Mitä ja miten oppivelvollisuusiän nosto auttaa?

Antti Maunu

Viimeisimmät kuulumiset hallitusneuvotteluista kertovat, että oppivelvollisuuden yläikärajaa ollaan nostamassa 18 vuoteen. Tarkoituksena on saada kaikille nuorille peruskoulun lisäksi toisen asteen tutkinto, koska ilman sitä ei juuri ole mahdollisuuksia työmarkkinoille tai jatko-opintoihin. Muutos olisi historiallinen, joskin hallitusneuvotteluja johtava SDP on tavoitellut sitä jo aiemmin.
 
Myös hallitusneuvotteluissa mukana oleva Keskusta kannattaa asiaa. Keskusta nimittää sitä kuitenkin ”oppioikeudeksi”, koska haluaa ilmeisesti profiloitua liberalismin eikä yhteiskunnallisten velvoitteiden ajajaksi. On somaa, kuinka tarkoin puolueet varjelevat omaa brändiään pienissäkin yksityiskohdissa. Vaikka nyt vasemmistohallitukseen pyrkivää Keskustaa ei tunnista enää aiemman oikeistohallituksen pääministeripuolueeksi, jotain oikeistolaista hekin näköjään pyrkivät säilyttämään. Olkoon se sitten yhdyssanan loppuosa.
 
Mihin oppivelvollisuusiän nostaminen sitten auttaa, ja millä tavalla se auttaa? Yksi suurimmista ongelmista etenkin toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa on opintojen keskeytyminen. Tämän taustalla on monta syytä, joista yksi on taloudelliset tekijät. Kirjat, työvaatteet ja -kengät, kokkiveitset ja muut opiskelutarvikkeet voivat maksaa opiskeltavasta alasta riippuen tuhansia euroja. Vuoden 2017 Nuorisobarometrin mukaan 17 % nuorista on joutunut karsimaan opiskeluvaihtoehtojaan taloudellisten syiden takia. Lähes puolet ilman opiskelupaikkaa tai toisen asteen tutkintoa tavoiteajan jälkeen olevista nuorista kertoo taloudellisten syiden vaikuttaneen asiaan. Oppivelvollisuusiän nosto tekisi opiskeluvälineistä opiskelijoille maksuttomia, mikä olisi suuri ja ennen muuta järkevästi kohdennettu tulonsiirto tukea tarvitseville nuorille.
 
Taloudellisten syiden lisäksi opintojen keskeytymiseen vaikuttavat sosiaaliset syyt. Sanna Toiviainen on tutkinut tuoreessa väitöskirjassaan koulutuksen ja työn marginaaleissa eläviä nuoria aikuisia ja havainnut, että koulutukseen kiinnittymistä tai opintojen keskeytymistä ohjaavat vahvasti sosiaaliset kohtaamiset ja kokemukset. Sopivatko nuoret ‒ ja ennen kaikkea näkevätkö opettajat ja muut opiskelijat nuorten sopivan ‒ niihin sosiaalisiin paikkoihin, joita oppilaitos tarjoaa? Oppilaitosten arjessa tapahtuu paljon epävirallista valikointia sopiviin ja sopimattomiin opiskelijoihin myös varsinaisten valintaprosessien jälkeen. Tämä voi tuottaa sopimattomiksi leimautuville nuorille negatiivisen identiteetin, joka rakentuu osaamattomuudelle tai kelpaamattomuudelle ja hankaloittaa opintoihin tai työelämään kiinnittymistä pitkän aikaa. Tästä näkökulmasta oppivelvollisuusiän pidentäminen saattaa vähentää epävirallisia leimaamis- ja pudotuspelejä oppilaitoksissa, kun kaikki ja kaikenlaiset opiskelijat on joka tapauksessa otettava mukaan. Tämä asettaa paineita myös opiskelijoiden virallisille valinta- ja ohjausjärjestelmille: nekin muuttuisivat oppivelvollisuusiän noustessa, ja niiden pitää kyetä ohjaamaan kaikki ja kaikenlaiset opiskelijat entistä paremmin oikeille paikoilleen.
 
Itse olen tutkinut toisen asteen ammattiopiskelijoiden käsityksiä opintojen keskeytymisen syistä. Tulokset ovat samansuuntaisia kuin Toiviaisella. Nuoret kokevat keskeytymisen aiheutuvan siitä, että opiskelija ei syystä tai toisesta koe olevansa oppilaitoksessa omalla paikallaan. Taustalla voi olla oppilaitosyhteisön epäreilu kohtelu, väärä alavalinta, oman tulevaisuuden epäselvyys tai elämänhallinnan ongelmat, jotka kaikki vaikeuttavat opintoihin kiinnittymistä. Opiskelija ei osaa, jaksa tai halua sitoutua opiskeluun, ja monille helpoin ja nopein ratkaisu on silloin jäädä pois. Tästä näkökulmasta oppivelvollisuusiän pidentäminen saattaa muuttaa opiskelijoiden motivaatiorakennetta. Jos keskeyttäminen ei ole enää vaihtoehto, luultavasti opiskelijoiden motivaatio etsiä rakentavampia vaihtoehtoja ikäviksi koetuissa tilanteissa kasvaa. Jotta tämä johtaisi opiskelijoiden tarpeisiin vastaamiseen käytännössä, tarvitaan tietysti myös toimivia tukipalveluita, jotka nekään eivät tällä hetkellä aina toimi riittävän hyvin.
 
Opintoihin kiinnittyminen tai keskeytyminen ei ole yksittäinen hetki tai asiantila, vaan jatkuva vuorovaikutusprosessi. Siinä vaikuttavat opiskelijan lisäksi kaikki ne toimijat ja toimintaympäristöt, joiden kanssa opiskelija on tekemisissä ja joihin opiskelija ei itse voi suoraan vaikuttaa. Parhaassa tapauksessa oppivelvollisuusiän nostaminen vaikuttaisi positiivisesti näihin kaikkiin ‒ opiskelijoiden motivoinnin lisäksi ohjaus- ja palvelujärjestelmiin sekä taloudellisen tuen muotoihin. Kehittämistarpeet ovat olleet selkeinä tiedossa jo pitkän aikaa, mutta niitä ei olla poliittisista syistä olla haluttu panna toimeen. Jonkun mielestä ne maksavat liikaa, jonkun mielestä ne rajoittavat joidenkin vapautta. Oppivelvollisuusiän nosto saattaa olla keino, joilla niiden toimeenpanoa voidaan oikeuttaa, vaatia ja vauhdittaa.
 
Toinen asia on, että kaikkia mainittuja toimenpiteitä pitäisi itseään kunnioittavassa valtiossa toteuttaa täysin oppivelvollisuusiästä riippumattakin. Myös mahdollinen lakimuutos on vasta lähtölaukaus, ja tärkein työ tehdään käytännössä oppilaitoksissa ja muissa palveluissa, joita nuoret tarvitsevat yhteiskuntaan ja työelämään kiinnittymiseksi. Niiden kehittämiselle pitää tarjota riittävät mahdollisuudet ja resurssit, jotta hyvät tavoitteet toteutuvat käytännössä. Onneksi myös tämän tekemisestä on olemassa tutkimusta ja muuta osaamista ‒ se vain pitää ottaa käyttöön, vaikka se ei sopisikaan jonkin intressiryhmän poliittiseen brändiin. Se, mikä toimii, ei aina tunnusta väriä.
 
 

Lue myös:

Laastari ei auta yliopistojen sabotointiin

Laastari ei auta yliopistojen sabotointiin

Jos yliopistot investoivat kymmeniä miljoonia tietoturvaan ja fyysisten tilojen vartioimiseen, niin miksei sitten kaikkein tärkeimmän pääomansa eli tutkijoiden työn suojelemiseen?

Millaista kaupunkia purkamalla rakennetaan?

Millaista kaupunkia purkamalla rakennetaan?

Helsingin Sanomat uutisoi tammikuun alussa Helsingissä käynnissä olevasta rakennusten purkubuumista, jossa ydinkeskustan rakennuksia ja kokonaisia lähiökortteleita puretaan uudisrakentamisen alta. Jutun mukaan purkuhankkeita perustellaan usein vaikeuksilla sovittaa...

Mikä erottaa tiedetoimittajan tekoälystä?

Mikä erottaa tiedetoimittajan tekoälystä?

Lähteiden merkitsemisestä populaareissa tietoteksteissä on käyty nyt ennennäkemättömän avointa keskustelua Maria Petterssonin Suomen historian jännät naiset -kirjan kirvoittamana.   Keskustelua seuratessa en ole voinut välttyä vertaamasta sitä pohdintaan, jota...