Juha Herkman
Maailman talousfoorumin viime syksyn kilpailukykyvertailussa Suomi oli pudonnut kärkisijoilta kahdeksanneksi. Kärjessä olivat Sveitsi, Singapore, Yhdysvallat ja Saksa. Suomi oli edelleen 140 maan joukossa paras Pohjoismaa. Suomen piti kärkikymmenikössä korkea koulutustaso ja vakaa toimintaympäristö.
Mitä tekee Suomen hallitus? Se ”parantaa” kilpailukykyä leikkaamalla rajusti koulutuksesta ja ajamalla uhkailulla ja yksipuolisella elinkeinoelämän tukemisella työmarkkinajärjestöt pattitilanteeseen, joka rapauttaa yhteiskuntarauhaa.
On ymmärrettävää, että valtion kestävyysvajetta korjataan säästämällä myös koulutuksesta. Nyt leikkuri nappaa koulutuksesta kuitenkin kammottavan siivun. Opetusministeriön osuus valtion budjettimenoista on vain 6,8 prosenttia. Yli 600 miljoonan euron leikkaus koulutuksesta on kohtuuton, kun esimerkiksi keskustapuolueen pyhään lehmään maatalouden tukiin ei kajota lainkaan.
Yleensä ministeri puolustaa omaa hallinnonalaansa. Nykyinen opetusministeri puolestaan toistelee silmät pyöreinä samoja mantroja kuin hallituksen ”isot pojat”. Hänen mukaansa korkeakouluihin syydettiin 2000-luvun alussa niin paljon rahaa, että sitä sietääkin leikata. Samalla perusteella leikkauksia voisi kohdistaa melkein mihin tahansa.
Indeksijäädytysten takia yliopistojen tosiasiallinen rahoitus on viime vuosina pienentynyt ja yliopistoista vähennetty henkilökuntaa. Tulevat leikkaukset poistavat suomalaisesta koulutuksesta arvioiden mukaan lähes 10 000 työpaikkaa. Kun jostain IT-yrityksestä vähennetään muutama sata työntekijää, huudetaan apuun sopeutuspaketteja ja kultaisia käden puristuksia. Ei tällä kertaa.
On selvä, että kilpailukykyä ei näillä toimilla paranneta. Kun otetaan huomioon leikkausten aiheuttamat työttömyys- ja sosiaalikulut sekä ostovoiman väheneminen aikana, jolloin Suomen hauras talous lepää paljolti kotimaisen kysynnän varassa, säästötkin ovat kyseenalaiset. Kärsimystä kyllä saadaan aikaan. Pelottavinta tässä on se, että he tietävät mitä he tekevät.
