Ilmastonmuutokseen on alettava sopeutua

Olen viime viikkoina osallistunut muutamaan ilmastonmuutoksen torjuntaan ja kestävään talouteen liittyvään tilaisuuteen Suomessa. Yleiskuva tilaisuuksista on se, että ihmiskunnan ongelmien syvyyttä ei ymmärretä tai ei ainakaan haluta tunnustaa ääneen. Jokainen pienikin liikahdus kohti mahdollisimman resurssitehokasta yhteiskuntaa on tietenkin hyväksi. Bio- ja kiertotalouspuheesta syntyy kuitenkin helposti sellainen kuva, että ihmiskunnan ongelmat ovat ratkaistavissa niillä.
 
Jotta ihmiskunnan elinedellytykset eivät ratkaisevasti huononisi, hiilidioksidin tupruttaminen ilmakehään pitäisi saada pikavauhtia loppumaan kokonaan ja sen jälkeen pitäisi alkaa poistaa hiilidioksidia ilmakehästä. Tiede ei kuitenkaan tunne tapoja fossiilivetoisen järjestelmän korvaamiseksi eikä hiilidioksidin poistamiseksikaan ole olemassa toimivaa tekniikkaa.
 
Rajuilla globaaleilla poliittisilla päätöksillä voitaisiin hidastaa tuhoisaa kehitystä. Poliitikot ovat kuitenkin puun ja kuoren välissä. Äänestäjät eivät halua luopua elintasostaan eikä teollisuus halua lisää kustannuksia kilpailijoihin nähden. EU:ssa suurin osa lobbauksesta kuulemma keskittyy kestävään kehitykseen tähtäävien esitysten vastustamiseen ja lieventämiseen. USA on näyttänyt, mitä tapahtuu, jos riittävän suuri osa äänestäjistä kokee elämäntapansa tai identiteettinsä uhatuksi.
 
Euroopan Environment Action Programmen skenaarioissa 2050 olemme olleet jo pitkään irti hiiliriippuvuudesta, ihmisellä on kaikki hyvin ja biodiversiteetti on turvattu. Todellisuudessa Euroopassa taistellaan nyt siitä, pitääkö keskiverto auton saastuttaa vuonna 2030 30% vai 25% vähemmän kuin vuonna 2021. The U.S. Energy Information Administrationin ennusteiden mukaan OECD-maiden päästöt ovat vuonna 2030 samalla tasolla kuin nykyään, mutta koko ihmiskunnan päästöt ovat kasvaneet noin 20%. 2050 OECD-maiden päästöt ovat edelleen nykytasolla, mutta koko maailman päästöt noin 40 % nykyistä korkeammat.
 
Ilmasto muuttuu vauhdilla, halusimmepa tunnustaa sen tai emme. Ilmastonmuutoksen rajuin vaikutus on, että se vaarantaa miljardien ihmisten ruokaturvan ympäri maapallon. Pohjoinen saattaa hyötyä pitenevästä kasvukaudesta, mutta viime syksy ja tämä kevät ovat olleet hyviä esimerkkejä siitä, että toisinkin voi käydä. Jos keväällä ja alkukesällä ei sada vettä mutta syksyllä sitä tulee senkin edestä, niin sato jää vääjäämättä pieneksi, huonolaatuiseksi ja hankalasti korjattavaksi. Kun tämä toistuu muutaman vuoden peräkkäin, olemme pulassa.
 
Tärkeintä ilmastonmuutokseen varautumisessa on ruuantuotantokapasiteetin turvaaminen. Voimme muuttaa taloutemme mahdollisimman resurssitehokkaaksi, mikä on kaikkien etu. Ilmastonmuutosta emme kuitenkaan pysty pysäyttämään. Meidän on alettava varautua rajuun ja nopeaan muutokseen. Kasvitutkimusta ja tutkimustietoon perustuvia uusia viljelykäytäntöjä ja kasvilajikkeita tarvitaan kipeämmin kuin koskaan aikaisemmin. Tutkimustieto pitäisi siirtää käytäntöön ja usein ainoa tapa on siirtogeeniset tai geenieditoidut kasvit.
 
Eurooppa elää kuitenkin illuusiossa ongelmattomasta tulevaisuudesta. Ajatellaan, että uusia käytäntöjä ei tarvita, vaan ongelmat ratkeavat vanhaan ”luonnolliseen” palaamalla. Täällä naureskellaan Trumpille ja Amerikan tilanteelle, mutta geenitekniikoiden käyttöönottoon liittyvissä kysymyksissä Eurooppa ja Suomi elävät vahvasti totuuden jälkeistä Luomu-aikaa. Haluaisin kertoa opiskelijoilleni, että he opiskelevat ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeintä alaa. En ole kuitenkaan varma pääsevätkö he ikinä hyödyntämään ydinosaamistaan akateemisen maailman ulkopuolella muuten, kuin viemällä osaamisensa pois Euroopasta.