Mielikuvien Venäjä

Markku Kangaspuro

Kuva: Vesa Niinikangas
Useimmilla ihmisillä tuntuu olevan ainakin jonkinlainen mielipide siitä, minkälainen Venäjä ja sen presidentti Putin on. Tässä mielessä Venäjä muistuttaa suhtautumistamme Yhdysvaltoihin. Erona vain on se, että mielikuvamme Yhdysvalloista syntyy usein sen itsensä välittämänä, kuten siellä tehdyistä elokuvista ja viihteestä. Venäjää hahmotamme pääasiassa muiden tulkintojen, politiikkaa käsittelevien kansainvälisten uutistoimistojen raporttien ja ehkä talousuutisoinnin kautta. Vai kuinka monta kertaa muistat katsoneesi viimeisen vuoden aikana venäläisen elokuvan TV:stä tai lukeneesi sen nykykirjallisuutta tai verkkolehteä?
Sama pätee tietenkin suurimpaan osaan maailman maista, mutta meille Venäjän merkitys on kuitenkin aivan eriluokkaa kuin noiden muiden huonosti tuntemiemme maiden.
Ukrainan kriisi on nostanut esiin Venäjän tulkinnan monikerroksisen ongelmallisuuden. Venäjän oma toiminta on tietenkin merkittävin tekijä siitä välittyvän kuvan synnyttämisessä. Viimeistään sen suorittama Krimin kaappaus ja toiminta Itä-Ukrainassa ovat muuttaneet kuvan Eurooppaa lähentyvästä Venäjästä siitä yhä kauemmaksi loittonevaksi Venäjäksi.
Vanhat, historian eri vaiheiden tuottamat viholliskuvat ovat saaneet uuden elämän. Niistä syntyy helposti ymmärrettävä ja tilanteeseen sopiva tarina aggressiivisesta, imperiumin palauttamiseen pyrkivästä Venäjästä. Venäjällä puolestaan kertomus ulkoisten vihollisten aina saarrostamasta valtiosta on saanut uutta voimaa Ukrainan vallanvaihdoksesta ja lännen sanktiopolitiikasta.
Uusi ulottuvuus suomalaisessa keskustelussa on se, että ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan olemme valinneet selkeästi puolemme Venäjää vastaan. Tämä heijastuu myös Venäjän tutkijoiden työhön.
Sosiaalisessa mediassa ja aika usein myös tiedotusvälineissä keskustelu rakentuu asenteiden, kannanottojen ja moraalisten tuomioiden varaan. Siellä tutkijoiden yritys analysoida sitä, miksi Venäjä toimii siten kuin toimii tulkitaan usein Venäjän politiikan hyväksymiseksi. Joskus tuntuu siltä, että nämä kaksi maailmaa ovat niin kaukana toisistaan, etteivät ne edes voi kohdata. Ongelmana on se, että moralisointi ei lisää tietoa ja ymmärrystä, sen funktio on toisaalla. Sillä otetaan kantaa ja vahvistetaan oman ”heimon” yhteenkuuluvuutta ja samanmielisyyttä, mutta se on jo toinen asia.

Lue myös:

Suomi kansainvälistyy – miten huomioimme tämän tiedeviestinnässä?

Suomi kansainvälistyy – miten huomioimme tämän tiedeviestinnässä?

Tiedeviestinnän arvo on laajasti tunnistettu. Hyvä niin! Tieteen ajatellaan kuuluvan kaikille, ja esimerkiksi erilaiset lasten ja nuorten tiedetapahtumat ovat jo tärkeä osa tutkimuksesta kertomista. Silti tarjonta ei tavoita vielä kaikkia, eikä toisaalta kaikilla...

Mitä sote-alalla ei arvosteta?

Mitä sote-alalla ei arvosteta?

Sote-alan kriisi on ollut talven tapetilla. Kriisi tiivistyy työntekijöiden huonoihin oloihin ja työntekijäpulaan sekä näiden myötä palveluiden heikkenemiseen, kuten ylipitkiin jonoihin. Kriisi ruokkii itseään, kun alalta poistuu hoitajia samassa tahdissa kuin uusia...

Äänikirja nostaa rimaa

Äänikirja nostaa rimaa

373 arvostelua. Niin moni lukija oli tähän päivään mennessä vaivautunut pisteyttämään helmikuussa ilmestyneen kirjani lukuaikapalvelu BookBeatissa. Määrä ei ole valtaisa, mutta tietokirjalle ihan hyvä. Ja mikä parasta, se kasvaa koko ajan. Ukrainan musta multa on...

Setämiestä ahdistaa

Setämiestä ahdistaa

Olen jo vuosikausia toiminut päätyöni ohessa Ylioppilastutkintolautakunnassa sensorina, joka tarkastaa Äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen ylioppilaskoesuorituksia. Tehtävä on haasteellinen mutta kiinnostava: satojen koesuoritusten lukeminen vuosittain eri...