Korona, kehno konsultti

Vauhdilla kohti tuntematonta! Huikea mahdollisuus! Yhteinen oppimismatka!
 
Korona on vienyt ihmisiä tehokkaasti epämukavuusalueelle. Täältä katsoen haluamme selkeitä sääntöjä, joihin mukautua ja joita totella. Yksilönvapauksia julistava liberalismi on osoittautunut poliittiseksi pintakiilloksi, 90-lukuiseksi individualismiksi, joka toi vahvemmat alkoholijuomat maitokauppoihin, mutta joka tiukassa paikassa katoaa. ’Yhdessä’ on koronakaudella päivän sana.
 
Työelämässä, yrityksissä ja kouluissakin on puhuttu paljon itseohjautuvuudesta. Näissä puheissa itseohjautuvuus lisää yksilöiden mahdollisuuksia hyödyntää potentiaaliaan samalla, kun organisaatio sujuvoituu ja ketteröityy.
 
Frank Martela ja Karoliina Jarenko määrittelevät kirjassaan itseohjautuvuutta yksilön psykologiseksi valmiudeksi toimia omaehtoisesti ilman ulkopuolisen ohjauksen ja kontrollin tarvetta. Organisaatiossa tämä johtaa siihen, että toimijat tekevät sitä, mitä kulloinkin tarvitsee, jotta asiat sujuvat tarkoituksenmukaisesti. Hierarkkista linjaorganisaatiota ei tarvita, vaan itseohjautuvan organisaation kaikilla portailla on riittävä osaaminen, motivaatio sekä päätösvalta.
 
Koronakaudella tällainen puhe kuulostaa helposti kaukaiselta ja naiivilta. Itseohjautuvuuden kulttuuriset lupaukset tiivistyvät paljolti sanaan ’itse’. Kun saa olla itse ja tehdä itse, asiat sujuvat ainakin itsen mielestä. Mutta palveleeko se muuta kuin niitä muutamia itsejä, jotka ovat jo valmiiksi riittävän hyvissä asemissa voidakseen keskittyä yhä enemmän itseensä (sekä konsultteja, jotka hyötyvät itsepuheen viljelystä)? Koronakaudella keskusjohtoiset päätökset ja toimeenpano ovat palanneet korkeaan arvoon.
 
Itseohjautuvuudella on myös toinen puoli, joka korostaa itseyden sijaan ohjautuvuutta. Englanniksi psykologinen itseohjautuvuus on self-determination, kun taas ohjautuvuutta korostava käännös voisi olla self-organization. Kyse on yhteisestä organisoitumisesta, johon kuuluu yhteistyötä, työnjakoa ja vuorovaikutusta. Tässä yhteydessä olisi harhaanjohtavaa kääntää self-termi samaksi itseksi, joka päättää, valitsee ja toimii muista riippumatta. Kyse on pikemminkin yhteisohjautuvuudesta, siitä, että suunta ja toiminta sovitaan yhdessä.
 
Koronakaudella myös tätä näkökulmaa voi pitää rajallisena. Yhteistä neuvottelua esimerkiksi rajoituksista, niiden purkamisesta tai taloudellisista linjanvedoista käydään kyllä sosiaalisessa ja muussa mediassa, mutta sieltä se ei juuri vaikuta varsinaiseen päätöksentekoon. Kansalaisen osa on ottaa päätökset vastaan ja noudattaa niitä.
 
Toisaalta kansa on varsin varauksetta tehtyjen rajoitusten puolella. 1700-luvun yhteiskuntafilosofi Rousseau puhui yhteistahdosta: jos kansan yhteistahto kohdistuu johonkin, vaikkapa koronarajoituksiin, se myös on kansalle parhaaksi, eikä kansan kollektiivista vapautta silloin loukata, vaikka individualistisessa mielessä jonkun yksilön vapautta loukattaisiinkin. Tässä mielessä koronakauden keskusjohtoisuutta voidaan pitää myös yhteisohjautuvuuden periaatteen mukaisena. Emme toimisi toisin, vaikka saisimme itse päättää.
 
Nyt, kun kesää kohti koronarajoituksia ollaan keventämässä, yksilöiden oma harkinnanala kasvaa. Tilaa tulee enemmän myös muulle kuin valtiolliselle ohjaukselle. Itse arvioin, että tässäkään tapauksessa emme kirmaa itseohjautuvasti nopeisiin, joustaviin ja ketteriin muutoksiin emmekä harmittele poistumista epämukavuusalueelta, vaikka voisimmekin siellä maksimoida strategisia uudelleenorientaatioitamme. Haluamme takaisin tavallisen arjen, sen selkeyden ja ennakoitavuuden.
 
Yksi koronan opetuksista onkin, että ihmisten omaehtoinen toiminta voi hyvällä halulla suuntautua myös kohti jatkuvuutta ja pysyvyyttä, tavallisuutta ja turvallisuutta. Kehno konsultti!