Kehitystä, mutta mihin suuntaan

Kestävä kehitys on läpitunkeva teema tutkimuksessa ja opetuksessa ja sen merkitys kasvaa jatkuvasti.
 
Tutkimuksen pitäisi olla yhä enemmän kestävän kehityksen tavoitteiden mukaista. Pitäisi kehittää uusia kestävään kehitykseen linkittyviä opintokokonaisuuksia ja kestävää kehitystä pitäisi saada integroitua myös muuhun opetukseen. Myös yliopistojen toimintojen pitäisi olla mahdollisimman kestävällä pohjalle.
 
Olen itse mukana Turun yliopiston kestävän kehityksen ohjausryhmässä ja opetuksen kehitysryhmässä ja sen innoittamana miettinyt viime aikoina paljon aiheeseen liittyvää problematiikkaa.
 
Kestävä kehitys on äärimmäisen monimutkainen kokonaisuus. Se on joukko poliittisesti määriteltyjä keskenään ristiriidassa olevia tavoitteita. Fossiilisten polttoaineiden ja uusiutumattomien resurssien kulutus pitäisi saada alas samaan aikaan kuin pitäisi nostaa miljardeja ihmisiä köyhyydestä ja säilyttää luonnon ja kulttuurin monimuotoisuus. Mielestäni on harhaanjohtavaa puhua kestävästä kehityksestä. Jokaisella ratkaisulla on joukko negatiivisia ja positiivisia vaikutuksia kestävyyden eri puoliin. Kestävyysajattelun opettamisen pitäisi perustua kriittiseen ja analyyttiseen ajatteluun ja se ei saisi olla päälle leimattu tarra. Kestävän kehityksen sijaan olisi viisaampaa puhua kestävämmästä kehityksestä tai pyrkimyksestä mahdollisimman kestäviin päätöksiin ja ratkaisuihin. Parhaisiin mahdollisiin kompromisseihin.
 
Olen ollut kiinnostunut kestävän kehityksen teemojen mukaisista asioista pitkään. Minulla oli mahdollisuus osallistua 2009 Kööpenhaminan ilmastokokousta edeltäneeseen tieteelliseen kokoukseen, joka pidettiin samassa paikassa kuin itse ilmastokokous. Kokouksessa oli paljon puheita hiilen talteenottotekniikoista ja niiden luvattiin tulevan pian markkinoille.
 
Nyt 12 vuotta sitten puhe on vaimennut ja teknisiä läpimurtoja ei ole tapahtunut. On itse asiassa ollut hauskaa huomata, että insinöörit ovat löytäneet fotosynteesin. Ymmärtäneet, että pyörää ei ehkä tarvitsekaan keksiä uudelleen, jos vain metsät saadaan kasvamaan ja maatalousmaa keräämään fotosynteesin ilmasta keräämää hiiltä maahan. Mutta saadaanko metsät kasvamaan samaan aikaan kuin pitäisi tuottaa yhä enemmän ruokaa ja raaka-aineita biotaloudelle? Vaikka metsien polttamiseen suhtaudutaan entistä kriittisemmin, puu on kuitenkin usein ainut tapa vähentää fossiilisten polttoaineiden polttoa.
 
Kööpenhaminan kokouksen näytteilleasettajista suurinta huomiota sai ehkä Tesla. En muista seisoiko Elon Musk itse esillä olleen auton vieressä tieteellisessä esikokouksessa, mutta poliittisessa kokouksessa Musk oli nettitietojen mukaan paikalla, ja päätöksentekijät pääsivät testaamaan Tesla Roadsteria. Esillä ollut auto oli kotikutoisen oloinen Lotus Elisen pohjalta rakennettu pieni sähköinen urheiluauto.
 
Hype kasvoi ja markkinoille tulivat Teslan henkilöautot, jotka olivat kuin tavallisia premium-henkilöautoja, mutta paljon nopeampia. Vuosein varrella Teslat ovat muuttuneet isommiksi ja nopeammiksi ja kohta markkinoille tulee Cybertruck. Eräänlainen luodinkestävä katujen supernopea hyökkäysvaunu. Näyttääpä Roadster-mallinimikin tehneen paluun ja palanneen mallivalikoimaan maailman nopeimpana autona ja neljännesmiljoonan hintaisena. Ja niille, joille mikään ei riitä, on kohta tarjolla matkoja avaruuteen.
 
Tesla teknisenä tiennäyttäjänä ja brandinrakentajana yhdessä eurooppalaisen sääntelyn kanssa on avannut tietä liikenteen sähköistymiselle. Markkinoita ei kuitenkaan ole ollut käytännöllisille sähköautoille, joilla hoitaa päivittäinen liikkumine paikasta toiseen edullisesti ja tekemättä numeroa itsestään. Kehitystä on ajanut tietynlainen enemmän, kovempaa, nopeammin -ajattelu. Sähköautojen ja lataushybridien veroedut ovat myös tuoneet ennennäkemättömän suorituskykyisiä autoja keskiluokan saataville. Kehitys on ehkä ollut kestävää siihen verrattuna, että tehot olisi revitty pelkkää bensaa polttamalla.
 
Voi kuitenkin kysyä, onko se kestävää, että autot ovat tällä hetkellä isompia, raskaampia ja tehokkaampia kuin koskaan ennen ja ihmisten vaatimuksen autoilta kovemmat kuin koskaan. Kehitys on saanut aikaan myös sen, että sähkön verukkeella on sosiaalisesti hyväksyttävää haluta autolta enemmän kuin koskaan ennen.
 
Sähkö ja sääntely on myös tuonut sosiaalisen kestävyyden ongelman. Varakkaat voivat ostaa kevyesti verotettua luksusta ja nauttia luksuksesta ajamalla edullisesti sähköllä. Suurella osalla kansasta ei ole varaa uusimpaan tekniikkaan, eikä autonvalmistajilla ole ollut juuri motivaatiota kehittää halvempia vaihtoehtoja. Ja vaikka halvempia vaihtoehtoja olisikin, ne ovat silti vähintään kymmenen kertaa kalliimpia kuin keskimääräinen Suomen teillä liikkuva auto – eivtkä useinkaan täytä sitä tarvetta, johon ihmiset autojaan käyttävät.
 
Liikenteen nopean sähköistämisen tavoitteisiin liittyvä sosiaalinen kestämättömyys iskee aivan varmasti takaisin politiikassa, mikä tuskin palvelee muitakaan pitkän aikavälin kestävyystavoitteita.