Opettaminen opettaa eniten opettajaa itseään, sanotaan. Journalismia opettaneena pidän tokaisua vähän masentavana: haluaisin ajatella, että opettajana työskentelen opiskelijoitani varten, eivät he minua. Samalla lauseeseen kiteytyy jotain niin oleellista, että halusin aloittaa sillä kollegoille suunnatun blogitekstin.
Nimittäin jokaiselle journalistista työtä tekevälle olisi terveellistä joutua avaamaan journalistien ammattietiikkaa maallikoille.
Tämä ajatus vahvistuu joka kerta, kun käyn aihetta läpi eri kuulijakuntien kanssa: lukiolaisten, tutkijoiden, toimittajaksi opiskelevien tai duunareiden.
Se on paitsi pakottanut kertaamaan Journalistin ohjeita ja pohtimaan omaa suoriutumistani suhteessa niihin, myös kyseenalaistamaan alalla normaalina pidettyjä käytäntöjä ja näkemään ammattietiikan arvon.
Kun maallikko pitää jotain journalistista toimintapaa epäoikeudenmukaisena, joudun puolustamaan sitä heille, joita varten journalismia viime kädessä tehdään: yleisölle. Journalistin ohjeita selittäessäni ja perustellessani itseni monet kerrat kiinni suurelle yleisölle vieraasta ajattelusta.
Esimerkiksi ohjeiden rajaukset haastateltavan ja haastattelijan asemaan herättävät aina keskustelua. Monelle tulee yllätyksenä, miten paljon valtaa journalistilla on toimiessaan välikappaleena toisten ihmisten sananvapauden käytölle.
Tämä on avartanut näkökulmaa, kun olen toimittajan työssäni lähettänyt sitaatit haastateltavan tarkastettavaksi ja saanut paluupostissa täysin uuden kirjallisen teoksen, jonka sisältämistä “sitaateista” en haastattelussa ole kuullut puoliakaan. Se, mikä Journalistin ohjeissa käsitteellistyy yrityksenä kaapata toimituksellista päätäntävaltaa, voikin näyttäytyä puutteellisena ymmärryksenä siitä, kenen ehdoilla journalismia tehdään ja keille.
Journalismin logiikka voi yllättää niin haastateltavaksi sattumalta valikoituneen taviksen kuin asiantuntijan, joka on tottunut hyväksymään oman organisaation tiedotteet ja haamukirjoitetut blogitekstit ennen julkaisua. Ilman ammattieettisiä keskusteluja eri taustoista tulevien ihmisten kanssa en ehkä olisi pysähtynyt miettimään, onko haastatteleminen edes eettistä tiedonhankintaa, jos toinen osapuoli ei ymmärrä oikeuksiaan ja niiden rajoja. En usko, että omien toimintatapojen kyseenalaistaminen tekee kenestäkään ainakaan huonompaa toimittajaa. Yritys ymmärtää haastateltavan ammattietiikan vastaisia vaatimuksia on eri asia kuin niiden hyväksyminen.
On toki pelottavaa asettaa itsensä tilanteeseen, jossa joutuu perustelemaan sellaistakin journalismia, jota ei itse ole tehnyt eikä välttämättä haluaisikaan. Tieteestä kirjoittavana toimittajana joudun ani harvoin miettimään esimerkiksi yksityisyyden suojan soveltamista julkisuuden henkilöihin tai onnettomuuden osallisiin. Siitä huolimatta niistä keskusteleminen on ollut avartavaa molemmille osapuolille.
Vaikka maallikoilta sataisi kritiikkiä eikä kaikista eettisistä periaatteista päästäisi keskustelun aikana yksimielisyyteen, opetustuokiot päättyvät usein samaan lopputulokseen. Olemme kaikki aiempaa vakuuttuneempia siitä, että puutteistaan huolimatta ammattieettisen koodiston olemassaolo ja noudattaminen on journalismille elintärkeää. Kukaan ei vielä ole ilmoittanut haluavansa elää yhteiskunnassa, jossa sitä ei olisi.
Miten tuottaa ruokaa kuumuuden ja kuivuuden runtelemassa maailmassa
Keski- ja Etelä-Eurooppa paahtuvat ennennäkemättömissä helteissä jo varhain keväällä. Samaan aikaan Hormuzinsalmi – kriittinen väylä, jonka kautta kulkee noin 30 prosenttia maailman ruoantuotantoa pystyssä pitävistä typpilannoitteista – on ollut suljettuna. Se, miten...
