”Maailman sinisin taivas, maailman puhtaimmat veet.” (Kuva: Pixabay.com/Creative Commons CCO.)
Uskottelemme itsellemme monenlaisia asioita. Me suomalaiset esimerkiksi uskomme epämääräisesti olevamme jonkinlaista ”luontokansaa”, vaikka emme kävisi kerrostalon parkkipaikkaa pidemmällä eräilemässä. Pönkitämme luontokansamyytin avulla identiteettiämme. Tätä meille rakasta myyttiä veivataan iskelmissäkin loputtomiin. Martti Servo rallattelee päässäni, että meillä on maailman sinisin taivas, maailman puhtaimmat veet. Kuunnellessani Pave Maijasen neuvoa pidä huolta luonnosta, se susta huolen pitää, en millään saata olla uskomatta, etteikö joku sitä noudattaisi.
Syyskuun lopussa ilmestynyt EEA:n eli Euroopan ympäristökeskuksen raportti Euroopan ympäristön tilasta kertoo kuitenkin toisenlaista tarinaa: Suomessa kulutetaan luonnonvaroja per henkilö eniten koko Euroopassa. Raportista on hyvä tiivistelmä täällä, ja sitä referoidaan oivallisesti myös Suomen ympäristökeskuksen tiedotteessa. Suomen suurimmiksi haasteiksi mainitaan ”luonnonvarojen suuri kulutus, kiertotalouden hidas eteneminen, heikentyneet hiilinielut, luontokadon jatkuminen ja liikenteen päästövähennysten heikko edistyminen”.
Toki raportissa mainitaan Suomesta hyviäkin asioita, kuten että ilma on Suomessa puhdasta ja että kasvihuonepäästöt ovat vähentyneet. Tämä on tietenkin vaurautemme ja hyvinvointimme ansiota – meillä on ollut varaa tehdä parannuksia näihin asioihin. Vaurautta ja hyvinvointia kuitenkin pidetään yllä kovalla hinnalla: kuluttamalla luonnonvaroja alati yltyvällä tahdilla.
Metsien hakkuita on viime vuosina lisätty rajusti, ja etenkin avohakkuut kiihdyttävät luontokatoa eli luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Eliöiden määrä ja eliölajien määrä vähenevät. Käynnissä on maapallon kuudes sukupuuttoaalto, jossa luontoa tuhoutuu jopa satoja kertoja nopeammin kuin koskaan ennen. Suomella on yhtenä poliittisena tavoitteenaan pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä, mutta tavoite näyttää melko mahdottomalta saavuttaa, sillä mitään kovin radikaaleja ja nopeita toimia ei näytä olevan tekeillä. Esimerkiksi kesähakkuiden lisääntyminen lintujen pesimäaikaan aiheuttaa vahinkoa linnustolle aiempaa enemmän. Asiantuntijat ovat kyllä esittäneet paperilla luontokadon hillitsemiseksi monenlaisia tepsiviltä vaikuttavia keinoja, mutta poliittinen ja ideologinen köydenveto erilaisten intressiryhmien kanssa tuntuu päättyvän kerta toisensa jälkeen huonosti.
Yhteisötasolla olemme pitkälti poliittisen ohjauksen ja suuryritysten investointien varassa. Sillä saralla eräs toivoa herättävä muutos on kuitenkin energiajärjestelmän suuntautuminen kohti uusiutuvia energiamuotoja. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n raportin mukaan uusiutuvaan energiaan investoidaan vuonna 2025 maailmassa jo tuplasti fossiilisiin verrattuna, ja näin tapahtuu vieläpä huolimatta geopoliittisista jännitteistä ja taloudellisesta epävarmuudesta.
Yksilötasolla meidän olisi melko helppo tehdä monia luontoa säästäviä ratkaisuja: voisimme muuttaa ruokavaliomme kasvipainotteiseksi, olla ajelematta turhia ajoja autolla, pyrkiä lämmittämään asuntomme ympäristöystävällisesti, jättää Temu-krääsän ostamatta. Nykyinen elämäntapamme, jonka miellämme jotenkin ”normaaliksi”, on itse asiassa paljolti holtitonta ylikulutusta. Kaikkea on, ja rahani riittää, kuten päivittäistavaraliike kerskuu Kirkalta lainatussa mainosrallatuksessaan. Me suomalaiset myös ulkoistamme kulutuksemme haittavaikutuksia eritoten köyhiin maihin ostamalla paljon niissä valmistettua tavaraa.
Alussa mainitsemani Euroopan ympäristökeskuksen raportti osoittaa kouriintuntuvasti, kuinka sisäisesti ristiriitainen meidän suomalaisten identiteetti on. Luonnon tilaa ajatellen on tietenkin hyvä lähtökohta, että miellämme itsemme kansaksi, joka pitää huolta luonnosta, mutta uskomustemme olisi myös hyvä vastata nykyistä paremmin todellisuutta.
Antti Immonen
(Kuva: Vesa-Matti Väärä)
