaa seurattavaa ilmastokriisin psyykkisen todellisuuden näkökulmasta. Epänormaalin helteisen sään jatkuessa ennusteiden positiivinen perusvire sammuu ajoittain. Meteorologit ja juontajat eivät enää kerro...