Enemmän ei ole aina parempi

Internet ja sosiaalinen media ovat mullistaneet monin tavoin viestinnän tutkimusta ja tiedeviestintää. Somesta kerätty data on yhä useammin tutkimuksen kohteena, koska melkoinen siivu viestinnästä tapahtuu somessa. Samalla tutkimuksesta keskustellaan enenevässä määrin internetin ja somen foorumeilla.
Syksyllä 2019 Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan tekemä tutkimus Huipputuloiset – Suomen rikkain promille (Vastapaino) herätti vilkasta keskustelua somessa ja lehtien online-palstoilla. Rikkaiden ajatukset yhteiskunnasta ja muista ihmisistä ruokkivat debattia, joka kääntyi myös tutkimusmenetelmien arvioinniksi. Kyseltiin, voiko 90 haastattelun tuloksia yleistää.
Helsingin Sanomissa pohdittiin puolestaan 14.9.2020 netin avulla toteutettujen kyselyjen edustavuutta. Artikkelissa todettiin aiheellisesti, että nettikyselyt saattavat kertoa vain kyselyyn vastaajien joukosta, eikä vastauksia voi yleistää koko Suomen väestöön. Nettipaneeleissa vastaajien taustat kuitenkin yleensä tiedetään, jolloin vastauksia on mahdollista painottaa analyysivaiheessa demografisesti.
Netti vilisee kaikenlaisia kyselyjä, joiden vastaajista ei tiedetä mitään ilman pääsyä lokitietoihin. Niitäkin voidaan huijata käyttämälle valeidentiteettejä tai valjastamalla erilaisia ohjelmia vastaajiksi. Tällaisilla kyselyillä on lähinnä viihdearvoa, vaikka vastaajia voi olla kymmeniä tuhansia. Siitä huolimatta kyselyillä tehdään bisnestä ja äärimmillään muokataan poliittista mielipideilmastoa.
Yhteiskuntatieteissä muotia on jo jonkin aikaa ollut niin sanottu big data, usein somesta kerätty valtava aineisto, jota jäsennetään laskennallisten menetelmien avulla. On tavallista, että somekeskusteluja pyörittää varsin pieni ja kärjekäs porukka. Harvoin big data edustaa kansakuntaa tai on laajalti yleistettävissä.
Vaikka aineistoa olisi kuinka paljon, se ei välttämättä anna luotettavia vastauksia haluttuihin kysymyksiin. Aina on syytä pohtia, mistä aineisto kertoo ja mitä sen avulla voi lopulta selittää. 90 teemahaastattelua on laadullisessa tutkimuksessa iso aineisto (yli 1000 sivua litteroitua puhetta), ja haastateltavien valinnalla sen voi saada edustamaan kohdejoukkoa ihan mukavasti. Se tuottaa kohdejoukon mielipiteistä varmasti yksityiskohtaisempaa tietoa kuin kyselyt tai big data.
Tiedejulkisuudessa laadullisia menetelmiä ymmärretään valitettavan heikosti. Mutta kuten Kantola kommentoi tutkimuksensa aiheuttamaa kohua, on hyvä että tutkimuksista keskustellaan. Silloin kun valtakunnan medioissa käydään laajaa julkista keskustelua tutkimusmenetelmistä, tiedeviestinnän tila voi tuskin olla aivan retuperällä.