Tutkimuksesta ja innovaatioista

Mikko Tikkanen

Innovaatioista on muodostunut kirosana yliopistolaisille ja tälle on hyvin ymmärrettävät syyt, kun katsotaan taaksepäin yliopistomaailman muutosta viimeisen reilun 10 vuoden aikana. Ilman innovaatioita maailma kuitenkin pysähtyy siihen missä se nyt on. Kehitystä voidaan rajoitetusti ohjailla poliittisesti, mutta loppujen lopuksi maailma muuttuu vain innovaatioiden kautta. Jos maailma halutaan muuttaa kestäväksi, tarvitaan mullistavia innovaatiota, jotka muuttavat nykyjärjestelmän kestävämpään suuntaan. Nykysysteemin hienosäätö pienten asteittaisten muutosten kautta ei riitä. Maailmaa muuttavia innovaatiota ei voi pakottaa syntymään, mutta niiden syntymiselle pitäisi luoda otolliset olosuhteet.
 
Suuri kysymys on, miten tutkimuksesta saadaan syntymään kokonaan uusia ideoita ja miten ideat saadaan muuttumaan innovaatioiksi. En jaksa uskoa, että viime aikoina muodissa ollut rahoituksen suuntaaminen yhä enemmän soveltavaan tutkimukseen on ratkaisu. Väkisin väännetyt ulkoa päin suunnatut tutkimusprojektit turhauttavat tutkijoita ja ajavat ulos ydinosaamisalueelta. Soveltavalla suunnatulla tutkimuksella voidaan ehkä tukea nykysysteemin asteittaista muutosta, mutta käänteentekeviin muutoksiin sillä tuskin päästään.
 
Olen kuitenkin aivan varma, että yliopistolaisilta löytyy ideoita, joilla voisi mullistaa maailmaa. Jatkuva taistelu tutkimusrahoituksesta ja työpaikoista kuitenkin lannistaa. Kun vaakakupissa on se, että yrittääkö saada riittäväksi julkaisuja kasaan seuraavaa työpätkää tai tutkimusrahoitusta varten vai antaisiko ajatuksen lentää ulos kammiosta, valinta painuu melkein aina tutun kaavan toistamiseen. Ja vaikka ideoita pyörisikin päässä, niihin ei uskota. Oman kokemuksen perusteella tutkijat tuntevat myös huonosti reitit, joiden kautta tutkimuspohjaisista ideoista voisi syntyä innovaatioita.
 
Nykymaailmassa, jossa melkein kaikki on jo keksitty, uudet suuret innovaatiot perustuvat syvään osaamiseen. Pitää pystyä tekemään asiat eri tavalla kuin ennen ja tarjota jotakin täysin uutta. Vahva perustutkimus on syvän osaamisen kova ydin. Uuden talouden innovaatioita ei voi varmistaa muulla, kuin riittävällä määrällä perustutkimusta. Tarvitaan riittävän suuri massa tutkimusta ja tutkijoille rauha tutkia ja olla luova ilman jatkuvaa huolta tulevasta. Tarvitaan uutta ajattelua ja järjestelmä, joka kannustaa tutkijoita viemään hyödynnettävissä olevia ideoita kohti innovaatiota. Tarvitaan ihmisiä, jotka näkevät ideoita ympärillään, tarttuvat ideoihin riskillä ja lähtevät tekemään niistä mullistavia innovaatioita. Rahan valtaa ei pääse karkuun. Maailma oikeasti muuttuu vain niiden asioiden kautta, joista ihmiset ovat valmiita maksamaan. Innovaatioiden kautta.
 

Lue myös:

Rationaalisuuden myytti – selittääkö talous lasten harvalukuisuuden?

Rationaalisuuden myytti – selittääkö talous lasten harvalukuisuuden?

Yksi maaliskuun lopun kärkiuutinen oli syntyvyyden lasku, joka haastaa Suomen tulevaisuutta, kun ikäihmisten määrä kasvaa ja yhteiskuntaa pyörittävät ikäluokat pienenevät. Uutinen ei sinänsä ole uusi. Samaa virttä on laulettu melkeinpä koko tämä vuosituhat, vaikka...

Mikroskooppisia iloja

Mikroskooppisia iloja

Tutkiskelin hiljattain intensiivisesti kuravettä, lounaspöydän jämiä, hyönteisiä ja kuorintavoidetta. Voi pojat, olipa mielenkiintoista. Osallistuminen Suomen biotaiteen seuran kokeelliseen mikroskooppityöpajaan MicroMatters todisti että asioiden katsominen uudesta...

Ihmiskunnan amokjuoksu

Ihmiskunnan amokjuoksu

  Viime päivinä maailman lehdissä on uutisoitu näkyvästi Atlantin merivirtausten huolestuttavasta häiriintymisestä. Merivirrat häiriintyvät jäätiköiden sulamisen ja merivesien lämpenemisen yhteisvaikutuksesta. Myös meillä ainakin YLE ja Ilta-Sanomat ovat jo...