Rationaalisuuden myytti – selittääkö talous lasten harvalukuisuuden?

Juha Herkman

Yksi maaliskuun lopun kärkiuutinen oli syntyvyyden lasku, joka haastaa Suomen tulevaisuutta, kun ikäihmisten määrä kasvaa ja yhteiskuntaa pyörittävät ikäluokat pienenevät.

Uutinen ei sinänsä ole uusi. Samaa virttä on laulettu melkeinpä koko tämä vuosituhat, vaikka korona-aikana nähtiin hetkellinen syntyvyyden heilahdus toiseen suuntaan. Ilmiö ei koske vain Suomea: syntyvyys on jo pitkään laskenut hyvinvoivissa yhteiskunnissa, kuten kaikissa Pohjoismaissa.

Uutisen tekee kiinnostavaksi se, että asiaa tarkasteltiin toistuvasti talouden näkökulmasta. Syntyvyys ja hoivasuhde ovat tietenkin keskeisiä kansantaloudellisia tekijöitä ja perhe-elämän tukeminen esimerkiksi päivähoidon ja sosiaalitukien avulla tärkeä talouden alue yhteiskunnassa. Talous ei kuitenkaan selitä kuin osan siitä, miksi ihmiset lisääntyvät tai eivät lisäänny.

Tuoreimman Perhebarometrin (2023) mukaan lähes puolet suomalaisista 20–45-vuotiaista ei aio hankkia (lisää) lapsia. Syyt tähän ovat moninaiset. Erityisesti miehillä korostuu sopivan kumppanin puute, mutta ylipäätään taustalla vaikuttavat henkilökohtaiset syyt: halu jatkaa omaehtoista elämäntyyliä, tehdä itsenäisesti asioita, harrastaa, kouluttautua, keskittyä töihin. Ekonomistit nimittävät tätä ”lasten vaihtoehtoiskustannukseksi”, josta voidaan tehdä laskennallisia malleja.

Perhebarometri osoittaa kuitenkin, että monet pelkoa ja epävarmuutta globaalisti tuottavat seikat vaikuttavat myös haluttomuuteen lapseutua. Erityisesti huoli ilmastonmuutoksesta ja liikakansoituksesta suitsii lisääntymishaluja, samoin talouskriisit – sodat ja pandemiat eivät niinkään.

Politiikan tutkimuksessa alettiin vuosituhannen vaihteessa puhua rationaalisuuden harhasta tai myytistä. Poliittisia valintoja ja esimerkiksi äänestyspäätöksiä tekevät ihmiset on nähty – ja nähdään paljolti edelleen – rationaalisia valintoja tekevinä yksilöinä, jotka kalkyloivat aina itselle edukkaimman vaihtoehdon. Osa tutkijoista muistutti, että puolue- tai ehdokasvalinta ei ole aina kovin järkiperäistä toimintaa. Siihen voivat vaikuttaa monet hetkellisetkin tunteet ja identiteetteihin liittyvät kokemukset.

Matemaattiset ja tilastolliset mallit ovat havainnollisia ja monella tavalla hyödyllisiä, mutta nykyisissä yhteiskunnissa, joissa ihmiset eivät jakaannu selväpiirteisesti sosioekonomisiin lokeroihin tai vasemmistoon ja oikeistoon, käyttäytymisen selittäminen saati ennustaminen niiden avulla on alati vaikeampaa.

Identiteettipolitiikan aikakaudella tarvitaan myös ihmistieteitä ja laadullista tutkimusta, jotta moninaisiin motiiveihin ja tunneperäisiin valintoihin saadaan tolkkua.

 

Juha Herkman. (Kuva: Vesa-Matti Väärä)

Lue myös:

Laastari ei auta yliopistojen sabotointiin

Laastari ei auta yliopistojen sabotointiin

Jos yliopistot investoivat kymmeniä miljoonia tietoturvaan ja fyysisten tilojen vartioimiseen, niin miksei sitten kaikkein tärkeimmän pääomansa eli tutkijoiden työn suojelemiseen?

Millaista kaupunkia purkamalla rakennetaan?

Millaista kaupunkia purkamalla rakennetaan?

Helsingin Sanomat uutisoi tammikuun alussa Helsingissä käynnissä olevasta rakennusten purkubuumista, jossa ydinkeskustan rakennuksia ja kokonaisia lähiökortteleita puretaan uudisrakentamisen alta. Jutun mukaan purkuhankkeita perustellaan usein vaikeuksilla sovittaa...

Mikä erottaa tiedetoimittajan tekoälystä?

Mikä erottaa tiedetoimittajan tekoälystä?

Lähteiden merkitsemisestä populaareissa tietoteksteissä on käyty nyt ennennäkemättömän avointa keskustelua Maria Petterssonin Suomen historian jännät naiset -kirjan kirvoittamana.   Keskustelua seuratessa en ole voinut välttyä vertaamasta sitä pohdintaan, jota...