Näpynäpynäpy.
Kännykällä tai tietokoneella kommunikoiminen on nykyisin yleisempää kuin kynän ja paperin käyttö. Suomalaisissa koulussa lopetettiin kaunokirjoituksen opettaminen vuonna 2016. Entäs sitten, kehitys kehittyy? Peukut ja hymiöt ovat vaivattomia ja joukkopostitus halpaa. Itsekin olen tyytyväinen koska kykenen tikkaamaan kymmensormijärjestelmällä vauhdikkaasti. Vielä kun pystyisi harkitsemaan paremmin ennen kun painaa lähetä-nappia.
Tietokoneen näppäimistöllä tai kännykällä kirjoittaminen on kuitenkin erilaista kuin käsin kirjoittaminen. Tutkimusten perusteella jälkimmäisellä on merkittäviä kognitiivisia etuja. Aivot aktivoituvat, ymmärrys lisääntyy ja asiat säilyvät muistissa. Käsin kirjoittaminen voi myös toimia meditatiivisena prosessina joka sekä rentouttaa että herättelee luovaa ja kriittistä ajattelua. Eräänlainen käsitöidenteon sukulaistoiminto siis.
Mikäli taitoa ei harjoita, se ruostuu. Kaikki eivät saa selvää edes omasta käsialastaan. Joskus harakanvarpaita muistuttava viesti aiheuttaa vastaanottajassa ärtymystä, jopa väärintulkintaa. (Mitä tossa lukee? Keneltä tämä synttärionnittelu oikein on?) Tästä huolimatta töherryksessäkin on persoonallisempi ote kuin digitaalisessa viestissä. Edellisen kohde tuntee itsensä eri tavalla huomioiduksi kuin digiviestin saadessaan, niin hyvässä kuin pahassa. Esimerkiksi postilaatikosta tippunut, käsin kirjoitettu heippalappu tullee enemmän iholle kuin jos naapuri valittaisi samasta asiasta nimettömänä netin keskustelufoorumilla. Surunvalitus tekstarilla ei tunnu samalla tavalla henkilökohtaiselta kuin käsin kirjoitettu. Kuten aina, toki suhtautumisessa on kulttuuri-, koulutus-, sukupolvi- ja muita eroja. Unohtamatta argumentteja tehokkuudesta ja esteettisyydestä.
Minusta käsin kirjoitetuissa teksteissä on intiimi viehätyksensä. Niitä on mielenkiintoista lukea ja niitä tulee säästettyä eri tavalla kuin sähköposteja. Käsiala on myös osa ihmisen persoonallisuutta. Tunnistan edelleen säilyttämistäni, koulutuntien aikana saamistani nimettömistä viestilappusista niiden kirjoittajat. Vielä joku aika sitten ranskankielisellä alueella työnhakijaa pyydettiin laatimaan käsin työnhakuun liittyvä motivaatiokirje (lettre de motivation manuscrite).
Lisäksi käsin kirjoitus kantaa mukanaan kulttuurisia ja ajallisia viitteitä. Esimerkiksi Amerikasta sukulaisiltani tulleet viestit tunnistaa suomalaisesta poikkeavasta kaunokirjoituksesta. Sen lisäksi että yksilön käsiala muuttuu elämänkulun myötä, se heijastaa heidän mielialaansa. Digiaika saattaa vaarantaa nämä ainutlaatuiset itseilmaisun tavat.
Valkotaululle persoonallisesti sommiteltu teksti kehottaa kuntoilemaan (Kuva: Riitta Oittinen, Bryssel 2011).
Toisaalta kiinnostus käsin kirjoittamiseen on jossain määrin herännyt uudelleen. Aikaisemmin arkipäiväinen taito on muuttunut trendikkääksi harrastukseksi, se on jotain josta nauttia ja ylpeillä. Tästä kertovat kalligrafiakurssit, muistivihkojen pitäminen ja mielenkiinto kyniin, papereihin, leimasimiin ja muuhun tilpehööriin. Jokunen innostunut (minä!) on testaillut (eko)musteen tai paperin valmistamista tai sitä saako vanhalla mustekynällä aikaan muutakin kuin tahroja.
Tavallaan käsin kirjoittaminen on osa samaa vastareaktiota tehokkuusvaatimukseen ja tietokoneistumiseen kuin niin sanottu hidas valokuvaaminen tai vaikka pienlehtien teko. Nämä vievät aikaa ja työskentely on käsityönomaista. Sattumat ja erehdykset ovat sallittuja, joskus jännityksellä odotettuja. Toisin sanoen tekijän kädenjälki saa näkyä.
Moralisointi tai taivastelu taitojen katoamisesta ei kannata, eikä kenenkään tarvitse tarttua sulkakynään. Mikään ei kuitenkaan estä hybridilähestymistä, jota moni sen kummemmin miettimättä tekeekin: digitaalisuutta ja kirjoittamista käsin yhdistellään tarpeen mukaan. Tämä voi olla ihan käytännön sanelema juttu, kuten että muistiinpanovälineenä käsillä on vain tupakka-askin kansi. Niin mainostoimistot kuin varsinkin taiteilijat sen tietävät: Eri tekniikoiden hyödyntäminen saattaa parantaa lopputulosta ja tehdä siitä monimuotoisemman ja visuaalisesti kiinnostavamman.
Loppukevennys: Tuottelias belgialainen kirjailija Amélie Nothomb (s.1966) ei omista tietokonetta. Hän kirjoittaa kirjansa tavallisella kuulakärkikynällä. Koska Nothomb on kirjoittanut käsin yli kolmekymmentä vuotta, hänen olkapäänsä on huonossa kunnossa. Fysioterapeuttinsa ohjeen mukaisesti Nothomb treenaa nykyisin käsilihaksiaan kumihanskaa venyttämällä. 📝✍️
