Perinteinen ajatus on, että tutkimuksen kanssa mennään julkisuuteen sitten, kun työ on valmistunut. Tällöin parrasvaloihin marssitetaan mieluiten aiheen korkein auktoriteetti, esimerkiksi tutkimushanketta johtanut professori.
Ehkäpä tämä on perusteltua jollain tieteenaloilla ja joissain tapauksissa.
Vaikkapa yhteiskuntatieteilijöille en tällaista lähestymistapaa kuitenkaan suosittele.
Itse asiassa, tutkimuksen aiheesta kannattaa viestiä jo ennen kuin hanketta on edes rahoitettu!
Tähän on monta syytä.
Kiinnostus tiettyyn näkökulmaan ja tutkimusteemaan kannattaa kertoa julkisesti, koska se auttaa verkottumaan aiheen kannalta olennaisten ihmisten ja organisaatioiden kanssa.
Tästä on sekin hyöty, että jos hanke pyörähtää käyntiin, on esitöitä jo tehty.
Aiheeseen vihkiytynyt ja sen osaajiin verkottunut tutkija on alkavalle hankkeelle hyödyllisempi kuin takamatkalta lähtevä.
Toki omaa, uniikkia tutkimusideaa voi yksityiskohtien osalta suojella rahoituksen saamiseen asti.
Julkisen keskustelun virittely jo hankkeen käynnistelyvaiheessa voi kuitenkin nostaa esiin näkökulmia, joita ei itse ollut tullut edes ajatelleeksi. Se voi myös auttaa löytämään hankkeeseen tutkimuskumppaneita ja yhteistyötahoja.
Yllättävän usein emme tiedä, mitä muut tekevät. Jos tietäisimme ja yhdistäisimme voimamme, siitä hyötyisivät kaikki.
Tutkimuksesta kannattaa viestiä myös tutkimuksen edetessä – eikä vain professorien vaan kaikkien, joilla on siitä kiinnostavaa ja perusteltua sanottavaa.
Tällä en luonnollisesti tarkoita hätiköityjä johtopäätöksiä aineistosta, jonka analyysi on kesken. Yleisempää keskustelua teemasta voi ja kannattaa kuitenkin käydä.
Tutkijoita tarvitaan mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun silloinkin, kun aiheeseen liittyy vielä epävarmuutta.
Sekin on hyvä muistaa, että tuskin on tutkimushanketta, joka valmistuttuaankaan antaisi kaikkia vastauksia.
Muiden alojen lailla myös tieteellinen tutkimus kilpailee vetovoimasta ja parhaista osaajista.
Sillä on väliä, ketkä osallistuvat julkiseen keskusteluun tieteen edustajina, asiantuntijoina ja auktoriteetteina.
Pääsevätkö sinun organisaatiossasi naiset esille, entä ulkomaalaistaustaiset tutkijat? Miten tuette nuorten tutkijoiden taivalta julkiseen asiantuntijuuteen?
Julkisuudessa asiantuntijarooleissa esiintyvät osallistuvat sen määrittelyyn, ketkä ovat sopivia ja päteviä asiantuntijoiksi.
He myös luovat kuvaa alan moniarvoisuudesta, toimintakulttuurista ja valmiudesta vuorovaikutukseen tieteellisen tutkimuksen yleisön ja käyttäjien kanssa.
Tutkijan esiintyminen julkisuudessa on sinälläänkin jo viesti siitä, että haluamme osallistua ja vuorovaikuttaa.
Yksi iloisimmista vaiheista tiedeviestinnässä on, kun hanke ja julkaisut valmistuvat. Loppuseminaarit ja vastaavat ovat hyviä tilaisuuksia juhlistaa tehtyä työtä ja nostaa esiin koko hankkeen aikaansaannoksia ja löydöksiä.
Hyvin paketoituina ne voivat kiinnostaa mediaa laajastikin.
Viestinnän ei kuitenkaan pidä päättyä hankkeen päättymiseen.
Suuren yleisön, median, päättäjien tai kollegoiden kannalta hyödyllisistä julkaisuista tai tutkimustuloksista kannattaa muistuttaa aina, kun niitä koskevaa keskustelua käydään.
Tämä vahvistaa tehdyn tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja auttaa sen perustelussa, mihin ja miksi meitä tutkijoita tarvitaan.
Voiko tutkija puhua luottamuksella toimittajalle?
Älä kirjoita tätä lehteen, mutta… Tämä fraasi on tuttu varmasti jokaiselle toimittajalle. Sen kuuluessa kynänkärki nousee paperista tai sormet näppäimistöltä. Jos keskustelua on taltioitu mikrofonilla tai videokameralla, haastateltava on yleensä odottanut...