Aiemmin uhreja olivat ihmiset, joita tavalla tai toisella syrjittiin. Monet homoseksuaalit, vammaiset, etnisiin vähemmistöihin kuuluvat tai sukupuoleltaan luokittelemattomat kuuluvat yhä tähän joukkoon. He kohtaavat edelleen rakenteellista syrjintää, joka on kiteytynyt yhteiskunnan käytäntöihin.
Heidän rinnalleen on nyt noussut uusi uhrien katras, jonka jäseniä yhdistää ennen kaikkea kokemuksen puute rakenteellisesta syrjinnästä. Useat vallakkaat poliitikot uhriutuvat nyt pontevasti ja vaativat oikeuksiaan. He näkevät perinteisten uhrien ja heidän tukijoidensa pyrkimykset esimerkiksi rasismin siivoamiseksi poliittisesta kielenkäytöstä uhkana sananvapaudelleen.
Monet oikeistopopulistiset poliitikot Donald Trumpista paikalliseen Jani Mäkelään ryhtyvätkin mielellään valeuhreiksi.
* * *
Uutismedia antaa valeuhrien uhriutua rauhassa. Politiikan journalismi on harvinaisen kyvytön – tai haluton – tarkastelemaan ilmiötä. Ikään kuin uhriutuminen olisi jonkinlainen politiikan sivuilmiö, maininnan vaan ei erittelyn arvoinen asia.
London School of Economicsin professori Lily Chouliaraki ajattelee toisin. Hänen mukaansa uhriksi julistautumisesta on tullut strateginen tapa hankkia valtaa ja samalla legitimiteettiä omalle toiminnalleen. Uhriksi asettumalla voi luoda oikeutuksen esimerkiksi suojelulle ja sympatialle. Uhriutuminen vaikuttaa niin julkiseen mielipiteeseen kuin poliittisiin päätöksiin.
Yksi tapa arvioida uhriutumista on erottaa toisistaan uhriksi asettumisen performanssi ja faktisesti haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset. Chouliarakin mukaan eron ymmärtäminen on olennaista, koska poliittiset ryhmittymät voivat hyödyntää uhriutta, vaikka ne eivät todellisuudessa olisikaan haavoittuvassa asemassa.
Ratkaisevaa uhriutumisen arvioimisessa ei siis ole se, mitä poliitikko itse väittää sanoin tai sanattomalla viestinnällään. Ratkaisevaa on se, kuinka haavoittuvassa positiossa hän faktisesti on.
* * *
Kun uhriutumista tarkastelee henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa, tulee helposti mieleen vanha sanonta: pysy kaukana ihmisestä, joka käyttäytyy uhrin lailla tilanteessa, jonka on saanut aikaiseksi omalla toiminnallaan.
Vaikka sanonnassa on paljon viisautta, journalismin ohjenuoraksi siitä ei ole. Uhriutuminen on niin vahva poliittinen ase ja argumentti, ettei merkittävää yhteiskunnallista valtaa käyttävää valeuhriutujaa ole varaa ohittaa.
Kun valeuhriutuja siis seuraavan kerran sanoo, ettei mitään saa enää sanoa, hänelle voi esittää yksinkertaisen kysymyksen: miksi uhriudut? Kohdistuuko sinuun sellaista rakenteellista syrjintää, joka rajoittaa sananvapauttasi?
Janne Seppänen. (Kuva: Vesa-Matti Väärä)
Blogissa on hyödynnetty Lily Chouliarakin teosta Wronged – The Weaponization of Victimhood (2024). Sanottakoon, ettei hän käytä käsitettä valeuhri.
