Yhteiskunta ja talous eivät aina noudata niitä lakeja, joita haluttiin. Silloin tavallisetkin asiat voivat käydä kummallisiksi. HS:ssä nuori aikuinen vuokralainen kertoo, että joutui muuttamaan vuokra-asunnostaan liian korkean vuokran takia. Myöhemmin hän pettyi, kun huomasi samaa asuntoa vuokrattavan yli 100 euroa halvemmalla.
Ensimmäinen lukijakommentti muistutti, että näin kansantalous ja kapitalismi toimivat. Että kaikki ei voi perustua siihen miltä tuntuu. Ilahduin kommentista suuresti. Harvoin näkee näin rehellistä ristiriitaa. Kommentin tekemä yleistys faktojen ja lainalaisuuksien puolesta oli täysin tunneperäinen eikä noudattanut ainoatakaan järkevän päättelyn sääntöä.
Ratkaisu siihen, että tunteilla ei tosielämässä pärjää, ei kuitenkaan ole sarkasmi. Ratkaisu on tietysti ratkaisut. Kun suuren läntisen ystävämaan johtaja ryhtyi ottamaan Grönlantia haltuun, valtiojohto puhui useammalla suulla järjestä ja ratkaisujen hakemisesta. Pääministeri Petteri Orpon mukaan länsiystävien toiminta perustui virheellisille päätelmille ja hän odotti tilanteeseen nopeaa ratkaisua. Presidentti Alexander Stubb korosti, että Suomi pitää pään ja koko kehon kylmänä käymällä avannossa ja aina lopulta löytää ratkaisun. Faktanviileästi, vailla tunteita.
Suomessa elää kaksi kansaa, ikään kuin kaksi puoluetta. Nuoret aikuiset vuokralaiset (usein naiset, työntekijät, opiskelijat) perustavat elämänsä sille miltä tuntuu. He vellovat oloissaan, ovat epävarmoja eivätkä etene koska eivät löydä ratkaisuja. Ehkä he eivät kaipaakaan niitä, sillä tunnepuolueelle riittää tunne.
Keski-ikäiset omistusasujat (usein miehet, johtajat) tietävät faktat ja lainalaisuudet, ja tekevät sen perusteella ratkaisuja. Ratkaisut ovat neutraalia, teknistä toimintaa, joka muuttaa asioita ja parantaa lopputuloksia. Ratkaisupuolue sivuuttaa kokemukset ja suorittaa. Puolue tietää, että ratkaisut ovat ratkaisu myös tunteiden ongelmaan, ja siksi heidän jäsenensä päivystävät somessa ja nettilehtien kommenttipalstoilla auttamassa. Heidän vakaumustaan ei häiritse edes se, että heidän argumenttinsa järjen puolesta vaikuttavat välillä varsin tunneperäisiltä.
Eri puolueet perustelevat ja oikeuttavat asioita eri tavoin. Jos asunnon hinta tuntuu pahalta, se on väärin. Jos asunnon hintaan liittyy talous, se on aina oikein, koska talous tarkoittaa tosiasioita ja tarjoaa ratkaisuja.
Jos minä olisin Suomen tai jonkin muun ystävällismielisen maan diktaattori, perustaisin kolmannen puolueen. Se olisi katsojien puolue. Siinä katsottaisiin ensin, miten asiat ovat. Sitten katsottaisiin, kuinka ihmiset asioihin suhtautuvat. Tuolla ovat kokijat, tuolla ratkaisumiehet. Se saattaisi olla jopa näkijöiden puolue, jos siellä opittaisiin näkemään sekä ihmisten tunteet että realiteetit.
Mutta se olisi tylsä puolue. Siinä katsottaisiin vain, kun todellisuus virtaa. Kukaan ei järkyttyisi eikä neuvoisi nuoria naisia, miten tosi maailma toimii. Siinä puolueessa mikään ei perustuisi siihen, miltä tuntuu. Siksi kukaan ei varmaan liittyisi siihen, ja siksi tarvitsisin diktatuurin sen perustamiseksi.
Järkipuhe auttaa näkemään sen, joka puhuu, mutta harvoin muuta. Siksi se on tuomittu samaan kohtaloon kuin tunnepuhe: liikuttamaan ihmisiä.
Antti Maunu (Kuva: Vesa-Matti Väärä)
