Mari K. Niemi (Kuva: Anne Nyyssönen)
Olen seurannut Suomessa kesällä käytyä keskustelua organisaatioiden moninaisuudesta ja teemaan liittyvistä koulutuksista ja ohjeistuksista (esim. yliopistot, Yle).
Kriittistä keskustelua on herättänyt esimerkiksi se, keitä koulutukset palvelevat ja rajoittuuko sananvapaus, jos organisaatioissa herätellään herkkyyttä tunnistamaan vähemmistöihin kuuluvien ihmisten tilanteita, kokemuksia ja oikeuksia.
Tämä kirjoitukseni osallistuu tähän keskusteluun tarkastelemalla asiaa skottiyliopiston tarjoaman tasa-arvo, moninaisuus ja yhteisöllisyys -kurssin näkökulmasta. Vuosikymmen tohtoriksi väittelyn jälkeen hain opiskelijaksi entuudestaan tuttuun yliopistoon Skotlannissa. Olin Strathclyden yliopistossa vierailevana tutkijana 2013–2016. Syksystä 2024 alkaen suoritan maisterintutkinnon toiselta alalta osa-aikaisena, työni ohessa.
Tässä blogissa kysyn, mitä tavoitteita mainitulla koulutuksella on, millaisia ihmisryhmiä siinä käsitellään ja millaiseen käytökseen opiskelijoita kannustetaan. Kurssi kannustaa myös reflektointiin, niinpä avaan lyhyesti havaintojani ja kokemuksiani aiheesta niin sanotusti kypsänä maisteriopiskelijana.
Rekisteröitymisen edellytyksenä on koulutuksen suorittaminen
Monta rastia pitää olla ruuduissa, ennen kuin ”Rekisteröidy” -nappi uuden yliopistoni portaalissa aktivoituu: pitää maksaa osa kurssimaksusta, todistaa oleskeluoikeus maassa ja vastata yliopiston tilastotarkoituksissa keräämiin taustakyselyihin.
Yliopistoa kiinnostaa sekin, kuulunko ryhmiin, joista edetään harvoin korkeakouluopintoihin. Tukea olisi tarjolla esimerkiksi lastensuojelun asiakkaina kasvaneille (sijaisperheissä tai muuten huostaanotettuina eläneille) tai liikkuvaa elämää viettäneissä yhteisöissä eläneille.
Rekisteröityminen edellyttää myös kahden verkkokoulutuksen suorittamista. Ensimmäisen aiheena on tasa-arvo, moninaisuus ja yhteisöllisyys, toisen sukupuolittunut väkivalta. Suomessa käytyyn ajankohtaiseen keskusteluun osallistuakseni keskityn tässä purkamaan nimenomaan moninaisuuteen liittyvän koulutuksen herättämiä ajatuksia.
Keistä puhutaan, kun puhutaan moninaisuudesta?
Strathclyden yliopiston kaikille uusille opiskelijoille pakollinen tasa-arvoa, moninaisuutta ja yhteisöllisyyttä koskeva koulutus alkaa yliopiston arvoihin perehtymisellä. Siitä edetään tarkastelemaan yliopistoyhteisössä olevia erilaisia ryhmiä. Koulutus herättelee opiskelijoita tunnistamaan ihmisten erilaisia lähtökohtia ja ottamaan niitä arjessa huomioon. Mutta keitä kohtaan huomaavaisuutta perätään?
Moninaisuus nähdään tosiaan moninaisesti: erilaisia yliopistoyhteisössä olevia ryhmiä kuvataan yksitoista. Niiden ulkopuolelta käsitellään myös kysymystä sukupuolten tasa-arvosta ja tuloeroista. Koulutuksessa nostetaan esiin myös itsekriittisiä näkökulmia, esimerkiksi se, että naisten määrä professoreina jää Strathclydessä vielä kauas miesten määrästä. Toisaalta yliopisto on ylpeä johtavasta asemastaan alimmista tuloluokista yliopistoon tulleiden opiskelijoiden kouluttajana.
Koulutuksessa käsiteltyjä ryhmiä olivat ensimmäisen sukupolven yliopisto-opiskelijat, aikuisopiskelijat, erilaisiin etnisiin vähemmistöihin ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat opiskelijat, vammaiset, perheenjäsenistään hoitovastuuta kantavat, lastensuojelun huomassa kasvaneet, perheistään vieraantuneet, uskovat ja ulkomailta muuttaneet opiskelijat.
Jokaisen ryhmän kohdalla kurssilla kuvataan, miten siihen kuuluvien ihmisten tausta tai ominaisuudet voivat heijastua opiskeluun ja yliopistoyhteisössä elämiseen.
Keitä koulutus palvelee?
Voi tulla yllätyksenä, että esimerkiksi valkoinen, Suomesta Skotlantiin opiskelijaksi muuttanut kristitty hetero voisi löytää itsensä valtaosasta koulutuksessa käsiteltyjä ryhmiä. Itseni löysin tavalla tai toisella kolmesta. Tärkeä havainto onkin, että meistä jokaisella voi olla ominaisuuksiimme, taustaamme tai elämäntilanteeseemme liittyviä tekijöitä, jotka voivat asettaa meidät epäedulliseen asemaan, altistaa syrjinnälle tai luoda kokemusta ulkopuolisuudesta.
Tulkitsen koulutuksen pyrkivän rakentamaan yhteisöä, jossa kaikki voivat osallistua omana itsenään, ilman pelkoa leimaamisesta tai ulossulkemisesta. Opiskelijoita myös kannustetaan reflektoimaan kurssin teemoja omalta kohdaltaan sekä puuttumaan esimerkiksi kiusaamiseen erilaisin tilanteeseen sopivin turvallisin tavoin.
Osallisuuden kokemuksen rakentamisessa onnistuminen on arvokasta yksilöille, opiskelijoille ja henkilökunnalle. Syrjimättömyys ja yhteisön yleinen huomaavaisuus suhteessa jäsentensä erilaisiin ominaisuuksiin ovat osa sivistystä.
Näissä tavoitteissa onnistuminen on kuitenkin tärkeää myös yliopistolle itselleen. Isossa-Britanniassa yliopisto-opiskelu on maksullista myös briteille, joten elämisen lisäksi kustannuksia tulee myös lukukausimaksuista. Yliopistoja myös mitataan ja vertaillaan ahkerasti ja julkisesti eri mittarein. Epäonnistuminen opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehtimisessa on julkisuudessa liitetty jopa itsemurhiin johtaneisiin kiusaamistapauksiin, jotka ovat tuottaneet valtakunnallisia uutisotsikoita.
Opiskelijat ovatkin paitsi yliopistoyhteisön jäseniä, myös maksavia asiakkaita. Uusia opiskelijoita voi olla vaikea saada ovista sisään, jos aiempien kokemus opinnoista on syrjinnän ja ulkopuolisuuden tunteen sävyttämä.
Millaiseen käytökseen opiskelijoita kannustetaan?
Samalla kun koulutuksessa herätellään opiskelijoita tunnistamaan erilaisia yliopistoyhteisön sisältä löytyviä ryhmiä, siinä kuvataan esimerkinomaisesti tilanteita, joissa opiskelija voi kokea syrjintää tai ulkopuolisuutta. Seuraavassa muutamia esimerkkejä näistä:
- Jos opiskelija on vieraantunut perheestään, hänellä ei ehkä ole opiskelija-asunnon lisäksi kotia, minne mennä viikonloppuisin tai lomilla. Loma-ajat voivat olla yksinäisiä, jolloin opiskelukavereiden huomaavaisuus voi kantaa pitkälle. Henkistä ja taloudellista tukeakin voi heille olla tarjolla vähemmän kuin muilla.
- Jos opiskelijalla on huoltovastuuta perheenjäsenistään, hänen voi olla vaikeampi päästä mukaan opiskelijaporukkaan vapaa-ajan mennessä hoitovelvoitteisiin.
- Jos englanti ei ole opiskelijan ensimmäinen kieli, hänen voi olla alussa vaikea saada näkemyksiään esille. Hiljaisuutta tai aksenttia ei pidä tulkita signaaliksi siitä, onko opiskelukaverilla sanottavaa tai miten älykäs hän on.
- Jos opiskelijalla on valtaväestöstä eroava etninen tausta, häneen voi kohdistua rasismin lisäksi ajattelematonta kommentointia, joka pohjautuu stereotyyppisiin käsityksiin siitä, millaisia tietyistä maista tai kulttuureista olevat ihmiset ovat. Olettamisen sijaan kannattaa panostaa tutustumiseen.
- Jos opiskelijalla on uskonnollinen vakaumus, hän saattaa esimerkiksi viettää muita juhlapäiviä kuin valtaväestö ja myös haluta osallistua opiskelijaelämään alkoholia juomatta. Tästä valinnasta ei ole asiallista tehdä numeroa.
Kurssi auttaa tunnistamaan erilaisia syrjinnän ja ulossulkemisen muotoja ja toisaalta kannustaa opiskelijoita olemaan aktiivisia liittolaisia (ally) niille, jotka kokevat epäasiallista kohtelua. Tukea voi osoittaa puuttumalla asiaan heti syrjintätilanteessa tai sen jälkeen, kuulemalla syrjintää kokeneiden kokemuksia ja oppimalla niistä, välttämällä kanssaihmisiin koskevien oletusten esittämistä sekä sivistämällä itseään erilaisia ihmisryhmiä koskevista asioista.
Oma kokemukseni – mitä ajatuksia koulutus herätti
Sosiaalisen median perusteella monien tuttujeni lapset aloittelevat nyt opiskelijaelämää. Itse en ole ”kypsä opiskelija” ensimmäistä kertaa. Aloitin ensimmäiset yliopisto-opintoni vuonna 2000, kun 27-vuotiaana lähdin kansainvälisen vaatetusalan yrityksen tuotepäällikön paikalta maisterintutkintoa tekemään. Yliopisto oli minulle vieras instituutio, joten tottahan se kävi mielessä, sovinko porukkaan ja yliopistoon ylipäänsä.
Ikäni puhutti melko tavalla osaa opiskelukavereista. Sain kuulla olevani “vanha” ja toisaalta olin ”se makea vanhempi tyyppi”. Yksi kurssikavereista tulkitsi, että olemme eri sukupolvea ja voisin ikäni puolesta olla hänen äitinsä (en kai sentään?). Ehkäpä mieleenpainuvin palaute tuli opiskelijanuorukaiselta, joka kertoi, ettei olisi ”koskaan yrittänyt mitään” jos olisi tajunnut, miten iäkäs olen.
Opiskelujeni alussa ikääni liittynyt erilaisuuteni korostaminen jossain määrin lisäsi erillisyyden tunnetta. Minua ihmetytti se, miten yliopistoon astuttuani muutuin yhdessä yössä nuoresta tuotepäälliköstä ikääntyneeksi opiskelijaksi. Menestyminen opinnoissa ja muihin jo elämänkokemusta hankkineisiin opiskelijoihin tutustuminen saivat oloni kuitenkin pian kotoisaksi.
Strathclyden yliopiston koulutuksessakin nostetaan esille vertaisiin tutustumisen tärkeys. Kypsille opiskelijoille on oma klubikin. Sen jäseneksi tosin pääsee jo 21-vuotiaana, joten ehkä kyse on ikää enemmän tunteesta, että yliopistoon on tultu epätyypillistä reittiä, eri tahdissa oman ikäpolven kanssa.
Oma elämänkokemukseni ei anna perusteita odottaa, että kohtaisin nyt jatkuvalla yliopistotaipaleella syrjintää tai epäasiallista kohtelua. Monen muun opiskelijan kohdalla odotusarvo voi olla toinen ja opiskelujen aloittaminen voi perustellusti huolettaa. Siksikin tällaisia koulutuksia on tarpeen olla.
Toivon, että kurssin käytyäni osaan hitusen paremmin ottaa erilaisista taustoista tulevia yliopistolaisia huomioon ja tehdä opiskelusta omalta osaltani itse kullekin rennompaa, yhteisöllisempää ja hauskempaa.
Suomeen terveiseni on tämän kokemuksen pohjalta se, että myös me eri tavoin etuoikeutetut opiskelijat voimme olla hyötyjinä näistä koulutuksista.
P.S. Nuori sukupolvi vaikuttaa moninaisuusasioissa usein meitä vanhempia ikäluokkia valveutuneemmalta. Mietin, ovatkohan myös professorit ja muu henkilökunta kurssin käyneet. Voisi olla hyvä idea.
