Ennen tuhoa

Teksti ja kuvat: Petri Kiuttu

Maaliskuussa Nepalissa oli vielä rauhallista. Vuoristojen saartamaa maata oli hyvä risteillä bussilla.
Vain kuukausi sen jälkeen, kun lähdin Nepalista, maa alkoi täristä. Osa kauniista ja ainutlaatuisista temppeleistä katosi maan päältä. Näin kävi esimerkiksi Kathmandun keskustan Durbarin aukiolle, Unescon maailmanperintökohteelle. Vilkas ja elämää täynnä oleva aukio näyttää kuvissa nyt sekasortoiselta rakennustyömaalta. Swayambhunathin temppelissä ja Patanissa on tuhoutunut maailmanperintöluetteloon kuuluvia korvaamattomia kohteita. Ne olivat erityisen tärkeitä paikkoja nepalilaisille.

Nepal on antoisa kohdemaa taiteesta, tieteestä, historiasta ja luonnosta kiinnostuneelle. 30 miljoonan asukkaan valtio sijaitsee kahden valtavan valtion, Intian ja Kiinan, välissä, aivan Himalajan vuoriston juurella.
Nepal on perinteisesti ollut järjestöjen luvattu maa. Maassa toimii lukuisia kansainvälisiä yhteistyöjärjestöjä. Kathmandun ja Pokharan katukuvassa näkyy ulkomaalaisia ekspaatteja hyvin paljon.

Suomen kehitysyhteistyö Nepalin kanssa on jatkunut vuodesta 1983 lähtien. Ulkoministeriö on avustanut Nepalia viime vuosina parillakymmenellä miljoonalla eurolla vuodessa. Suomalaisista kansalaisjärjestöistä Nepalissa toimivat esimerkiksi Maailman luonnonsäätiö WWF, SPR, Kirkon ulkomaanapu ja Suomen lähetysseura. Erikoissäätiöistä esimerkiksi Siemenpuu toimii Nepalissa.
Tutustuin itse Women for Human Rights (WHR) -järjestön toimintaan Kathmandussa. WHR on nepalilainen järjestö, joka toimii valtakunnallisesti. WHR kouluttaa ja auttaa heikossa asemassa olevia naimattomia naisia ammatteihin. Juuri epätasa-arvoisuus ja demokratian puute ovat Nepalissa syvään juurtuneita tapoja. Vaikka maa on muuttunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana yksinvallasta kohti demokraattista liittovaltiota, ei tasa-arvoa kohti ole käyty yksilöiden tasolla. Kastijärjestelmä on Nepalissa kielletty, mutta käytännössä se toimii edelleen.
Vaikka Nepal on päällisin puolin ja erityisesti länsimaiselle ihmiselle turvallinen ja avoin matkakohde (luonnonkatastrofeja lukuun ottamatta), niin todellisuus on toinen. Ihmisoikeuksia loukataan jatkuvasti Nepalissa räikeästi. Ihmiskauppa on suhteellisen yleistä. Nepalilaisia nuoria naisia on myyty perinteisesti Intiaan prostituoiduiksi ja orjiksi. Myös Suomen kehitysavussa korostetaan Nepalin tarvetta edistää ihmisoikeuksia ja kitkeä laajamittaista korruptiota. Samoin koulutuksen ja terveyden edistäminen on olennaisia asioita.
Tutustuin myös Suomen lähetysseuran työntekijöihin ja toimintaan Kathmandussa. Lähetysseura on toiminut aktiivisesti varsinaisen työnsä ohessa maanjäristyksen jälkeisessä tiedotustoiminnassa ja avustusasioissa.

Nepal on maailman köyhimpiä maita, joka on elänyt hyvinkin paljon matkailun varassa. Tänä keväänä sattuneet maajäristykset karkottavat suuren osan turisteista Nepalista pitkäksi aikaa. Harmillista kyllä, se merkitsee lähes varmasti myös kehityksen pysähtymistä pitkäksi aikaa yhteiskunnallisella tasolla. Samoin fyysiset hankkeet lykkääntyvät luultavasti hyvinkin pitkäksi aikaa. Kathmandun valtava tieremontti, jonka tarkoitus oli leventää 700 kilometrin verran kulkuväyliä seuraavien vuosien aikana, joutuu nyt odottamaan rakennusten uudelleenpystytystä ja infrastruktuuria.

Kaunis Pokhara, kiehtova Chitwan

Parin viikon mittainen matkani Nepalin matkani alkoi Kathmandusta ja sinne se myös päättyi. Kathmandusta voi olla montaa mieltä. Sen voi ottaa joko kiehtovana, värikkäänä ja elävänä pääkaupunkina. Kathmandu on erittäin likainen, pölyinen, kesällä kuuma ja talvella kylmä. Katuvaloja ei ole, tiet olivat paikoin jopa kaupungin keskustassa kuoppaisia kärrypolkuja. Kathmandun keskustaa ei ole tehty jalankulkijoita varten. Lähiöistä löytyy kyllä viihtyisiä puistoja ja nurmialueitakin. Kaunis kaupunki Kathmandu ei kuitenkaan ole, vaikka siellä monia lumoavia temppelialueita onkin.

Pokhara on sen sijaan kaikin puolin kaunis ja kiehtova kaupunki. Kaupunki sijaitsee laaksossa, jota reunustavat huikeat lumihuippuiset vuoret. Suurin osa vaeltamaan matkalla olevista ihmisistä käyttää Pokharaa tukikohtanaan matkalla Annapurnaan. Aivan kaupungin keskustassa on erittäin kaunis järvi Phewa.

Chitwanin kansallispuistossa voi nähdä uhanalaisia intiansarvikuonoja ja bengalintiikereitä. Kissapetojen näkeminen vaatii erinomaista onnea tai suurta kärsivällisyyttä ja aikaa, mutta sarvikuonoja metsissä tuntui ainakin maaliskuussa riittävän. Itse kohtasin useammankin sarvikuonon sekä kävelysafarilla, jeepissä että elefantin selässä. Joka kerran pari tonnia painava eläin muutaman metrin päässä aiheutti varsin kiinnostavia tuntemuksia, jotakin pelon ja innostuksen välimaastossa. Tiikeriä en nähnyt, jälkiä kyllä.

Jälkikirjoitus

Kathmandun lentokentällä tullissa matkalla kohti Intian Delhiä minut ja tavarani tutkittiin ehkä perinpohjaisemmin kuin koskaan. Tullimies levitti koko matkalaukkuni sisällön pöydälle julkisesti kaikkein nähtäväksi. Hän oli erityisen kiinnostunut kirjallisuudesta, jota oli mukanani. Tullimies selaili useamman minuutin ajan keskittyneesti paria mukanani ollutta kirjaa ja kyseli niiden sisällöstä. Kirjat olivat suomenkielisiä romaaneita.