Tiedetoimittaja-lehti on nyt Kultti ry:n jäsen

Suomen tiedetoimittajain liiton  julkaisema Tiedetoimittaja-verkkolehti on hyväksytty Kultti ry:n jäseneksi.

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry on noin 200 Suomessa ilmestyvän lehden kattojärjestö. Kultti valvoo pienlehtien etuja, tarjoaa lehdille koulutusta ja markkinointiväyliä sekä julkaisee Iso Numero -katukulttuurilehteä.
Kultti on Julkisen sanan neuvoston (JSN) kannatusyhdistyksen jäsen. Osallistuminen itsesäätelyyn sitoo myös Kultin jäsenlehdet noudattamaan hyvää journalistista tapaa, ja JSN voi käsitellä Kultin jäsenlehdistä mahdollisesti tehtäviä kanteluita. Jäsenyys takaa pienillekin lehdille journalistisen aseman ja lisää niiden uskottavuutta.
Tiedetoimittaja-lehteä on julkaistu vuodesta 1993, ja vuoteen 2013 asti se ilmestyi paperisena. Lehteä tuolloin uudistanut pääsihteeri Vesa Niinikangas totesi sosiaalisen median vuorovaikutteisuuden ja juttujen jakamisen helppouden olevan välttämätöntä myös järjestölehdille.
Vuonna 1991 perustettu Kultti on riippumattoman journalismin äänitorvi. Kultin jäseniin kuuluvat useimmat Suomessa ilmestyvät taide- ja kulttuurilehdet sekä valtaosa mielipidelehdistä ja tiedejulkaisuista.
Kultti ylläpitää Kulttikiska-sivustoa, jossa voi helposti tutustua Kultin jäsenlehtiin ja tilata niitä. Lisäksi Kulttikiska-brändin alla toimii lehtien irtonumeromyyntiverkosto ja tapahtumasarja Kuukauden skuuppi.

Uusimmat ajankohtaiset

Tervetuloa tiedetoimittajain opintomatkalle Italiaan 16.–21. lokakuuta

  Italian opintomatkan haku päättyy 19.7. ja tarvittaessa paikat arvotaan. Italia elää vanhan ja uuden puristuksessa. Poliittiset jännitteet kietoutuvat maan monivaiheiseen historiaan. Ilmastonmuutos  ajaa perinteistä maanviljelyä yhä ahtaammalle samaan aikaan...

Liiton toimisto ja pääsihteeri kesätauolla

Kesäluonnon värit syvenevät, ja myös liiton toimisto pääsihteeri Ulla Järven johdolla siirtyy kesäniityille. Liiton toimisto on suljettuna ti 23.6.–pe 17.7. Pääsihteeri lukee kuitenkin postit kerran viikossa, pääsääntöisesti tiistaisin. Joten jos sinulla on kysyttävää...

Vetoomus tietokirjallisuuden valtionrahoituksen kasvattamiseksi

Me allekirjoittaneet yhteisöt kiitämme opetus- ja kulttuuriministeriötä kirja-alan selvityksen tilaamisesta ja selvityshenkilö Markus Leikolaa sen toteuttamisesta. Erityisen lämpimästi kiitämme sitä, että Leikola nostaa selvityksessään esiin kauno- ja...

Kevään henkilökuvauskurssit saivat huippuarviot

  Valokuvaaja Nina Kaverisen henkilökuvauskurssit Salon Mathildedalissa ja Helsingissä Kulttuurikeskus Sofiassa saivat osallistujlta poikkeuksellisen paljon kiitosta. Ilmoittautumisjärjestelmä Lyytin keräämä palaute tuotti pelkkää kiitosta, ja myös...

Tiedetoimittajien uratarinat

Poropaimenena tieteen selkosilla – Tapani Niemi taitaa metaforat

  Tiedetoimittajain liiton uratarinat jatkuvat: Ystävä luonnehti Tapani Niemeä aikanaan poropaimeneksi, joka kierteli Turun yliopiston eri laitoksilla ja poimi niistä parhaat palat aiheiksi radio-ohjelmiin. Niemen taival tiedetoimittajana kattaa 1970-luvun...

Aikuiskasvatus-lehden toimituspäällikkö on utelias generalisti

Terhi Kouvo on monessa mukana. Vertaisarvioidun Aikuiskasvatus-tiedelehden toimituspäällikkyys on hänen päätoimensa Kvs-säätiössä. Sen rinnalla hänellä on aina meneillään hankkeita ja viestintää – kunnon generalisti siis. Teksti: Jukka Nortio   Keskustelumme...

Uula Neitola — konkaritulokas ja tuore tutkija

Uula Neitola liittyi tiedetoimittajain liittoon 2025 alussa. Jäsenyys on avannut hänelle uusia ovia ihan konkreettisesti: hän pääsi liiton pressikortilla Dubaissa Tulevaisuuden museoon (Museum of Future). Toimittajataustainen Neitola työskentelee viestinnän...

Tieteen selittäminen suurelle yleisölle on Sara Lammen intohimo

Luonnontieteellisessä keskusmuseossa tiedeviestijänä työskentelevä Sara Lampi nauttii nähdessään ihmisten innostuvan uutta luonnosta oppiessaan. Tiedetoimittajien 40. juhlavuoden uratarinoissa kerromme jäsenistämme sekä siitä, että mitä on tiedeviestintä. Teksti:...