Politiikan kosteat silmät

Anu Koivunen

Kun politiikan toimittaja käy arvottamaan poliitikkojen valintoja aitouden ja taktiikan näkökulmasta, sosiaalinen media älähtää mutta kulttuurintutkija kiinnostuu. Politiikka ei ole vain suunnitelmia, päätöksiä ja tekoja – se on myös kertomuksia, joiden kautta poliitikkoja selitetään, ymmärretään ja kritisoidaan.

Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimituksen esimies Marko Junkkari kommentoi Jyrki Kataisen ilmoitusta jättää puoluejohtajuus ja pääministeriys (HS 6.4.2014) kuvaamalla tämän ”monin tavoin ihan aidosti idealistiksi”. Vaikka Junkkari oli muiden politiikan toimittajien lailla jo vuoden verran spekuloinut Kataisen ”väsymyksellä” ja tulevaisuudella, pääministerin ilmoitus yllätti: ”Vakaumuspoliitikon tekemisiä ei pysty ennakoimaan kyynisen valtapoliittisilla laskelmilla.”

Junkkarin tapa luonnehtia Kataista pisti silmään, koska vain viikkoa aiemmin (HS 26.3.2014) hän oli arvioinut Vasemmistoliiton päätöstä jättää hallitus puhtaasti taktisena kysymyksenä. ”Vakaumuksia” ei pohdittu analyysissä, joka tiivistyi jo alkulauseessa: ”Paavo Arhinmäki taitaa julkisuuspelin”.

Moni sosiaalisen median kommentoija näki Junkkarin tulkinnoissa asenteellisuutta, mutta analyysi kiinnitti huomiota myös sikäli, että Kataista ei ole viime aikoina tavattu Helsingin Sanomissa tai muussakaan mediassa kuvata ideologiseksi johtajaksi vaan pikemminkin pragmaattiseksi manageriksi, joka yrittää pitää monipuoluehallitusta kasassa ja ”papukaijana toistelee vastuullisuutta” (HS 22.8.2012).

Edellisten eduskuntavaalien alla tosin Teija Sutinen (HS 28.3.2011) piirsi Kataisesta kuvan ”arvo- eikä etupoliitikkona, joka jaksaa paasata aatteista ja ihanteista” Pekka Himasen raportit raamattunaan ja ”jossa on säilynyt herkkyyttä ja tunteellisuutta” mutta jonka ”luontaisen innostuvuuden kääntöpuolena on se, että hän lipsahtaa helposti naiiviuden puolelle”.

Vuosi sitten Juha Akkanen (HS 9.5.2013) irvaili pääkirjoitussivun kolumnissaan Kataisen positiivisuuspuheita vertaamalla tätä ostoskanavan myyntimieheen tai ”yli-innokkaaseen helppoheikkiin”. ”Pääministeristä tuntuu olevan fantastista, että hallitus ylipäätään pystyy päättämään jotain”, hän piikitteli.

Vakaumus- ja tunneihmisen vaikea valinta vai pragmaattisen johtajan strategisesti ajoitettu ilmoitus? Vastuullista vai vastuutonta?

Kataisen ilmoitus jättää pääministerin ja puoluejohtajan tehtävät aktivoi monia häneen poliitikkona liitettyjä kertomuksia, mutta niin Junkkarin intoutuminen korostamaan Kataisen aitoutta kuin lähtöilmoituksesta otetut monet lehtikuvat osoittavat, että Kataiselle tunnevoimaisuus on ollut paitsi irvailun kohde myös ehdoton voimavara politiikan julkisuudessa.

Samoin kuin huhtikuussa 2008, jolloin Katainen ikimuistettavasti kyynelehti kertoessaan lehdistölle Ilkka Kanervan erottamisesta ulkoministerin tehtävistä, nytkin tunteikkuus tuli luetuksi aitoutena, joka ainakin hetkeksi suojaa laskelmoivan maineelta. Sellaisessa tilanteessa kokenutkin politiikan toimittaja herkistyy.