Pauliina Lehtonen
Kansalaisten osallistumisesta julkishallinnon toimintaan ja päätöksentekoon on keskusteltu pitkään. Kansalaisten vahvemman roolin on nähty lujittavan demokratiaa ja lisäävän hallinnon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Osallistumisesta on tullut muotisana, helposti toisteltava buzzword, joka saa lähes poikkeuksetta positiivisen vireen. Usein on jäänyt tarkemmin pohtimatta, mitä kansalaisten osallistumisessa julkishallintoon ja päätöksentekoon todella tapahtuu: miten osallistumisen prosessi muotoutuu, miten erilaiset osallistumiskokeilut ja -tilaisuudet toteutetaan ja rakennetaan, ja millaiset roolit osallistujille prosessissa asettuvat, tai asetetaan.
Esimerkiksi perinteiset virkamiesvetoisesti järjestetyt yleisötilaisuudet noudattavat lähes aina samaa kaavaa. Kansalaiset saavat passiivisen kuuntelijan roolin samalla kun yleisön edessä esiintyvät virkamiehet esitellään asian hallitsevina asiantuntijoina. Verkkokyselyt mahdollistavat periaatteessa osallistumisen kaikille, mutta niissä hallinnon ja kansalaisen välinen yhteys jää etäiseksi, lähinnä kansalaislähtöisen tiedon keräämiseksi hallinnon valitsemiin kysymyksiin. Pienet keskustelufoorumit, kuten kansalaisraadit tarjoavat keskusteluyhteyden syntymisen kannalta otollisemman vuorovaikutusympäristön. Tosin kyseisen osallistumisen muodon rajoitteeksi voi laskea sen, että se ei yleensä ole avoin kaikille, vaan ainoastaan raatiin valituille. Maastokävelyt tai tilanne- ja kävelyhaastattelut mahdollistavat puolestaan esimerkiksi kaavoituksen tai ympäristösuunnittelun kohteena olevista alueista keskustelemisen paikalla kohteessa ja voivat näin auttaa konkretisoimaan kansalaislähtöistä tietoa virkamiehille.
Virkamiesten puheessa nousee usein esiin tarve tavoittaa eri väestöryhmiä, kuten vanhuksia, lapsia, kotiäitejä tai maahanmuuttajia. Tästä herää paikoin kysymys, onko osallistumisen onnistuneisuuden mittana siis se, miten eri ryhmät on tavoitettu. Sen sijaan vähemmälle huomiolle vaikuttaa helposti jäävän juuri sen huomaaminen, miten tietyt osallistumisessa käytetyt menetelmät ja osallistamisen tavat vaikuttavat prosessissa saatavaan tietoon, tai siihen, miten merkitykselliseksi osallistunut kansalainen oman roolinsa kokee. Osallistamisen käytäntöjä julkishallinnossa suunniteltaessa tulisikin entistä herkemmin huomata osallistumisen tapojen merkitys osallistumisprosessiin ja mahdollisesti myös sen lopputulemiin. Osallistumisen tutkimuksessa on havaittu esimerkiksi, että käytetyt menetelmät voivat pikemmin asettaa osallistujia vastakkaisiin poteroihin kuin synnyttää vuorovaikutteista keskustelukulttuuria. Eri osallistumisen tavat rajaavat osallistujien mahdollisuuksia esittää näkemyksiä tai ylipäätään tulla otetuksi mukaan keskusteluun tasavertaisina toimijoina.
Valmista reseptiä osallistumisen järjestämiseen ei ole. Tärkeää on ymmärtää osallistumisen kontekstisidonnaisuus. Jokaisen osallistumisprosessin tausta ja osallistumisen kohteena oleva suunnittelukysymys on erilainen, minkä vuoksi myös osallistamisen tavat olisi suunniteltava aina kyseiseen tapaukseen räätälöiden.