Kolme ehdotusta Eskon saappaisiin hyppäävälle tutkijalle

Mari K. Niemi

Tuore #vaihtoehtoeskolle-kampanja nostaa esiin tutkijoita ja kannustaa mediaa hyödyntämään nykyistä monipuolisemmin heidän asiantuntemustaan. Kampanja on tarpeen, kanavoituuhan julkinen asiantuntijuus Suomessakin edelleen tyypillisesti suppealle ja miesvaltaiselle joukolle. Runsaasti tutkijoiden, niin miesten kuin etenkin naisten, asiantuntemusta jää hyödyntämättä.
Julkiseen asiantuntijaroolin astuminen kuitenkin myös arveluttaa osaa tutkijoista. Siksi seuraavassa pohditaankin sitä, mitä median asiantuntijaksi valmistautuvan tutkijan olisi hyvä ottaa huomioon.
Sparraus-avukseni kutsuin kolme yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa monipuolisesti kunnostautunutta tutkijakollegaa Helsingin yliopistosta: akatemiatutkija Hanna Wassin, yliopistonlehtori Leena Malkin ja postdoc-tutkija Johanna Vuorelman.
Aiheesta käymässämme keskustelussa nousi esiin kolme asiaa, joita oikeastaan jokaisen julkista asiantuntijaroolia tavoittelevan tai siinä jo toimivan tutkijan kannattaa mielestämme miettiä. Ne ovat tutkijan asemoituminen suhteessa tutkimuskohteeseensa, hänen roolinsa osana vuorovaikuttavaa tutkijayhteisöä sekä yhteistyösuhde toimittajiin.
Tunnista ja tee selväksi roolisi suhteessa poliittisiin prosesseihin
Tutkijan julkista asiantuntijaroolia helpottaa, jos sen perustana ovat kirkas käsitys omasta osaamisesta ja sen rajoista sekä itselle selväksi tehty suhde tutkimuskohteeseen.
Terrorismintutkija Leena Malkki kannustaa politiikan kommentointiin ryhtyvää aivan aluksi miettimään omaa suhdettaan poliittisiin prosesseihin. Hän avaa kysymystä kertomalla esimerkin omasta työstään: ”Olen esimerkiksi itse tehnyt sellaisen linjauksen, ettei tehtävänäni tutkijana ole myötäelää terrori-iskujen aiheuttamaa järkytystä. Sen sijaan näen roolini olevan taustoittaa tapahtunutta asiantuntemukseni pohjalta ja eritellä sitä, mitä jo tiedetään ja mikä on vielä spekulaatiota.”
Malkki nostaa esiin myös kysymyksen siitä, miten tutkija asemoi itsensä poliittisen vaikuttamisen kannalta. Omaksuuko hän esimerkiksi aktivistin roolin vai pyrkiikö ottamaan etäisyyttä poliittisista agendoista. Tässä on kyse sisällön lisäksi myös tyylistä. ”Sanooko tutkija esimerkiksi, että ’Suomi tarvitsee tiedustelulain’, vai että ’Tiedustelulain säätäminen on lopulta poliittinen kysymys. Mikäli tavoitteena on X ja ollaan valmiit hyväksymään riskit Y ja Z, tiedustelulakia voidaan pitää perusteltuna”, Malkki kuvaa.
Ajatuksen neutraaliudesta voisi ajatella olevan tutkijan julkisessa asiantuntijaroolissa itsestäänselvyys. Realismia tosin on puhua pikemminkin pyrkimyksestä tasapuolisuuteen kuin esimerkiksi objektiivisuudesta, joka aina jää tavoitteeksi.
Toisaalta, kuten demokratiatutkija Hanna Wass muistuttaa, on tutkimusaiheita, joiden kohdalla olisi jopa absurdia odottaa tutkijalta neutraaliutta. Jos tutkija tutkii esimerkiksi ilmastonmuutosta tai eriarvoistumista ja huolestuu näkemästään kehityksestä, on muiden herättely ongelman huomaamiseen osa tutkijan vastuullista roolia. Wass katsoo, että tutkijan liikkuessa roolista toiseen tärkeintä on, että vastapuoli tunnistaa, missä roolissa tutkija esiintyy ja mihin hän pyrkii.
Rakenna ja tuota tukiverkostoja
Tutkijoita kannustetaan ottamaan rohkeammin roolia julkisuudessa, ja monelle tuo tehtävä on mieleinen. Kaikki työyhteisöt eivät kuitenkaan ole yhtä valmiita tukemaan itsensä julkisuudessa likoon laittavaa tutkijaa. Niiden, joille julkinen rooli on vieraampi, voi olla vaikea antaa tukeaan tai ymmärtää tuon tehtävän viemää aikaa. Toisinaan näyttää myös siltä, ettei menestys julkisessa asiantuntijaroolissa paina tutkijan työssä onnistumista arvioitaessa tai yliopistollisia tehtäviä täytettäessä.
Kannustuksella ja yhteisön tuella näyttää kuitenkin olevan vaikutusta siihen, kuinka tuulista tonttia tutkija on valmis julkisuudessa hoitamaan. Tukiverkostoja ja keskinäistä solidaarisuutta tarvitaan siksikin, että yliopistot ovat vielä melko valmistautumattomia antamaan tutkijoilleen tuulensuojaa. Eivätkä kannustusta tai tukea kaipaa vain uraansa aloittelevat tohtorikoulutettavat.
”Johtajakin tarvitsee puskureita. Usein mietitään, että proffat pärjäävät omillaan, mutta eiväthän hekään ole immuuneita lumen pyryttäessä tupaan”, Hanna Wass pohtii.
Jokainen tutkija osaltaan tuottaa sitä maastoa, jossa asiantuntijana toimii. Kannustavaa ja kollegiaalista kulttuuria kannattaa aktiivisesti rakentaa. Esimerkiksi paljon esiintymiskutsuja tai haastattelupyyntöjä saavan tutkijan kannattaa tietoisesti levittää hyvää ympärilleen: vinkata toimittajille asiaan mahdollisesti vielä paremmin perehtynyt kollega ja tarjota nuoremmille tutkijoille mahdollisuuksia asiantuntijaroolin kasvamiselle. Julkisuudessa esiintynyttä kollegaa kannattaa kiittää ääneen, mielellään julkisesti. Se sekä kannustaa häntä, että rohkaisee muitakin ottamaan paikkansa median valokeilassa.
Ole aktiivisesti toimittajan yhteistyökumppani
Tutkijaa ei välttämättä mietitytä niinkään se, miten asiansa hallitsee kuin se, millaista käytännön yhteistyö toimittajan kanssa on. Mihin kaikkeen ”pitää suostua”, mitkä ovat tutkijan oikeudet ja kuinka vuorovaikutus ylipäänsä toimii?
Poliittista kieltä tutkiva Johanna Vuorelma arvioi monien tutkijoiden näkevän toimittajasuhteen turhan jännitteisenä tai hierarkkisena. ”Usein ajatellaan, että toimittaja vain tulee ja esittää kysymykset, vaikka usein toimittajatkin kaipaavat sitä, että asiaa myös pohditaan yhdessä – myös sillä tasolla, mitä kysymyksiä olisi perusteltua kysyä”, Vuorelma kuvaa. ”Yhdessä työstäminen oli itselleni oivallus, jonka jälkeen toimittajien kanssa työskentely on ollut paljon luontevampaa.” Tutkijan ei tarvitse mukautua toimittajan agendaan, vaan hän voi ja hänen kannattaakin pyrkiä osallistumaan relevantin näkökulman määrittelyyn.
Tutkija esiintyy julkisuudessa asiantuntemuksensa vuoksi, mutta hänelläkään ei tarvitse olla vastausta kaikkeen. ”Olennainen osa ammattitaitoa on myös asiantuntemuksen rajaaminen”, Leena Malkki muistuttaa. Itselleen on hahmotettava se, missä asioissa voi esiintyä julkisuudessa tutkijana. Liian ahtaaseen nurkkaan ei itseään kuitenkaan kannata maalata. Yllättävissä livetilanteissa on myös aivan sallittua ja syytäkin ilmaista, jos toimittajan kysymys eksyy turhan kauas tutkijan asiantuntemuksesta.
Kun tutkijaan otetaan mediasta yhteyttä, se on itse asiassa tutkija, joka usein kysyy ensimmäiset kysymykset. Hän selvittää mitä toimittaja haluaa ja millaista juttua täm on tekemässä. Jos jutunteon tavoitteet eivät kohtaa tutkijan asiantuntemuksen kanssa, kannattaa toimittajaa silti auttaa kertomalla, kenelle kannattaa soittaa.
Vinkkaaminen on myös tarpeellinen työkalu, kun tutkija järjestää omaa ajankäyttöään ja raivaa aikaa esimerkiksi tutkimukselle. Kaikkia keikkoja ei pidä eikä kannatakaan hoitaa itse.
Myös vinkatulle kollegalle kannattaa kertoa, että arvostat hänen asiantuntemustaan ja suosittelit häntä – tämä on yksi parhaista keinoista saada esiin yhä uusia vaihtoehtoja Eskolle.
 

Lue myös:

Laastari ei auta yliopistojen sabotointiin

Laastari ei auta yliopistojen sabotointiin

Jos yliopistot investoivat kymmeniä miljoonia tietoturvaan ja fyysisten tilojen vartioimiseen, niin miksei sitten kaikkein tärkeimmän pääomansa eli tutkijoiden työn suojelemiseen?

Millaista kaupunkia purkamalla rakennetaan?

Millaista kaupunkia purkamalla rakennetaan?

Helsingin Sanomat uutisoi tammikuun alussa Helsingissä käynnissä olevasta rakennusten purkubuumista, jossa ydinkeskustan rakennuksia ja kokonaisia lähiökortteleita puretaan uudisrakentamisen alta. Jutun mukaan purkuhankkeita perustellaan usein vaikeuksilla sovittaa...

Mikä erottaa tiedetoimittajan tekoälystä?

Mikä erottaa tiedetoimittajan tekoälystä?

Lähteiden merkitsemisestä populaareissa tietoteksteissä on käyty nyt ennennäkemättömän avointa keskustelua Maria Petterssonin Suomen historian jännät naiset -kirjan kirvoittamana.   Keskustelua seuratessa en ole voinut välttyä vertaamasta sitä pohdintaan, jota...