Korona-ajan meemeissä naureskellaan elinpiirin supistumiselle ja kaukokaipuulle. Meemit tarjoavat vitsikkäitä korvikkeita aikaisemmalle, liikkuvammalle elämäntyylille: näin matkustat olohuoneesta keittiöön! Mikäli kurkit ennen lentokoneen ikkunasta aukeavaa maisemaa, voit nyt jäljitellä elämystä tuijottamalla pyykin pyörimistä pesukoneen ikkunasta karanteenin lasittamalla katseella.
Lienee sanomattakin selvää, että monet meemit ironisoivat etuoikeutettujen elämänmuutoksia. Esimerkiksi liikuntarajoitteiset keskustelijat ovat kommentoineet tilannetta sanomalla ”welcome to my world”, koska heille karanteenirajoitusten kaltainen tilanne ei välttämättä ole mitään uutta.
Kaikki korona-ajan aktiivisuus ei tietenkään ole meemien esittelemää järjetöntä korviketoimintaa. Ihmiset ovat esimerkiksi innostuneet leipomaan, remontoimaan tai tekemään käsitöitä. Myös kävelemisen suosio vaikuttaa kasvaneen. Asuessani vuonna 2020 Brysselissä karanteeni-aikana huomasin varsinkin puistojen olevan täynnä haahuilijoita, tarkkailijoita ja tavoitehakuisia kuntoilijoita.
Omilla alati pitenevillä lenkeilläni löysin yhä uusia syrjäkujia. Olin jo Brysseliin 2000-luvun alussa muuttaessani havainnut miten päämäärätön käveleminen, flânerie, on erinomainen keino tutustua ympäristöön, sen sosiaalisiin eroihin ja historian merkkeihin. Brysselin kaupunkimaisema tarjoaa loputtomasti valokuvattavaa ja prosessoitavaa. Olen kävellyt satoja kilometrejä metsästäessäni erilaisia kaupunki-ilmiöitä, kuten suunnittelun kaoottisuudesta kertovia aavetaloja tai vaikka karanteeniajan lohtusyömisestä kertovia, kadulle heitettyjä koristeellisia pizzalaatikoita.
Koronan aikana käveleminen on saanut enenevästi aktiivisuuteen kytkeytyviä virtuaalisia muotoja. Esimerkiksi kaverini ovat lähettäneet aikaisempaa runsaammin valokuvia kävelyretkistään ja olemme kommentoineet lähialueihimme kohdistuneita kulkemisiamme sähköisesti.
Rajoittunutta liikkumapiiriäni kompensoidakseni olen ollut mukana verkkotapahtumissa ja -näyttelyissä luomassa muun muassa itse tehtyjä virtuaalikaupunkeja, jopa galakseja. Lisäksi yritin lievittää jumiutumista osallistumalla kotoa käsiin hollantilaisen taidegallerian järjestämälle virtuaalikävelylle englantilaisen pikkukaupungin merenrantaan. Tein myös Helsingin historiaan aikaan kohdentuneita täsmähakuja Finnan monipuolisilta sivuilta.
Saavuttuani Brysselistä Helsinkiin jatkoin kävelemistä ja kuljeskelua lähtöpisteenäni nuoruuden lähiöni. Uudenlaista potkua sille antoi osallistumiseni englantilaiselle psykomaantieteen verkkokurssille. Kurssitehtävien mukaan harhailemme systemaattisesti ja kuljemme ympäristössä tehden sanallisia ja audiovisuaalisia harjoituksia. Olin yllättynyt siitä kuinka paljon uusia asioita, jopa uusia polkuja ja paikkoja löysin tylsäksi ja kalutuksi mieltämästäni lähiympäristöstä.
Käveleminen voi tietenkin olla konstailematta vain kävelemistä paikasta toiseen. Jos niin haluaa, se voi olla myös tutkimusmetodologia, tarjoten johtolankoja ja inspiraatiota sekä monelle tieteenalalle että ”nojatuolikulkijalle”. Aku Ankka antoi höpsismin, eli kolikonheiton, ohjata kesälomareissuaan. Akulla tulokset olivat usein katastrofaalisia. Suosittelenkin testaamaan järjestelmällisyyden ja sattuman yhteisvaikutusta pienessä mittakaavassa iltakävelyllä vaikka näin: kruuna – vasemmalle, klaava – oikealle, jne.