Puutarhat pienoismaailmoina

Kuva: Riitta Oittinen Palmengarten, Frankfurt am Main.

Riitta Oittinen

Kaltaiseni mukavuudenhaluinen kaupunkilainen hakee retkeilyelämyksiä villiä luontoa useammin yleisistä puistoista ja kasvitieteellisistä puutarhoista.
Jälkimmäiset ovat oman määritelmänsä mukaan instituutioita ”jotka ylläpitävät dokumentoituja elävien kasvien kokoelmia tieteellistä tutkimusta, lajiensuojelua, esittelyä, valistusta ja opetusta varten.” Jokainen kasvitieteellisessä puutarhassa käynyt lienee havainnut, että tietopankkina toimiminen ja hyötynäkökohdat eivät syrjäytä esteettisiä arvoja ja virkistyskäyttöä. Lisäksi puutarhat kantavat mukanaan perustamisaikansa sosiaalisia, taloudellisia, moraalisia ja estettisiä virtauksia. Niiden havainnoiminen tuo vierailuihin oman mielenkiintonsa.
Vietin hiljattain päivän 1800-luvun lopulla perustetussa frankfurtilaisessa Palmupuutarhassa (Palmengarten). Sen vanha ja elegantti palmuhuone on yksi maailman suurimmista kasvihuoneista. Siellä samoillessa katoavat aika ja paikka, kulkija lähes unohtaa olevansa sisätilassa.
Parinkymmenen hehtaarin puutarhassa on yli kymmenen muutakin kasvihuonetta ja kasvu- ja teemavyöhykkeitä, mukaanllukien maailman toiseksi ainoa subantarktinen kasvihuone. Lisäksi siellä on lampi polkuveneineen, kahviloita ja juhlatiloja, ulkokonserttikatos, veistoksia, kohisevia putouksia ja suihkulähteitä, suosittu lasten leikkipaikka ja runsaasti lepopaikkoja. Ympäri puistoa puksuttava pienosjuna helpottaa liikkumista laajalla alueella, toimien samalla sympaattisena muistutuksena vanhanaikaisemmasta puistokulttuurista. Goethen perheellä lienee ollut aikoinaan puutarha samassa paikassa.
Juna herättää assosiaation siihen, kuinka puutarhavierailu on paikallista kaukomatkailua, eräänlainen ekologinen miniloma. Kasvitieteellisessä puutarhassa pääsee loikkimaan biotoopista, maanosasta ja kulttuurista toiseen, kokemaan sekä maailman monimuotoisuutta, että toistoa ja sen variaatioita. Flooran ohella voi tutustua faunaan.
Varsinkin suurkaupunkien puutarhoiden vierailijoista muodostuu kokonainen, joskin tilapäinen mikrokosmos. Hääkuvattavat, torkkujat, eväiden syöjät, rauhallista lukupaikkaa kaipaavat, luontokuvaajat, maisemamaalarit, amatööripuutarhurit, lasten, vanhusten tai ystävien kanssa ulkoilevat ym. – kaikille on tilaa. Samaan tapaan kuin koiranomistajat tuntuvat löytävän yhteisen sävelen, myös tuiki tuntemattomilla kasvien ystävillä riittää keskenään juttua.
Kasvitieteelliset puutarhat eivät todennäköisesti aiheuta kävijöissään samanlaisia eettisiä kysymyksiä tai surua kuin eläintarhojen häkkien asukkaat. Esimerkiksi puutarhoiden ajankohtaisiin erikoisnäyttelyihin punoutuu kuitenkin monimutkainen verkosto kulttuuri- ja tiedepoliittisia intressejä. Potentiaaliset aihepiirihän kattavat muun muassa biodiversiteetin säilyttämisen, ilmastonmuutoskeskustelun ja löytöretket. Palmupuutarhassa oli käyntiaikanani esillä näyttely kaakaosta, kolonialismin historiaa ja reilua kauppaa unohtamatta. Tutkimuspainotteisten luentojen ohella oli nykyaikaiseen tyyliin työpajoja lapsille ja suklaamaistiaisia ihan kaikille.
Museot joutuvat yhä useammin perustelemaan toimintaansa ja taistelemaan kannattavuuden kanssa. Sama koskee osaa puutarhoista. Niiden kokonaishyödyllisyyttähän on vaikea mitata. Jos tarpeellisuutta pitäisi perustella nykyjargonilla, kasvitieteellisten puutarhoiden voisi todeta tutkimuksen, opetuksen ja suojelutehtävän ohella tarjoavan laajalle yleisölle ”asiantuntevaa tietoa ja moniaistisia elämyksiä”. Toivottavasti mahdollisimman monen tällaisen keitaan annetaan kukkia rauhassa ja jatkaa toimintaansa sekä tiedon että hengen temppeleinä. Ainakin itse poistuin Palmupuutarhasta virkistyneenä ja viisastuneena.
Vierailuinspiraatiota:
Suomen kasvitieteelliset puutarhat

Kuva: Riitta Oittinen, Palmengarten, Frankfurt am Main

Kuva: Riitta Oittinen, Palmengarten, Frankfurt am Main


Kuva: Riitta Oittinen. Palmengarten, Frankfurt am Main

Kuva: Riitta Oittinen. Palmengarten, Frankfurt am Main

Lue myös:

Mitä saat, kun lähdet sote-alalta?

Mitä saat, kun lähdet sote-alalta?

Sote-alan kriisi jatkuu. Mediassa näkyy yhä enemmän ammattilaisten, asiakkaiden ja kansalaisten huolestuneita puheenvuoroja. Kriisi tulee yhä julkisemmaksi ja muuttuu sote-organisaatioiden sisäisestä ilmiöstä koko kansan puheenaiheeksi. Myös media tekee töitä...

Ei edes sporarahoja

Ei edes sporarahoja

Jörn Donner oli kirjailijana määrän mestari. Hän oli kulttuurin moniottelija, elokuvaohjaaja, tuottaja, diplomaatti ja poliitikko, joka halusi tulla tunnetuksi nimenomaan kirjailijana. Hänen poikansa Otto Gabrielsson kirjoitti kirjassaan Rikkaruoho, että isä tähdensi...

Algoritmi, tekoäly, älyvalo

Algoritmi, tekoäly, älyvalo

  Kun opiskelin noin 30 vuotta sitten hiukan tietojenkäsittelyoppia, suunnittelimme algoritmeja. Algoritmi oli toimintamalli, jolla jokin tehtävä oli mahdollista suorittaa. Algoritmit koodattiin ohjelmointikielellä tietokonetta varten, jotta ”typerä” laite osasi...

Itiöprintti: analyysikeino ja salakieli

Itiöprintti: analyysikeino ja salakieli

  Syksyn saa, sienikorit täyttyvät. Netti pursuaa kuvia sienistä, resepteistä ja tunnistamisongelmista. Ruokavirasto toteaa ettei sienten vertaaminen sienikirjan kuviin yksin riitä. Sieni saattaa olla eri ikäisenä hyvin eri näköinen. Itiöprintit - tai itiöjäljet...