Risografia eli soijamusteen charmi 

Riitta Oittinen

Yksityiskohta risoprintistä (Riitta Oittinen, Riso Pop 2022)

Risograph-tulostinta on luonnehdittu yhdeksi ekologisimmista tulostustavoista. Tulostin valmistetaan kierrätetystä muovista, se kuluttaa normikopiokonetta vähemmän energiaa ja prosessissa käytetään myrkytöntä soijapohjaista mustetta. Sen kehitti Tokiossa 1950-luvulla Noboru Hayama Riso Kagaku-nimiselle yritykselle.

Rison menestys toimistokäytössä jäi lyhyeksi, koska markkinoille ilmaantui helpommin käytettäviä kopiokoneita. Japanin ulkopuolelle koko kone ilmaantui vasta 1980-luvulla. Sittemmin se on kokenut uuden tulemisen. Rison rakeinen vanhan koulun estetiikka vetää puoleensa luovuudesta kiinnostuneita ja retroilijoita. Esimerkiksi vinyylilevyjen keräilijän tai filmikameralla kuvaajan seinällä saattaa hyvinkin roikkua risoprinttejä.

Financial Timesissä viime vuonna julkaistussa Rosie Dastgirin artikkelissa Riso and shine: The colourful world of the Risograph siteerataan Hato-pressin perustajajäsen Ken Kirtonia. Hänen mukaansa riso on ”Vähemmän printteri, enemmän kuin vasara tai pensseli”.

Risolla painaminen on hieman aikaavievää. Prosessissa on käsintekemisen meininki. Kukin väri tulostetaan omalta värikasetilta. Värisävyjäkin löytyy parisenkymmentä. Painotekniikalla pystyy luomaan vivahteikkaita tekstuureita jotka tuovat mieleen grafiikan. Väreissä on tarjolla myös neon- ja metallinsävyjä, joten osaavan suunnittelijan aikaansaama jälki olla olla henkeäsalpaavaa. Rison kanssa voi leikitellä ja antaa sattumalle sijaa. Kopioiden syöksyessä ulos koneesta ne näyttävät miltei painomusteesta kosteilta. Tämän värihehkun rinnalla digitaalinen jälki näyttää lattealta.

Ei siis ihme että taiteilijat, kuvittajat ja graafikot ovat innostuneet risosta. Risopainatuksia myydäänkin samaan tapaan kuin grafiikanlehtiä. Lisäksi sillä painetaan tapahtumajulisteita, näyttelyesitteitä, kirjoja ja pienlehtiä, jopa tapetteja. Keski-Euroopassa – jossa printterit ovat huomattavasti yleisempiä kuin Suomessa –  voi risolla tehtyjä mainoksia spottaamalla löytää jännittäviä tapahtumia, näyttelyitä tai lukuelämyksiä. Myös vaihtoehtoisemmilla kirja- ja lehtimessuilla risoprintatut teokset ovat tuttu näky. 

Maailma risoiseksi

 

Kirja Risomania. The new spirit of printing (2017) kertoo eri puolilla maailmaa olevista painoista, mutta Riso on paljon muutakin kuin painamista. Sen ympärille on kehittynyt kokonaisia toimintakulttuureita. Kirjakauppojen ketjuuntumisen ja kustannustoiminnan keskittymisen aikana on arvokasta että osa risopainoista on yhteydessä pienkustantamoihin ja itsenäisiin kirjakauppoihin. Osa jopa ylläpitää niitä itse. Ne tukevat tee se itse -kulttuuria, pienlevikkistä julkaisemista ja kollektiivista tekemistä järjestämällä kursseja. Ne kutsuvat naapuruston asukkaita vaikkapa lehdentekopajoihin tai organisioivat visuaalista tiedonkeruuta ja -levittämistä, paikallisesti ja virtuaalisesti. Olen itse osallistunut esimerkiksi meksikolaiseen katukauppaa käsittelevään julkaisuun ja japanilaiseen ja englantilaiseen pienlehtitapahtumaan, kaikki risopainojen toteuttamia. Joillain painoilla on säännöllisiä kokoontumisia ja klubeja. Jotkut jopa raahaavat painokoneensa kokeiltaviksi festivaaleille. Näin myös amatöörit saavat kokemusta tekstiensä tai kuviensa julkaisemisesta. Risolla painaminen tuo ihmisiä yhteen ja hyvälle tuulelle, joista ainakaan jälkimmäistä harvemmin tapahtuu tavallisen toimistokopiokoneen ympärillä.

Yksi rison valteista on se että alkuun pääseminen on helppoa. Hieman paradoksaalisesti toinen valtti on sen vaikeus. Useampien värien ja tekstien sommittelu voi koukuttaa ja viedä mukanaan vähän kuin haastava neulemalli, ristikko tai peli. Mitä parhainta aivojumppaa siis. 

Lue myös:

Hauskuuden kuolema

Hauskuuden kuolema

Jääkiekon MM-kisat päättyivät juuri Prahassa. Pelaajat kertoivat nauttineensa hikoilusta ja kaikkensa antamisesta kentällä eivätkä suinkaan Prahan oluttarjonnasta. Vasta putoamiseen ja pettymykseen päättynyt puolivälierä kirvoitti kommentteja oluttölkkien avaamisesta....

Kuuluuko fiktio tiedejournalismiin?

Kuuluuko fiktio tiedejournalismiin?

  Fiktiivisten ainesten käytöstä journalismissa on käyty kiivasta keskustelua tänä keväänä toimittaja Matti Kuuselan elämäkerran myötä. Osa keskustelijoista ei ole nähnyt sepitteen käytössä ongelmaa, kun taas osassa puheenvuoroja fiktio on haluttu rajata kokonaan...

Mitkä ovat mieheyden ääripäät?

Mitkä ovat mieheyden ääripäät?

Parisuhteessa vaikeimpia asioita on oppia rakastamaan puolisoaan juuri sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena kuin haluaisi hänen olevan. Sama pätee journalismiin. On vaikea pitää journalismista, joka ravistelee omia arvoja ja asenteita. Rakastetuimmat toimittajat...

Rationaalisuuden myytti – selittääkö talous lasten harvalukuisuuden?

Rationaalisuuden myytti – selittääkö talous lasten harvalukuisuuden?

Yksi maaliskuun lopun kärkiuutinen oli syntyvyyden lasku, joka haastaa Suomen tulevaisuutta, kun ikäihmisten määrä kasvaa ja yhteiskuntaa pyörittävät ikäluokat pienenevät. Uutinen ei sinänsä ole uusi. Samaa virttä on laulettu melkeinpä koko tämä vuosituhat, vaikka...