©The Anonymous project
Found photography on ilmiö jossa tuntemattomien harrastelijoiden ottamia valokuvia otetaan uusiokäyttöön haalimalla niitä kirpputoreilta, huutokaupoista ja kellareista. Sitten kuvia muokataan, järjestellään ja laitetaan esille taiteellisessa tai muussa työskentelyssä. Näin löytäjät antavat hylätyille kuville uusia merkityksiä ja muovaavat niistä omanlaisiaan tarinoita.
Tällaiset esillepanot voivat tarjota poikkeavia kurkistuksia menneeseen ja kieltämättä antaa uusia elämyksiä katsojille. Koska löytäjä valikoi ja kuratoi materiaalin, jää sen alkuperäinen konteksti ja yleensä kuvaajakin pimentoon. Hänen sijaansa joku muu ottaa työt nimiinsä ja mahdollisesti rahallisen voiton. Eräänlaista kulttuurista louhintaa siis, jossa hylätystä materiaalista puristetaan hyötyä.
The Anonymous project ja The House herättävät vanhat kuvat uudelleen eloon
©The Anonymous project
Yksi vanhoista, anonyymeistä valokuvista lumoutunut henkilö on Lontoossa syntynyt elokuvantekijä ja taiteilija Lee Shulman (1973–). Hän löysi vuonna 2017 kirpputorilta laatikollisen Kodachrome-dioja. Niistä sai alkunsa kuuluisa ja maailmaa kiertänyt The Anonymous Project. Se sisältää nykyisin noin miljoona diaa tuhansilta kuvaajilta ja on maailman suurin yksityinen, amatöörien ottamien väridiojen kokoelma. Kuvista noin 80–90% on peräisin anglosaksisesta maailmasta, lähinnä Amerikasta. Niissä esiintyy ennen kaikkea valkoista keskiluokkaa. Sillä oli varaa valokuvaamiseen ja mainosmaista estetiikkaa hehkuvan väridiafilmin ostamiseen.
Shulmanin projekti on saanut innostuneen vastaanoton. Siitä on toimitettu nostalgian kyllästämiä julkaisuja (mm. Dressed to impress ja Midcentury memories), näyttelyitä, yhteistyöhankkeita ja elokuva. Valikoiduista dioista tehty immersiivinen näyttely The House esitettiin ensimmäisen kerran Arlesin valokuvafestivaaleilla (2019) ja on yksi Shulmanin tunnetuimpia kokonaisuuksia. Tutustuin siihen Brysselin Hangar-valokuvagalleriassa.
Esillepano on kekseliäs: 1950-luvun kuvat on integroitu teemoittain (juhliminen, arjen rutiinit, lomailu jne.) aikakauden mukaisiin lavasteisiin, kuten olo- ja makuuhuoneeseen. Osaa kuvista on muokattu ja rajattu. Esimerkiksi keittiön hyllyille aseteltuihin lautasiin on painettu kuvia ihmisistä syntymäpäiväkakkuineen. Näyttelytilaan tuodun matkailuperävaunun ikkunoihin on heijastettu virta lomamaisemia uima-altaineen ja hiekkarantoineen. Mieleenpainuva on vanhoista televisiosta pinottu torni, jonka ruuduissa heijastuu kuvia televisionsa kanssa poseeraavista ihmisistä. Silloisen modernin teknologian ylistys siis.
The House-näyttelyn suurennoksia ja luupilla katseltavia dioja. © Youness Ben Hamza/ TAVU
Shulmanin mukaan näyttely on kunnianosoitus tavalliselle elämälle, varastetuille hetkille ja muistojen kauneudelle. Näyttelyvieraalle tarjotaan tulkinta 1950-luvusta jolloin päivä paistoi, ihana musiikki soi ja elämä oli yksinkertaista ja viatonta. Katsoja ei voi tietää onko amatöörivalokuvat varta vasten valittu tukemaan tätä kepeää kertomusta, vaiko eikö Shulmanin haaviin ole todellakaan osunut muuta.
Lee Shulmanin väite siitä että hänen projektinsa säilyttäisi kollektiivista muistia on ongelmallinen. Hankehan luo siloitellun kuvan historiasta. Siitä puuttuvat aikakauden sosiaaliset jännitteet, rotuerottelu ja taloudelliset erot. Valikoimalla mukaan ”kauniita” ja ”samaistuttavia” hetkiä projekti pönkittää myyttiä onnellisesta menneisyydestä, johon suosio ehkä perustuukin. Satumaailmoiden luomisessa ei tietenkään sinänsä ole vikaa, mutta yksittäisen ihmisen lavastamasta fantasiasta ei ole koko aikakauden kuvaksi.
Kaikkiaan tämänkaltaisiin hankkeisiin liittyy eettisiä kysymyksiä. Niitä on arvosteltu tuntemattomien ihmisten yksityisten hetkien varastamisesta. Shulman kiistää syytökset voyerismista, mutta on selvää etteivät kuvattavat ihmiset tienneet että paloja heidän elämästään leviäisi kaiken kansan vapaasti kommentoitaviksi. Esimerkiksi The Anonymous-projektilla on Instagramissa pitkälti yli satatuhatta seuraajaa. Siellä esillä on hyvin intiimejä hetkiä, kuten juopuneita tai nukahtaneita henkilöitä. Yhdessä toistuvasti julkaistussa räpsäyksessä juhlatuulella olevalta naiselta vilkkuvat alushousut ja sukkanauhat. Haluaisiko Shulman itse päätyä tahtomattaan Internetiin kommentoitavaksi kuvassa jossa kekkaloisi pöhnässä ja kalsareissaan, jonkun tuntemattoman rustaaman hassun otsikon saattelemana?
Shulman on rakentanut anonyymeistä valokuvista menestyneen brändin. Hän on muokannut ainutlaatuisista perhemuistosta sarjatuotettuja hyödykkeitä. Materiaalissa on paljon kiinnostavaa ja liikuttavaa. Ne antavat varmasti ajattelemisen aihetta ja inspiraatiota katsojilleen. Kaikkiaan tuntuu siltä että kuvat oli kuitenkin hyvä pelastaa tuhoutumiselta. Voimme vain arvailla millaista materiaalin esillepano olisi ollut, mikäli kuvat olisivat päätyneet julkiseen arkistoon. Siellä niiden käyttöä ja dokumentointia olisivat ohjanneet hieman toisenlaiset lainalaisuudet.
The House (17.5.2026 asti), Hangar, Place du Châtelain 18, Bryssel
Riitta Oittinen. (Kuva: Vesa-Matti Väärä)
