Kävin hiljattain Kölnin Ludwig-museossa Francis Alÿsin kehutussa suurnäyttelyssä Kids Take Over. Sen tärkein osio koostui noin kolmestakymmenestä videosta. Ne näyttivät leikkejä ja pelaamista maalla ja kaupungissa, pakolaisleireillä ja vaarallisten kaivosjätteiden keskellä. Alys on työryhmineen dokumentoinut lapsia niin köyhistä kuin rikkaista maista. Usein heidän leikkivälineensä olivat halpoja tai ilmaisia, löydettyjä tai kierrätettyjä. Joskus riitti taputtaminen tai liikkuminen sääntöjen mukaan; ympäristö ja muut leikkijät tarjosivat puitteet.
Children’s Game #22 Jump Rope, Hongkong, 2020. Francis Alÿs, Kids take over, Museum Ludwig 2025.
Leikkien yleismaailmallisuus on kiehtovaa. Monilla Alÿsin työryhmänsä kanssa ikuistamilla leikeillä on vastineita ympäri maailmaa. Itse tunnistin monia hänen dokumentoimia leikkejä, olipa kyseessä vaikkapa kivi, paperi, sakset -leikki Meksikossa, hiekkalinnan rakentaminen Belgiassa, twisti Ranskassa tai lumipallojen pyörittäminen Sveitsissä. Mielenkiintoista on kuinka leikit elävät ja kehittyvät reaktiona konflikteihin, köyhyyteen ja kriiseihin. Viimeisimmästä kertoo Alÿsin kuvaama, Covidista inspiroitunut hippa jossa ”sairastunut” tartuttaa mahdollisimman monia leikkijöitä. Terveenä pysynyt voittaa.
Mikä leikkimisessä viehättää? Alÿsin mukaan kyse on teatterista jossa lapset pääsevät aikuisten maailmaan matkimalla sitä leikin keinoin. Leikkiminen tarjoaa mahdollisuuden unelmoida ja kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Tätä havainnollisti liikuttavasti hänen videonsa ryhmästä poikia Irakin Mosulissa, muutamia päiviä vapautuksen jälkeen. He pelaavat jalkapalloa ilman palloa, sillä peli oli kielletty islamilaisen valtion hallinnon aikana.
Sitä miten esimerkiksi eri sukupuolille suunnatuilla leluilla tai leikkimisen rajoittamisella sosiaalistetaan lapsia, Alÿs ei käsittele. Eipä hänen videoissaan näy lelujen rasistisuuttakaan, saati sitä miten kiivaasti vaihtuvat lelumuodit tekevät lapsista innokkaita kulutusyhteiskunnan jäseniä. Kaikkea ei tietenkään voi vaatia. Kyse on kuitenkin taiteellisesta eikä tieteellisestä hankkeesta, vaikka videoissa onkin sanottu olevan folkloristista otetta.
Alÿsin eri puolilla maailmaa esillä olleiden videoiden saama innostunut vastaanotto voi johtua niiden positiivisesta latauksesta. Leikkimisestä aiheutuvaa spontaania iloa on yksinkertaisesti hauska katsoa. Ehkäpä ihastusta aiheuttaa myös katsojien halu nostalgiaan: Monet leikit tuovat tuulahduksen menneestä maailmasta. Videoissa ei kuulu tietokonepelien ääniä eikä näy röykkiöittäin räikeitä muovileluja.
Lisäksi Alÿsin minidokumentit näyttävät kuinka lapset suunnistavat maailmassa, todistavat heidän oveluuttaan, onnistumista ja pettymyksiä. Ne osoittavat miten ratkaistaan erimielisyyksiä ja työskennellään yhdessä, opitaan voittamaan ja häviämään.
Leikin tärkeys ja lumo
Leikkiminen on osa ihmisenä olemista kuten John Huizinga kirjassaan Homo Ludens (1938) totesi. Leikki on lapsen työtä.
Lisäksi leikkiminen voi olla vastapainoa raskaalle työlle, viihdyttää ja opettaa uusia kykyjä. Aivot ja lihakset saavat harjoitusta. Leikki ei katso ikää ja saattaa yhdistää sukupolvia. Esimerkiksi Belgiassa on erilaisissa kansanjuhlissa yleensä tarjolla erilaisia puusta tehtyjä perinnepelejä ihan kaikille. Kaverini toimistossa on pöytä jonne työntekijät tuovat vuodesta toiseen koottavaksi suuria palapelejä.
Käynti missä tahansa lelumuseossa todentaa miten leikkikalut ja pelit ilmentävät valmistumisaikansa ideologioita, mentaliteetteja ja tapahtumia. Tästä vain esimerkkejä ovat 1900-luvun alun miniompelukone, zeppeliinin pienosmalli tai historian muuntautumiskykyisin nukke Barbie astronauttina ja pyörätuolissa.
Francis Alÿs, Children’s Games -videosarja katsottavissa ilmaiseksi täällä: http://francisalys.com/category/childrens-games/
