Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä

Vaikka tiedevastaisuuden lisääntymisestä on ollut viime vuosina paljon puhetta, viimeisimmän Tiedebarometrin mukaan valtaosa suomalaisista luottaa edelleen laajalti tieteeseen, tutkimukseen ja yliopistoon instituutiona. Perussuomalaisten kannattajat eroavat tässä kuitenkin selvästi muiden puolueiden kannattajista: heistä vain noin puolet ilmaisee selkeästi luottavansa tieteeseen.
Koronan myötä keskustelu rokotevastaisuuden leviämisestä on niin ikään saanut pontta, vaikka edellä mainittu Tiedebarometri osoitti ennen pandemiaa suomalaisten luottavan erittäin laajalti myös kansallisiin rokotekampanjoihin. Kyselyjen perusteella suomalaisten asenne koronarokottamista kohtaan onkin kansainvälisesti korkealla tasolla, mutta perussuomalaisten kannattajat ovat jälleen erottuneet muita huomattavasti nihkeämpinä.
Aihetta tutkinut ja tiedeviestintään erikoistunut Helsingin yliopiston professori Esa Väliverronen on keskusteluissamme korostanut kuitenkin sitä, että perussuomalaisten kannattajat eivät ole yksiulotteisen tiedevastaisia. Kriittisyys kohdistuu ennen muuta humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin, joissa usein edistetään persujen vastustamia liberaaleja arvoja. Salaliittoihin ja tiede-eliitin harjoittamaan huijaukseen uskoo vain pieni porukka. Suurempi joukko kuuluu tiedekyynisiin, jotka kannattavat lähinnä välitöntä hyötyä tuottavaa tutkimusta.
”Kovien tieteiden” ja tutkimuksen hyötyajattelun korostus on näkynyt viimeisen vuosikymmenen aikana laajemminkin suomalaisessa yhteiskunnassa esimerkiksi tutkimusrahoituksen painotuksissa ja yliopistojen uudistuksissa. On ymmärrettävää, että koronatilanteen välittömässä ratkaisemisessa lääke- ja terveystieteet ovat avainasemassa vaikkapa filosofiaan verrattuna, mutta lähestymistavassa on myös jotain pelottavan tuttua.
1930-luvulla positivismi, biologismi ja teknologiausko elivät voimakkaina ja saivat aikaan kammottavia seurauksia toisessa maailmanpalossa. Sotien jälkeen Yhdysvaltoihin maanpakoon joutuneet Frankfurtin koulun ajattelijat tekivät diagnoosin, jonka mukaan ihmiskunnan ajautuminen välineellisen järjen valtaan mahdollisti sota-ajan kauheudet. Ei ole ihme, että sodan jälkeen ”ihmistieteet” nostivat päätään, kun moraaliselle ja eettiselle näkökulmalle oli globaalia kysyntää.
Vaikka Tiedebarometri osoittaa, että suomalaisten kiinnostus historia- ja kulttuuritieteitä kohtaan on lisääntynyt, historiatietoisuus on selvästi alkanut unohtua populismin vanavedessä. Toivon mukaan tiedekyynisten osuus ei kasva Suomessa niin suureksi, että loputon hyödyn tavoittelu johtaa historiasta tuttujen fraasien toistamiseen.