Sotatieteiden maisteri

Juha Herkman

Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut näkyviin informaatiosodan eri muotoja ja myös natsi- ja kommunistihallintojen historiasta tutun totalitaristisen propagandakoneiston Venäjällä. Tiedettä ja tieteelliseksi tiedoksi naamioitua informaatiota käytetään perustelemaan jos jonkinmoisia väitteitä. Ehkä omituisimmat väännökset on kuultu presidentti Vladimir Putinin historiatulkinnoissa.

Venäjän hyökkäys on tehnyt sodan asiantuntijuudesta myös julkisuudessa arvostettua valuuttaa. Sotaa kommentoimassa on nähty laaja kirjo eri alojen asiantuntijoita. Esimerkiksi Suomessa johtavan kommentaattorin aseman saanut kansainvälisen politiikan tutkija ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on aloittanut opintonsa psykologialla. Lieneekö taustalla vaikutusta, kun Aaltola on toistellut sodan järkyttämille suomalaisille, että ”nyt tarvitaan viileää harkintaa”.

Viileää näkökulmaa ovat edustaneet erityisesti monet puolustusvoimien asiantuntijat ja tutkijat, jotka ovat saaneet sodan aikana ennenäkemätöntä julkisuutta. On puolustusvoimien edustajia toki nähty ennenkin kommentoimassa kansainvälisiä kriisejä ja kansallista turvallisuutta koskevia kysymyksiä, mutta yleinen kuva heistä liittyy enemmän esimerkiksi hävittäjähankintojen kuin geopolitiikan julkisuuteen.

Puolustusvoimien edustajien näkyvyys Ukrainan sotauutisoinnissa on luonnollista: he ovat sodan asiantuntijoita ”par excellence”. Aluksi suhtauduin silti hieman kriittisesti sotatieteiden maistereihin. Ajattelin, että keskustelun vieminen sotateknisiin yksityiskohtiin – aseistukseen, joukkojen siirtelyihin, sotastrategiaan – väheksyy sodan karmeutta ja luonnetta inhimillisenä tragediana.

Sodan laajalti tunnepitoisessa julkisuudessa Aaltolan peräänkuuluttamalla ja sotatieteen asiantuntijoiden edustamalla viileydellä on kuitenkin erittäin tärkeä rooli. Sotaa on pohjustettu Venäjällä vuosia vahvan tunnepitoisilla kertomuksilla, joissa asetetaan vastakkain me ja muut. Sosiaalinen media on myös länsimaissa täynnä trollitehtaiden ruokkimaa identiteettipoliittista kamppailua, ja samanlainen affektiivinen paatos leviää ymmärrettävästi myös sodan karmeuksien käsittelyyn journalistisessa julkisuudessa.

Kaiken tämän keskellä sotatieteellinen viileys edustaa rauhoittavaa, jopa rauhan näkökulmaa. Se irtoaa vihanpidosta järkeilyyn ja populistisesta vastakkainasettelusta analyyttisyyteen. Vieläköhän pääsisin opiskelemaan sotatieteiden maisteriksi, ihan vain oppiakseni tiedeviestintää?

Lue myös:

Mitkä ovat mieheyden ääripäät?

Mitkä ovat mieheyden ääripäät?

Parisuhteessa vaikeimpia asioita on oppia rakastamaan puolisoaan juuri sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena kuin haluaisi hänen olevan. Sama pätee journalismiin. On vaikea pitää journalismista, joka ravistelee omia arvoja ja asenteita. Rakastetuimmat toimittajat...

Rationaalisuuden myytti – selittääkö talous lasten harvalukuisuuden?

Rationaalisuuden myytti – selittääkö talous lasten harvalukuisuuden?

Yksi maaliskuun lopun kärkiuutinen oli syntyvyyden lasku, joka haastaa Suomen tulevaisuutta, kun ikäihmisten määrä kasvaa ja yhteiskuntaa pyörittävät ikäluokat pienenevät. Uutinen ei sinänsä ole uusi. Samaa virttä on laulettu melkeinpä koko tämä vuosituhat, vaikka...

Mikroskooppisia iloja

Mikroskooppisia iloja

Tutkiskelin hiljattain intensiivisesti kuravettä, lounaspöydän jämiä, hyönteisiä ja kuorintavoidetta. Voi pojat, olipa mielenkiintoista. Osallistuminen Suomen biotaiteen seuran kokeelliseen mikroskooppityöpajaan MicroMatters todisti että asioiden katsominen uudesta...