Kuuluuko fiktio tiedejournalismiin?

Johanna Junttila

Johanna Junttila. (Kuva: Vesa-Matti Väärä)

 

Fiktiivisten ainesten käytöstä journalismissa on käyty kiivasta keskustelua tänä keväänä toimittaja Matti Kuuselan elämäkerran myötä. Osa keskustelijoista ei ole nähnyt sepitteen käytössä ongelmaa, kun taas osassa puheenvuoroja fiktio on haluttu rajata kokonaan journalismin ulkopuolelle.

Näitä kommentteja pohtiessani mieleeni on palautunut useita lukemiani tiedejuttuja, joissa sepite on mielestäni palvellut journalistisia tarkoitusperiä paremmin kuin pelkkiin tosiasioihin jumiutuminen.

Esimerkiksi Elina Järvisen ja Vappu Kaarenojan Suomen Kuvalehteen kirjoittama juttu Olipa kerran Pasila on varmasti jäänyt kaikkien sen lukeneiden mieleen. Kaksikko kuvailee tekstissä kaupunginosan kokemat viisi joukkosukupuuttoa ja ennustavat kuudetta. Tutkimustiedon ohessa he kuvittelevat, kuinka trilobiitit saattoivat ensimmäisinä eläiminä havaita Pasilan kallioiden punertavan sävyn joskus 500 miljoonaa vuotta sitten – ja että ensimmäiset ihmiset näillä kallioilla saattoivat olla kivikaudella kanoottiretkelle lähteneitä vantaalaisia. Juttu valittiin Editkilpailussa vuoden 2019 feature-jutuksi yleisömediassa.

Vuonna 2023  toimittaja Kirsi Heikkinen kävi paitsi pokkaamassa Vuoden tiedetoimittaja -palkinnon, myös ensimmäisellä miehitetyllä Mars-lennolla Tiede-lehden jutussa, joka julkaistiin sittemmin myös Helsingin Sanomissa. Sepitetyn tekstin kerrotaan perustuvan todellisiin faktoihin ja nykyisiin avaruusohjelmiin lukuun ottamatta paria kirjoittajan keksimää yksityiskohtaa, jotka lukijalle selkeästi nimetään.

Aiemmin Heikkinen on tarkastellut Tiede-lehden sivuilla maailmaa muun muassa ihmisen peräaukkoon munitun kihomadon näkökulmasta. Mielikuvitustaan ovat samassa julkaisussa käyttäneet myös esimerkiksi Maija Karala maalatessaan lukijan silmien eteen dinosaurusten viimeisen päivän ja Petri Riikonen, joka käytti bakteeria minäkertojana kuvatakseen solujen evoluution (valitettavasti jo numerossa 3/1994 eli aikana ennen digitaalisten arkistojen syntyä).

Kaikkia näitä tekstejä yhdistää se, ettei kirjoittaja ole asettanut faktaa ja fiktiota vastakkain vaan on käyttänyt mielikuvitustaan näiden kahden yhdistämiseen tavalla, joka tekee tutkimustietoon tutustumisesta helppoa ja kiinnostavaa. Lukijaa ei myöskään yritetä johtaa harhaan, vaan kuvitelman ja tosiasioiden raja on helppo hahmottaa, vaikka se on piirretty esiin kussakin jutussa hieman eri tavalla.

Kuvitellut osuudet palvelevat näissä jutuissa samantapaista tarkoitusta kuin dokumenttielokuvien näytellyt tai animoidut kohtaukset vaikkapa historian tapahtumista tai sukupuuttoon kuolleista eläimistä. Kyse on keinosta popularisoida tutkittua tietoa.

Tieteen popularisoinnille on toki muitakin areenoita kuin journalismi, joten on perusteltua kysyä, onko näiden fiktiivisten kirjoitusten paikka juuri journalistisissa julkaisuissa. Omasta mielestäni niiden suhde todellisuuteen ei ole sen ongelmallisempi kuin kolumnien ja muiden mielipiteellisten juttutyyppien tai vaikkapa juuri vuoden tiedetoimittajana palkitun Niko Kettusen kirjoittamien Viikon eläin -pakinoiden. Niin kauan kuin yleisö ymmärtää, millainen suhde kyseisellä tekstillä on todellisuuteen, voi tiedejournalismissa tarjoilla maailmankuvan aineksia myös fiktiosta ammentavilla keinoilla.

Pitäisikö tällä tarinallisen journalismin tekstityypillä sitten olla selvyyden vuoksi jokin oma nimi? Kirsi Heikkisen kuvitteellinen Mars-seikkailu julkaistiin Tieteessä alunperin nimityksellä tiedenovelli, mutta Helsingin Sanomien uudelleenjulkaisussa tämä selvenne näyttää jääneen pois. Omassa suussani se tahtoo sekaantua tieteiskirjallisuuteen, vaikka niissä tieteen rooli on toimia vain inspiraation lähteenä.

Vaikka mainitsemani jutut sisältävät täysin kuvitteellisiakin kohtia, on niiden suhde todellisuuteen tiukempi kuin vaikkapa tositapahtumiin perustuvilla kirjoilla tai niiden ympärille elokuvallisia aineksia lisäävällä dokudraamalla.

Sopisiko genren käyttöön harvinaiseksi jäänyt uudissana, faktapohjainen fiktio eli faktio?

 

Journalistin ohjeita uudistetaan parhaillaan, myös sepitteen ja tosiasioiden erottelua vaativan pykälän osalta. Toukokuun 27. päivä julkistettavista ohjeista pääsee keskustelemaan tuoreeltaan 30.5. Tiedetoimittajien liiton ja Journalistiliiton yhteisessä Etiikkaseminaarissa, jonne voi ilmoittautua 22.5. mennessä.

Lue myös:

Mitkä ovat mieheyden ääripäät?

Mitkä ovat mieheyden ääripäät?

Parisuhteessa vaikeimpia asioita on oppia rakastamaan puolisoaan juuri sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena kuin haluaisi hänen olevan. Sama pätee journalismiin. On vaikea pitää journalismista, joka ravistelee omia arvoja ja asenteita. Rakastetuimmat toimittajat...

Mikroskooppisia iloja

Mikroskooppisia iloja

Tutkiskelin hiljattain intensiivisesti kuravettä, lounaspöydän jämiä, hyönteisiä ja kuorintavoidetta. Voi pojat, olipa mielenkiintoista. Osallistuminen Suomen biotaiteen seuran kokeelliseen mikroskooppityöpajaan MicroMatters todisti että asioiden katsominen uudesta...