Tiedeklubi ja Emma Vitikainen kuunneltavissa podcastina

Yltiösosiaalisten mangustien yhteisössä poikasia hoivataan koko lauman voimin. Silti se ei ole tasa–arvoista, vaan valikoivaa hoivaa: pulskimpien emojen suurina syntyneet poikaset saavat eniten huomiota ja pärjäävät elämän kilpajuoksussa parhaiten. Mangustit siis syntyvät ”kultalusikka suussa”.
Kevään toisella tiedeklubilla (25.4.2019) Finlandia-talon Café Verandassa Helsingin yliopiston evoluutiobiologian dosentti Emma Vitikainen kertoi kenttätutkimustensa havainnoista. Tiedetoimittaja Ulla Järven johdattelemana keskusteltiin paitsi mangusteista, myös ihmisistä. Ohjaavatko biologia, syntyperä ja geenit myös meitä, vai olemmeko ensi sijaisesti oman onnemme seppiä?
Voit kuunnella nyt tilaisuuden podcastina.
Emma Vitikaisen mukaan ihminenkin on evoluutiobiologian tuote – myös siinä mielessä, että ympäristö muuttaa meitä, samoin kuin mekin muutamme ympäristöämme. Osa kohtalostamme määräytyy jo kohdussa, osa jo äitimme biologian ja hänen varhaisen elinympäristönsä muokkaamana. Äidin odotusaikaisen ravinnon niukkuus tai muu fyysinen tai psyykkinen stressi tietyssä raskauden vaiheessa altistavat syntyvän lapsen esimerkiksi diabetekselle ja sydän– ja verisuonitaudeille. Vitikainen kuitenkin muistutti, että hyvä varhainen hoiva ja myöhempi tasapainoinen elämä voivat vaimentaa riskitekijöiden vaikutuksia.
Näin tapahtuu mangusteillakin. Kun Vitikaisen tutkimusryhmä antoi pienimmille, huono–osaisuutta poteville emoille raskauden aikana lisäravintoa (paistettua kananmunaa), syntyvät poikasetkin selviytyivät paremmin. Paremmalla ruoalla ravitut emot jaksoivat huolehtia kaikista poikasista paremmin. Yhteinen hyvä on siten varaa jakaa kaikkien kesken tasaisemmin, jolloin tasa–arvoisemmat elämänolot tuottavat koko yhteisölle parempia selviytymiskeinoja.
Tiedeklubit kuuluvat Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) Tiedettä kaupungissa -tapahtumiin. Klubien ohjelma syntyy yhteistyössä laajan kumppaniverkoston kanssa. Kevään 2019 tiedeklubien ohjelmasta vastaavat TSV:n ohella Suomen Tiedetoimittajain Liitto ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. Yhteistyössä on mukana myös Helsingin yliopiston alumniyhdistys.
 

Uusimmat ajankohtaiset

Kevään henkilökuvauskurssit saivat huippuarviot

  Valokuvaaja Nina Kaverisen henkilökuvauskurssit Salon Mathildedalissa ja Helsingissä Kulttuurikeskus Sofiassa saivat osallistujlta poikkeuksellisen paljon kiitosta. Ilmoittautumisjärjestelmä Lyytin keräämä palaute tuotti pelkkää kiitosta, ja myös...

Huuhkajien kanssa retkeilemään Vartiosaareen 9.6.

Tervetuloa mukaan Tiedetoimittajien liiton seniorijaosto Huuhkajien kesäretkelle Vartiosaareen tiistaina 9.6. iltapäiväksi. Kaikki liiton jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan retkelle. Helsingin edustan saarista Vartiosaari on jäänyt monelle tuntemattomaksi, joten...

Suomen tiedetoimittajain liiton kevätkokous 23.4. Heurekassa

Suomen tiedetoimittajain liitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin torstaina 23.4. Tiedekeskus Heurekassa. Alla olevasta kokouksen esityslistasta löydät kokouksessa esiteltävistä asiakirjoista vuoden 2025 toimintakertomuksen ja tilinpäätöserittelyt. Koko...

Tiedetoimittajien uratarinat

Jani Kaaro – tiedon toimittaja

  Freelance-tiedetoimittaja Jani Kaaro on kulkenut urallaan omaa polkuaan. Utelias kyseleminen, viisaampien kuunteleminen sekä järjestelmällinen tiedonhaku ovat hänelle ominaiset tavat selvittää maailman ihmeitä. Tiedetoimittajain liiton uratarinoissa kerromme...

Minna Malja: Tiedetoimittaja kuin kameleontti

Teksti: Helena Raunio Kuva: Sonia Taiarol   Villa Lanten ystävien ROMA-vuosikirja on juuri valmistunut. Päätoimittaja Minna Malja huokaisee helpotuksesta, kun kirjat viedään postiin. Päätoimitus, taitto ja visuaalinen ilme ovat Minnan käsialaa jo 14. kerran....