Kuva: Vesa-Matti Väärä.
Muutama kuukausi sitten kuuntelin Richard Powersin teokset ”Ikimetsät” ja ”Hämmästys”. Molemmissa kirjoissa kasveilla ja kasveista kiinnostuneilla ihmisillä oli merkittävä rooli. Ikimetsien yksi keskeisimmistä hahmoista oli nuori naistutkija, joka tieteenalansa hierarkioita ymmärtämättömänä tuli vahingossa uhanneeksi taloudellista hyötyä korostavia dogmia ja tämän seurauksena savustetuksi pihalle patriarkaalisesta tutkimusyhteisöstä.
Ehkä sattumaa, mutta Powersin kirjojen jälkeen päädyin kuuntelemaan feminististä kirjallisuutta. En ole ikinä pystynyt samaistumaan hegemoniseen maskuliinisuuteen, mutta tästä huolimatta Toni Morrison, Maggie Nelson, Rebecca Solnit ja muutamat muut saivat ajattelemaan yhteiskunnan rakenteita ja ei vähiten ahdasta maskuliinisuutta uudella tavalla.
Powersin Hämmästys-kirjassa on kohta, jossa sanotaan: “Boss. Have you ever considered what is going on inside a leaf? I mean, really thought about it? It’s a total mind-fuck.” Proteiineista ja pigmenteistä koostuvassa monimutkaisessa ja tarkoin säädellyssä järjestelmässä valoenergia muutetaan viritysenergiaksi, viritysenergia siirtyy valoreaktioille, jotka muuttavat energian kemialliseen muotoon ja sitten kemiallisella energialla sidotaan ilmasta hiilidioksidia sokereiksi. Käsittämätön evoluution insinööritaidon näyte.
Luonnon insinööritaidon ihmeistä huolimatta kasvit ja yleisemmin biologia eivät kuitenkaan kiinnosta poikia. Kun aloitin biologian opinnot vuonna 1998, 35 opiskelijasta vain viisi oli miehiä. Sukupuolijakauma biologiassa on pysynyt samana, ja ennen tasaisemman sukupuolijakauman omaava biokemia on muuttunut yhä naisvaltaisemmaksi. Olen yrittänyt miettiä, miksi kasvit koetaan feminiinisenä tai ainakin maskuliinisesta näkökulmasta epäkiinnostavina.
Voisiko kyse olla siitä, että biologisia prosesseja ei voi hallita? Niiden äärellä joutuu vääjäämättä tarkkailijaksi ja ei voi paeta voimattomuuttaan ja mitättömyyttään, mikä on vastaan hegemonisen miehen mallia. Tätä ajatusta voisi tukea se, että kyllä hegemoninen mieskin voi olla kiinnostunut kasveista, jos kasvit ovat raaka-ainetta, jota muutetaan rahaksi ja statukseksi teknologian avulla. Metsuri, maanviljelijä ja paperikoneenkäyttäjä ovat miehekkäitä ammatteja samoin kuin maa- ja metsätalouden hallinto, johto ja tutkimustehtävät.
Itse olen aina hieman hävennyt kertoessani olevani kasvitutkija, erityisesti oman kuplan ulkopuolella seurassa, jossa hegemoniset sukupuoliroolit ovat voimissaan. Olen pyrkinyt korostaa hyödyntämisnäkökulmia eli käytännössä sitä, miten molekyylitason tiedon avulla luonto otetaan molekyylitason insinööritaidoilla haltuun ja talouden hyödynnettäväksi. Vuoteen 2001 asti armeijassa kysyttiin, haluatko olla kukkakauppias. Vanhemmat ikäluokat kertoivat, että tuohon kysymyksen ei sitten kuulu vastata myöntävästi kuten ei myöskään kiristääkö vanne päätäsi-kysymykseen. Voisiko tästä löytyä yksi selitys alitajuiseen häpeäntunteeseeni? Normien mukaan ei ole miehekästä olla kiinnostunut kasveista.
Yhä suurempi osa rahoituksesta suunnataan nykyään tutkimukseen, joka tähtää nopeaan hyötyyn. Jos tulevaisuudessa pohditaan innovaatiojärjestelmän pohjan rapautumisen syitä, saattaa paljastua, että syyt ovat samoja normeja ja rakenteita, jotka ylläpitävät epätasa-arvoa ja edistävät luonnonvarojen lyhytnäköistä ylikulutusta. Aina kun korostetaan taloudellista hyötyä muiden arvojen yli, tulee mieleen feministisen kirjallisuuden kuvaukset patriarkaatin toiminnasta.
