Antti Immonen
Jos ei tiede kiinnosta, saa täällä lukea Aku Ankkaakin. (Kuva: Pixabay.com/Creative Commons CC0.)
Jälleen vaihtuu vuosi, ja jälleen herää kysymyksiä siitä, mihin tämä maailma on oikein menossa. Pommit näet paukkuvat pitkin maanpiiriä muuallakin kuin ilotulituksissa.
Jotta kuitenkin pysyisin tämän blogin raameissa, taidan nostaa esille vain pari kevyempää pointtia tiedeviestinnän mahdollisuuksista.
Useimmiten tiedettä tehdään eräänlaisessa sosiaalisessa kuplassa tai umpiossa, jonka ulkopuolelle tutkijoiden uurastuksen tulokset näkyvät huonosti tai eivät lainkaan. Kukapa sitä tieten tahtoen viitsisi lukea ties minkä erikoisalojen puisevaa kapulakieltä? Varsinkaan englanniksi, jolla suurin osa merkittävistä tutkimuksista ja tutkimusartikkeleista nykyisin julkaistaan.
Meidän tiedetoimittajien tehtävä on välittää tieteellistä tietoa rivikansalaisten saataville helpommin pureksittavassa muodossa. Mutta siihen tarvitaan erilaisia väyliä. Kirjoitamme nettiin, kirjoihin ja lehtiin selontekoja, joista pyrimme yleensä parhaamme mukaan tekemään yleistajuisia. Hyvä, homma on siis hanskassa.
Vai onko? Lukevatko ihmiset todella näitä sepustuksiamme? Tai ovatko he ainakaan valmiit maksamaan niistä?
Luultavasti monet näistä yleistajuistetuistakin tuotoksistamme olisivat yhtä tyhjän kanssa, ellei olisi olemassa kirjastoja, ja nimenomaan kuntien ja kaupunkien yleisiä kirjastoja, joita ollaan kehittämässä aivan oikeaan suuntaan: kuntalaisten yhteisiksi hengailumestoiksi, joihin uskaltaa tulla kuka tahansa ihonväriin, sukupuoleen, ikään ja (mikä tärkeintä) sivistystasoon katsomatta. Yleiset kirjastot tarjoavatkin kullanarvoisen infrastruktuurin tiedeviestinnälle.
Suomen yleisissä kirjastoissa tehtiin vuonna 2013 noin 92,8 miljoonaa lainaa. Näistä lainoista on taatusti merkittävä osa myös tietokirjallisuutta. Lisäksi kirjastoissa luetaan paljon lehtiä. Luen itsekin tieteellisiä populaarijulkaisuja nimenomaan kirjastoissa – minulla ei ole varaa eikä haluakaan tilata useita lehtiä vain omaan käyttööni.
Ja toki kirjastossa on uutuuksien lisäksi myös vanhempia julkaisuja. Kirjastojen toimi tiedon varastoijana on tärkeä. Vanhoja lehtiä ja kirjoja olisi muuten vaikea saada käsiinsä. Kaikki tieto kun ei ole netissä – ei tule koskaan olemaan.
Kirjastoissa järjestetään nykyisin monenlaisia tapahtumia. Minusta niissä voisi hyvin olla enemmän myös tiedehappeningeja, esimerkiksi pienimuotoisia Heureka-tyyppisiä näyttelyjä. Monessa kirjastossa järjestetään toki yleisöluentoja, mutta etenkään nuoret eivät juuri innostu luennoilla istumisesta. Enemmän teinit inspiroituvat vaikka katosta riippuvasta luurangosta tai erikoisista härveleistä.
Lapset ja nuoret oppivat tieteellistä ajattelua ja omaehtoista tiedonhakua koulun ohella paljolti kirjastoista. Presidentti Sauli Niinistökin kiitteli taannoin Frankfurtin kirjamessuilla, kuinka kirjastolaitos on tukenut suomalaisten menestymistä muun muassa koulutusvertailussa. Vaikka yhteiskunta on tiedonjakelun osalta aikamoisessa murroksessa ja vaikka tulevaisuudessa tekstit ja muut aineistot siirtyisivät enimmäkseen verkkoon, kirjastojen valistuksellinen ja tasa-arvoistava rooli tulee olemaan myös vuonna 2015 ja siitä eteenpäinkin omaa luokkaansa.
Alkava vuosi on muuten julistettu Kirjan vuodeksi. Toivottavasti juhlahumu näkyy myös kirjastojen määrärahoissa.
Tieteellistä Uutta Vuotta 2015!
http://www.minedu.fi/OPM/Verkkouutiset/2013/11/kirjastokaista.html
http://www.kirjastot.fi
