Riitta Oittinen
Kuva: Riitta OIttinen
”Ikkuna-asetelmat ovat fantastisia”, totesi Belgiassa asuva liettualainen ystäväni ja jatkoi: ”Meillä oli ikkunassa kirpputorilta löytynyt jättiläishummeri, mutta jouduimme poistamaan sen koska eräs autoilija ajoi miltei ojaan sitä tuijottaessaan”.
Minulle, Brysselissä yli kymmenen vuotta asuneelle maahanmuuttajalle, kaupunki tarjoaa jatkuvasti sekä uusia elämyksiä, epätoivon hetkiä että tutkimusvirikkeitä. Yksi Keski-Euroopassa kukoistavista kiehtovista ilmiöistä on kellari- ja katutason asukkaiden tapa hyödyntää ikkunapintoja ja -lautoja sekä ilmoitustauluina että puolijulkisina näyttelytiloina. Brysselissä tähän vaikuttanee sekin, että monia kivijalkakauppoja on muunnettu asunnoiksi: alun perin tuote-esittelyyn suunnitellut erkkerit ja tasopinnat innostavat hyödyntämään niitä jotenkin.
Ikkuna-asetelmien taustana roikkuvat suljetut verhot tuovat mieleen teatterinäyttämön, joskin tällä kertaa rooleissa ovat perintökalleudet, kirpputorilöydöt ja huonekasvit. Vakio-ohjelmistoon kuuluvat kukka-asetelmien ja matkamuistojen dialogit, mutta ikkunalaudalla voivat kohdata myös Bertta-tädin rokokooliemikulho ja legotalo. Djembe-rummun takana saattaa lymyillä puutarhatonttu tai krusifiksi. Itseäni ihastutti pitkään kävelyreitilläni oleva ikkuna, jossa oli kopio impressionistisesta maalauksesta. Sen alla oli muovihedelmäasetelma. Eräänä päivänä jäljellä olivat vain prameat kultakehykset. Taidevarkaus – vai esteettinen mielenmuutos?
Toinen tapa hyödyntää ikkunatilaa on kiinnittää niihin viestejä ja julisteita. Jotkut kertovat yksilöllisistä tarpeista, kuten toiveesta löytää kissa, siivooja, vuokralainen tai lastenvahti – tai kenties yrityksestä häätää väärinparkkeeraaja tai koiranpissattaja. Lisäksi lähikortteleissani on vastustettu ikkunajulisteilla muun muassa kännykkämastojen säteilyä, lentokonereittejä ja kirsikkapuiden kaatamista. Osa julisteista puolestaan tukee paikallispoliitikkoja, uskonnollisia näkemyksiä tai kansalaisaktivismia.
Jos kaupunki suunnittelee uusia liikennejärjestelyjä, ikkunoihin nousee usein korttelikomitean yhteistuumin teettämä juliste: ”Ei liikennesuunnitelmalle.” Toisinaan, mutta harvemmin, liikenteen rajoittamista kannatetaan: “Kyllä suunnitelmalle.” Joku irvileuka oli myös kerran kiinnittänyt ikkunaansa epätoivon parahdukselta kuulostavan version: “Kyllä suunnitelmallisuudelle.”
Uteliaan ohikulkijan tehtäväksi jää kehitellä tarinoita näistä absurdeiltakin näyttävistä installaatioista ja viesteistä. Ne houkuttelevat arvailemaan tekijän elämäntilannetta, -historiaa ja alitajuntaa.
Katugallerioissa kuraattoreina ovat asukkaat itse, ilman joukkorahoitusta tai muuta taloudellista tukea. Kaikkiaan ikkuna-asetelmissa kohtaavat korkea ja matala, moderni ja perinne, sattuma ja suunnitelma, omaperäisyys ja kliseet. Hienommin ilmiötä voi luonnehtia kaupunkitilan haltuunotoksi, vaikkei moni ikkunakoristelija miellä olevansa kaupunkiaktivisti – saati edes tunne termiä.
