Ristiriitojen sietämisestä

Antti Immonen

 

Lyyti järsii eläinkollegaansa asiaa sen kummemmin kyseenalaistamatta.

 

Ajatukseni lähtevät harhailemaan, kun luen uutista Turkin ja Syyrian maanjäristysten uhreista. Suunnaton, musertava tragedia: kuolleita ainakin 44 000, kotinsa menettäneitä valtava määrä.

 

Kumpikaan noista ihmisoikeuksia, demokratiaa ja ylipäätään rationaalista toimintaa halveksuvista maista ei lukeudu suosikkeihini, ja lisäksi Turkin temppuilu Nato-kysymyksessä on raivostuttavaa, mutta samalla pidän välttämättömänä, että niitä autetaan välittömästi. Koska mielestäni molemmat ovat monin tavoin epäonnistuneita roistovaltioita, tämä ajatuskuvioni ei vaikuta täysin johdonmukaiselta.

 

Me ihmiset arvostamme vaistomaisesti johdonmukaisuutta. Miellämme sen voimakkuudeksi, tai kuten bisnesväki usein luonnehtii, ”jämäkkyydeksi”. Usein henkisesti vahvin ei kuitenkaan ole yhtä määrättyä uskomusjärjestelmää eteenpäin ajava jyrä, vaan joku sellainen, joka pystyy elämään ja toimimaan rakentavasti erilaisten näkökulmien ja ideologioiden ristitulesta huolimatta.

 

Mietin omia henkisiä ristiriitaisuuksiani: olen sydämessäni vannoutunut pasifisti, mutta samalla militaristi takaraivossani ärähtää, että Ukrainalle on lähetettävä roimasti aseapua. Olen jyrkkä eläinten oikeuksien puoltaja, mutta samalla katson omavaltaiseksi oikeudekseni pitää lemmikkinäni koiraa ja syöttää sille eläinperäistä (ja luultavasti tehotuotettua) ruokaa. Olen yhtäältä todella vihreä, mutta samalla toisaalta miellän oikeudekseni kuluttaa materiaa ja palveluja siinä missä muutkin hyvinvointi-ihmiset. Kannatan nykyistä reilusti laajempaa metsien suojelua, mutta samalla teen työkseni kirjoja, joiden paperin raaka-aine saadaan metsiä hakkaamalla. Selailen melko huolettomasti älykännykkääni, vaikka tiedostan, että esimerkiksi sen valmistamiseen käytetyn koboltin ovat ehkä kaivaneet maasta epäeettisissä oloissa kongolaiset lapsityöläiset. Ja niin edelleen, loputtomiin. Useimmat meistä elävät vastaavanlaisessa henkisessä todellisuudessa. Jos joku elää täysin johdonmukaisessa maailmassa, hän on todennäköisesti joko yksisilmäinen tollo tai sitten saavuttanut jonkinlaisen nirvanan väsymättömällä joogaharjoituksella.

 

Mitä järkeä on ajattelussa, joka vaikuttaa aivan ristiriitaiselta? Klassisen logiikan mielessä moinen epäyhtenäinen ajatusmössö on vailla mitään tolkkua. Jollain ihmeen tavalla me kuitenkin onnistumme elämään melko rationaalisesti.

 

Muistan jonkun (en muista kenen) suomalaisen intellektuellin joskus opiskeluaikoinani huomauttaneen, että tärkein ominaisuus ihmisessä on kyky sietää henkisiä ristiriitoja. Tuo kiteytys palaa yhtenään mieleeni. Miten ihmeessä kukaan meistä voi säilyttää kaiken tämän sekavuuden keskellä mielenterveytensä, miten ihmeessä emme hajoa henkisesti kappaleiksi?

 

Niin sanotun kognitiivisen dissonanssin termin lanseerasi käyttöön sosiaalipsykologi Leon Festinger vasta 1950-luvulla, mutta dissonanssin ongelma sinällään ei tietenkään ole mitenkään uusi. Sitä on pohdittu maailman sivu, ja itse vastikään havaitsin siihen liittyviä tuumailuja suomentaessani psykologi-filosofi William Jamesin vuonna 1896 ilmestynyttä tutkielmaa ”The Will to Believe” eli ”Tahto uskoa”. Siinä James miettii, kuinka erilaiset näkökulmat (hypoteesit ja uskomukset) taistelevat keskenään ihmisten mielessä uskonnollisten kysymysten yhteydessä. James esittää esseessään, että jos jokin vaihtoehto valintatilanteessa on ”pakottava, elävä ja merkitsevä”, se vetoaa ihmiseen muita paremmin.

 

Valintatilanteessa, jossa ilmenee kilpailevia näkökulmia, ristiriitaisuudet horjuttavat identiteettiä, mistä voi olla seurauksena jyrkkiäkin vastareaktioita. Minuudestaan epävarma ihminen ei siedä ristiriitoja. Usein tällainen henkilö kokeekin uhkaksi kaikki ulkoiset, tuntemattomat vaikutteet, jotka voisivat kyseenalaistaa hänen minäkuvansa. Hän pyrkii eheyttämään identiteettiään teilaamalla vaihtoehdot, jotka kokee vieraiksi tai uhkaaviksi.

 

Maailma ilmenee erilaisina tarinalinjoina, joita meidän on vaikea sovittaa yhteen pääkopassamme kovin johdonmukaiseksi yhdeksi kertomukseksi. Vaihtoehtoiset tarinat, jotka eivät sovi yhteen suuren kertomuksemme kanssa, ovat epämiellyttäviä anomalioita, jotka on tuhottava tai ainakin leimattava epätosiksi. Nähty on esimerkiksi, etteivät uskonnolliset ja muut ideologiset tiukkapipot yleensä suhtaudu kovin suopeasti vaihtoehtoisiin tarinalinjoihin.

 

Yksi henkisesti vahvan ihmisen tunnusmerkeistä on kyky sietää eripuraisia tarinalinjoja. Poliitikoilla on usein tässä mielessä hämmästyttävää henkistä kanttia. He elävät jatkuvassa ristipaineessa ja joutuvat jatkuvasti keksimään luovia keinoja, joilla nämä ristiriitaiset tarinalinjat voisivat elää rinnakkain.

 

Kyky sietää ristiriitoja on kaiketi myös diplomatian ydinainesta. Vaikka turkkilaiset pelaavatkin omaa peliään eivätkä kenties haluaisi elää moniarvoisessa maailmassa, meidän ei ole syytä viritellä heti nuotiota heidän sääntökirjoistaan. Pystymme parempaan, pystymme sietämään kognitiivista dissonanssia. Ja ellemme kaikkia päässämme keskenään riiteleviä näkökulmia ja tarinalinjoja suvaitsisikaan, voimme ainakin yrittää sietää ja auttaa toisiamme, jos meillä vain on hyvää tahtoa.

 

 

 

 

Lue myös:

Ihmiskunnan amokjuoksu

Ihmiskunnan amokjuoksu

  Viime päivinä maailman lehdissä on uutisoitu näkyvästi Atlantin merivirtausten huolestuttavasta häiriintymisestä. Merivirrat häiriintyvät jäätiköiden sulamisen ja merivesien lämpenemisen yhteisvaikutuksesta. Myös meillä ainakin YLE ja Ilta-Sanomat ovat jo...

Laastari ei auta yliopistojen sabotointiin

Laastari ei auta yliopistojen sabotointiin

Jos yliopistot investoivat kymmeniä miljoonia tietoturvaan ja fyysisten tilojen vartioimiseen, niin miksei sitten kaikkein tärkeimmän pääomansa eli tutkijoiden työn suojelemiseen?

Millaista kaupunkia purkamalla rakennetaan?

Millaista kaupunkia purkamalla rakennetaan?

Helsingin Sanomat uutisoi tammikuun alussa Helsingissä käynnissä olevasta rakennusten purkubuumista, jossa ydinkeskustan rakennuksia ja kokonaisia lähiökortteleita puretaan uudisrakentamisen alta. Jutun mukaan purkuhankkeita perustellaan usein vaikeuksilla sovittaa...