Johanna Junttila. (Kuva: Vesa-Matti Väärä)
Vuosikymmenen mittainen kokeilu tuli päätökseen, kun Sanoma ilmoitti jakavansa Helsingin Sanomien tiedetoimituksen kahteen osaan.
Minä ja kolme muuta Tiede– ja Tiede Luonto -lehtien tuottajaa sekä niiden päätoimittaja ja graafikko siirryimme maaliskuun alussa muiden aikakauslehtien seuraan Sanoma Lifestyle -yksikköön. Helsingin Sanomien tiedejuttuja jäi tekemään neljä journalistia.
Jos sinulle tuli uutisena, että näitä lehtiä on ylipäätään tehty samassa toimituksessa, et varmasti ole ainoa. Organisaatiorakenne on näkynyt ulospäin korkeintaan aikakauslehtijuttujen allekirjoituksissa, joissa kirjoittaja on voitu esitellä Sanoma Tiedetoimituksen toimittajaksi.
Oli kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Tiede-lehden tekijät muuttivat Sanomataloon osaksi Helsingin Sanomien tiedetoimitusta. Toimitusten yhdistämistä perusteltiin tuolloin sillä, että tiedesisältöjä oli siihen asti tehty yhtiössä hajallaan kahdessa eri paikassa, mutta tuomalla tiedetoimittajien osaaminen yhteen olisi mahdollista saada synergiaa.
”Tiedetoimituksen perustaminen on hyvä uutinen tieteen ystäville. Kokoamalla Suomen parhaat tiedetoimittajat yhteen pystymme tekemään entistä paremmin lukijaa palvelevaa ja puhuttelevaa tiedejournalismia”, luki tiedotteessa päätoimittaja Jukka Ruukin sanoneen.
Tiedejournalismin tulevaisuus näytti valoisalta: tiedotteessa siteerattiin toimitusjohtaja Pekka Soinia, jonka sanoin ”Tiedesisällöille riittää kysyntää, ja yhteistoimituksen voimin voimme laajentaa nykyistä tarjontaamme esimerkiksi uusiin digitaalisiin palveluihin.” Tiede-lehdellä oli 290 000 lukijaa ja Helsingin Sanomat tavoitti eri kanavissaan 2,3 miljoonaa suomalaista joka viikko.
Soini jatkoi, että ”osana strategiaamme laajennamme sisältöyhteistyötä ja hyödynnämme sisältöjämme mahdollisimman monipuolisesti eri kanavissa ja aivan uusilla liiketoiminta-alueillakin.” Käytännössä tämä tarkoitti Tiede-lehden juttujen uudelleenjulkaisemista hs.fi:ssä ja toisin päin. Samat tekijät saattoivat tehdä sisältöä kummallekin brändille.
Mistä sitten kertoo, että vuosikymmenen yhteiselon jälkeen toimitusten halutaan jatkavan erillään?
Synergiaa tiedejournalismiin haetaan edelleen, mutta tällä kertaa sitä katsotaan syntyvän sisältöosaamisen sijaan formaatista. Yhtiö mainitsi nyt muutoksen tavoitteeksi selkeyttää brändien printti- ja digifokusta: jatkossa Hesariin jäävä tiedetiimi keskittyy digin optimoimiseen, kun taas aikakauslehtiyksikköön siirtyvä Tiedetoimitus keskittyy printin kehittämiseen. Tämä on jatkoa strategialle, jossa Sanoma ulkoistaa ja keskittää sanomalehtien paperiversioiden koostamisen toimituksista Designkeskukselle, jonka tekijät palvelevat kaikkia yhtiön sanomalehtiä. Toisin sanoen yksittäisen journalistin halutaan nyt erikoistuvan joko digitaaliseen tai painettuun sisältöön.
Muutoksen suunta on päinvastainen kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana, jolloin yhä useampi Sanoman aikakauslehtibrändi on Tiede-lehden jalanjäljissä liittynyt osaksi sanomalehden toimitusta: esimerkiksi Glorian Ruoka & Viiniä tehdään Helsingin Sanomissa, Me Naisia Ilta-Sanomissa. Samaan aikaan journalismin kentällä on myös laajemmin alettu vaatia aiempaa monikanavaisempaa tekemistä: sanomalehtitoimittajat ovat alkaneet vetää suoria videolähetyksiä ja podcasteja, Yleisradion toimittajat tuottavat samalta juttukeikalta radio- ja tv-jutun sekä verkkoartikkelin. Lopputuloksena on saatu paitsi onnistumisia, myös tasoltaan kirjavaa sisältöä, kun kaikkien tekijöiden osaaminen ei ole laajentunut ja syventynyt samaa tahtia tehtävänkuvan kanssa.
Onko tiedetoimituksen eriyttäminen merkki paluusta vanhaan vai jääkö se yksittäiseksi poikkeukseksi?
Ennustaa en osaa, mutta näin monimedia-aikana toimittajaksi oppineena tuntuisi epätodennäköiseltä, että kehityksen suunta kääntyisi. Fantasiat kaikista toimittajista suvereeneina renessanssineroina on ehkä todettu ylimitoitetuiksi, mutta samalla on huomattu, että yleisö ei aina odota videoiltaan, podcasteiltaan ja paperilehdiltään yhtä korkeaa laatua kuin mihin niiden hienouksiin vihkiytyneet tekijät ovat pyrkineet.
Entä kertooko muutos jotain tiedejournalismin nykyasemasta?
Ainakaan yhtään julkaisukanavaa ei nyt lopetettu eikä tekijäjoukkoa supistettu. Aiemmin on nähty, että joitain sanomalehtiin tuotuja brändejä on lakkautettu omina lehtinään ja niiden sisällöt ja tekijät ovat sulautuneet osaksi emolehteä, esimerkiksi Meidän Perhe ja Sport Hesarin lifestyleen.
Viimeisimmän Kansallisen mediatutkimuksen mukaan painetulla Tiede-lehdellä oli lukijoita 40 000 vähemmän kuin vuosikymmen sitten. Lasku on prosentuaalisesti samaa luokkaa kuin Helsingin Sanomilla, jonka kokonaistavoittavuus on laskenut samalla aikavälillä noin 300 000 viikoittaisella lukijalla. Yhteistoimituksen vuosina Sanoman tiedetoimitus sai myös uutta yleisöä vuonna 2019 perustetun Tiede Luonnon lukijoista, joita oli viime vuonna pyöreästi 114 000. Vaikka tilattavalla journalismilla on ollut vaikeat ajat, voidaan sanoa, että suomalaisten kiinnostus tiedejournalismiin on pysynyt vähintäänkin vakaana.
Minkälainen rooli tiedejournalismilla on jatkossa Helsingin Sanomissa, siitä saadaan jotain osviittaa parin vuoden sisään, kun tiimistä odotettavasti karkaa kokeneita toimittajia eläkkeelle. Rekrytoidaanko heidän tilalleen uusia tiedetoimittajia vai lisätäänkö tiede niiden lukuisten aihepiirien joukkoon, joita ”kaikki seuraavat siinä sivussa” mutta joista asiantuntemusta ei ehdi karttua oikein kellekään?
Kirjoittaja on Tiede Luonnon tuottaja.
