Mikroskooppisia iloja

Riitta Oittinen

Mango-sokeri kuorintavoidetta (vas.) ja pajun kukintoa (oik.). Kuva: Riitta Oittinen

Tutkiskelin hiljattain intensiivisesti kuravettä, lounaspöydän jämiä, hyönteisiä ja kuorintavoidetta. Voi pojat, olipa mielenkiintoista. Osallistuminen Suomen biotaiteen seuran kokeelliseen mikroskooppityöpajaan MicroMatters todisti että asioiden katsominen uudesta perspektiivistä on inspiroivaa.

Parin päivän opastettu työskentely isompien ja pienempien mikroskooppien kanssa oli lähes tajuntaa räjäyttävää. Suurennosten väriyhdistelmistä ja kuviosta paljastunutta materiaalia olisi voinut käyttää tunnelmanluojana vaikka psykedeelisissä bileisissä.

Kännykät osoittautuivat työskentelyssä yllättävän käyttökelpoisiksi. Dokumentoimme niillä pöytämikroskooppien preparaateissa näkyviä suurennoksia, tosin kuvan tarkentaminen usean linssin läpi oli varsinkin aluksi vaikeaa. Tarkoitusta varten suunniteltuja, suurentavia linssejä voi myös kiinnittää suoraan kännykän runkoon ja napata kombon mukaan vaikka luontoretkelle. Touhuaminen ihan keittiön pöydän ääressäkin onnistuu.

Vaikka vertaistuesta on oppimisen alkuvaiheessa iloa, tämän uuden harrastuksen aloittaminen yksinkin on aika yksinkertaista. Hyvällä tuurilla pieniä mikroskooppeja löytyy luonnontieteellisten museoiden kaupoista ja ainakin netistä. Toki parasta olisi jos välineitä pääsisi testaamaan ennen hankintaa.

Itselleni uutta oli työpajassamme esitelty, vuonna 2014 alkunsa saanut taiteltava mikroskooppi. Sitä ovat kehitelleet Stanfordin yliopiston apulaisprofessori Manu Prakash ja tutkija Jim Cybulski. Hankeessa haluttiin tehdä tieteestä saavutettavampaa ja saada mikroskooppeja paremmin käyttöön kehittyvissä maissa. Teeman tiimoilta onkin järjestetty matalan kynnyksen koulutusta. Mikroskooppeja on myös postitettu lapsille ympäri maailmaa ja käyttäjät ovat ladanneet kuvia havainnoistaan tätä varten perustetulle nettifoorumille. Esimerkiksi Intiassa taiteteltavaa mikroskooppia hyödyntävässä projektissa koululaiset ovat tarkastelleet mikromuoviongelmaa. Mikroskooppia on hyödynnetty myös diagnostiikassa. 

Monien masentavien uutisten lomassa voi tehdä mieli hellittää hetkeksi. Mikroskooppiin ei tarvitse tuijottaa Nobelin palkinnon kiilto silmissä. Niukakallakin osaamisella pääsee kokemaan vähintään esteettisiä elämyksiä. Mikroskooppisen pieneen maailmaan  uppoutuminen on oudolla tavalla kiehtovaa ja rentouttavaa ihan sinänsä. 

Suomen biotaiteen seuran työpajan MicroMatters helmi-maaliskuussa 2024 veti Katri Naukkarinen.

 

Lue myös:

Millaista olisi hyvä politiikan journalismi Trumpin toisella kaudella

Millaista olisi hyvä politiikan journalismi Trumpin toisella kaudella

Donald Trumpin toinen presidenttikausi on alkanut rytinällä, ja panokset kovenevat kauden edetessä. Pöydällä on kauppasodan kärjistymisen lisäksi muun muassa Ukrainan ja Palestiinan tilanteet sekä syvenevä ilmastokriisi. Asetelma on dramaattinen eli myyvä, mutta...

Pysyykö kynä kädessä? 

Pysyykö kynä kädessä? 

Näpynäpynäpy. Kännykällä tai tietokoneella kommunikoiminen on nykyisin yleisempää kuin kynän ja paperin käyttö. Suomalaisissa koulussa lopetettiin kaunokirjoituksen opettaminen vuonna 2016. Entäs sitten, kehitys kehittyy? Peukut ja hymiöt ovat vaivattomia ja...

Voiko tutkija puhua luottamuksella toimittajalle?

Voiko tutkija puhua luottamuksella toimittajalle?

  Älä kirjoita tätä lehteen, mutta… Tämä fraasi on tuttu varmasti jokaiselle toimittajalle. Sen kuuluessa kynänkärki nousee paperista tai sormet näppäimistöltä. Jos keskustelua on taltioitu mikrofonilla tai videokameralla, haastateltava on yleensä odottanut...