Uusraittiit tulevat

Antti Maunu

17.11.2021 11:02

Uusimman Kouluterveyskyselyn mukaan nuorten humalajuominen ja muukin päihteidenkäyttö on vähentynyt. Koronalla on vaikutuksensa, mutta taustalla on pitempi trendi. Nuorten humalajuominen on vähentynyt tasaisesti jo 1990-luvulta alkaen, ja päihteettömyys on nuorten parissa salonkikelpoinen valinta.

 

Mitä päihteettömyys merkitsee nuorille ja miksi sen kulttuurinen suosio on vahvistunut? Viime aikoina pinnalle noussut sober curious -ilmiö korostaa päihteettömyydessä kahta asiaa. Ensiksi päihteettömyyden koetaan kohentavan toimintakykyä ja säästävän voimia muulle elämälle. Wilma Tuominen, 27, kuvaa kokemustaan:

 

‒ Alkoholittomuus on parantanut [-] hyvinvointia, esimerkiksi mielenterveyttä. Sunnuntaitakaan ei tarvitse enää varata krapulalle. [-] Energiaa riittää myös alkuviikosta, kun alkoholi ei enää vie voimia

 

Toiseksi päihteettömyyden koetaan vahvistavan omaa autonomiaa ja autenttisuutta, vapautta olla oma itsensä. Laura Wathén, 29, kertoo:

 

– Elämä on runsasta, hauskaa, sosiaalista ja rohkeaa myös ilman alkoholia. Koen olevani enemmän oma itseni selvänä.

 

Sober curious -ajattelu korostaa lisäksi, että jokainen voi olla päihteetön omalla tavallaan ilman päihteettömyyteen liittyviä identiteettejä tai ideologioita. Yksilöllisen sitoutumattomuuden hengessä sober curious kyseenalaistaa toisaalta myös päihteiden käyttöön liittyviä sosiaalisia ja kulttuurisia odotuksia. Kenenkään ei tarvitse juoda edes juhlissa, ellei halua, ja juomattomuuden äimistely nähdään osoituksena haitallisesta juomisnormista.

 

1990-luku oli nuorten humalajuomisen kulta-aikaa. Alkoholin ja juomisen merkitykset olivat tuolloin toisenlaiset. Tätä maisemaa avaa Pirjo Paakkasen (1991) tutkimus, jossa hän tarkasteli silloisen uuden keskiluokan, ns. juppien, alkoholikulttuuria.

 

‒ Minusta ei mikään ole niin ihanaa, kun krapularyyppy määrätyssä tilanteessa. Jos perjantaina on esimerkiksi ollut oikein kunnon bileet, ja lauantaina saa ottaa krapularyypyn, se on aivan ihanaa. Tulee niinkun sellaiseen leijuvaan uushumalaan. Silloin tuntee, että hallitsee koko maailmaa, ettei pelkästään Eurooppaa vaan koko maailmaa. Se on aivan ihanaa. (Paakkanen 1991, 37.)

 

Tässä kulttuurissa vapautta, itsenään olemista ja ihania viikonloppuja siivittää nimenomaan juominen siinä, missä sober curious turvaa päihteettömyyteen. Ja kun sober curious haluaa suojella muuta elämää päihteiden kuormitukselta, juppikulttuurissa alkoholin nähtiin pikemminkin parantavan muuta elämää.

 

‒ Ajattelen päivällä töissä, jos on oikein paskamainen päivä, että ihanaa pääsen töitten jälkeen kaljalle. [-]

‒ Haastattelija: Eikö [-] jurri haittaa työtä seuraavana päivänä?

‒ Ei, päinvastoin.

‒ Rutiinia pienessä humalassa. (Emt. 43‒44.)

 

Puheita olisi helppo leimata alkoholistien turinoiksi. Kyseessä on kuitenkin aito kulttuurinen ilmiö. 1980‒90-luvulla alkoholi ja juominen edustivat uutta ja modernia, kaupunkilaista ja individualistista elämäntapaa. Tämän elämäntavan kannattajat erottautuivat juomalla ahtaasta, ilottomasta ja yhdenmukaisuuteen pakottavasta menneisyydestä. Sitä heille edusti alkoholista pidättyminen ja raittiusliike. Näitä aineksia siirtyi myös 1990-luvun nuorisokulttuuriin, mikä osaltaan selittää juomisen sen aikaista suosiota.

 

1980‒90-luvun juppi koki siis edustavansa paljolti samanlaisia arvoja ja ihanteita kuin 2020-luvun sober curious. Molemmille tärkeintä on yksilön autonomia ja autenttisuus sekä valinnanvapauden rajoittamaton arvo. Siinä, missä jupeilla raittiusajattelu esti niitä, uusraittiilla niitä uhkaavat päihteiden käyttö ja juomisnormit.

 

Tietysti juppien ja sober curiosien välillä on eroja. Juppien elämäntavassa oli vahvoja karnevaalisia piirteitä, juomisen lisäksi monenlaista kulutusjuhlaa pikaruuasta näyttäviin polttomoottoriautoihin. Karnevaali kääntää nurin arjen totuttuja sääntöjä ja vapauttaa ihmisiä yhteyteen itsensä ja toisten kanssa kehollisten, ylenpalttisten ja liioittelevien nautintojen kautta.

 

Sober curious on pikemminkin antikarnevaalista ja sitoutuu kohtuuteen ja kestävyyteen. Se ei tuhlaa eikä käännä arkea nurin, vaan pyrkii turvaamaan ja vahvistamaan hyvän arjen edellytyksiä. Tätä voidaan nimittää kulttuuriseksi puritanismiksi, johon ei välttämättä liity uskonnollisia elementtejä. Kyseessä on ylipäänsä puhtaina ja aitoina pidettyjen asioiden suojelu sekoittavilta voimilta. Puritanismi oli myös 1800‒1900-luvun raittiusaatteen kantava voima. Sillä oli kansan parissa kannatusta vielä 1980-luvulle saakka, kunnes se leimautui ankeaksi ja konformistiseksi. 2020-luvulla se näyttää saaneen uuden elämän liitossa individualismin kanssa.

 

Päihteiden näitä merkityksiä voidaan jäsentää nelikenttään päihdekulttuuristen tuulten pääilmansuunniksi.

Kuva: Päihdekulttuurin pääilmansuunnat

 

On syytä huomata, että uusien tuulien tulo ei tyynnytä aiempia. Suomalaisen päihdekulttuurin, myös nuorten juomisen, vahvin kehityslinja on monimuotoisuuden ja -arvoisuuden lisääntyminen. Meillä on ja tulee olemaan keskuudessamme niin puristeja, karnevalisteja, kollektivisteja kuin individualistejakin. Päihdepolitiikan, ehkäisevän työn ja hoitojärjestelmän koetinkivi on siinä, osaammeko kohdata ja palvella kaikenlaisia ihmisiä heidän omassa elämässään ilman kulttuurisia ja moraalisia leimoja.

 

Lue lisää:

Paakkanen, Pirjo (1991) Juoppouden luokkakartta. Keskiluokkaisten ravintola-asiakkaiden alkoholin käyttöä koskevat luokitukset. Helsinki: Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos.