Hakkuut Amazonian sademetsissä ovat vähentyivät viime vuonna jyrkästi. Tuuli ja aurinko tuottivat EU:ssa ensimmäistä kertaa sähköä enemmän kuin fossiiliset polttoaineet puolen vuoden mittauskaudella. Viime vuonna astui voimaan EU:n viherpesudirektiivi, jonka myötä perusteettomat ympäristöväittämät kielletään. Alle viisivuotiaiden lasten kuolemia oli maailmassa historiallisen vähän. Siinä muutama Ylen koostama hyvä uutinen viime vuodelta.
En tiedä olenko ainoa ihminen, joka on viime aikoina ikävöinyt tällaisia hyviä uutisia. Välillä tulee negatiivisen uutisvirran ja kaiken ankeuden keskellä olo, että olisi kiva vain käpertyä jonnekin mukavaan paikkaan, pistää silmät kiinni ja sulkea korvat koko maailmalta. Missä on toivo? Missä ovat rakentavat kehitysideat, uudet avaukset, positiiviset näkökulmat ja ratkaisuehdotukset? Onko ihan kaikki tosiaan huonosti?
Tätä kurjuuden toitottamiseen vaikuttaa varmasti se, että huonot uutiset myyvät. Ne herättävät ihmisten tunteita, klikkauksia. Ja myönnettävä se on: en minäkään muista viime vuodelta yhtään noista alussa mainitsemistani positiivisista uutisista. Mediassa, ja etenkin somessa, negatiivisuus myy. Polarisoivia teemoja ja mustavalkoisia, aggressiivisia, jyrkkiä kommetteja laukovia ihmisiä rakastetaan. Heitä siteerataan ahkerasti — melko usein myös faktoja tarkistamatta, taustoittamatta ja kritisoimatta. Ja vaikka perinteinen media tekisikin hommansa hyvin, jäljelle jää some, jossa eivät päde mitkään lait. Kuten Donald Trump totesi teoksessaan The Art of the Deal (1987): ”Pointti on siinä, että jos olet hieman erilainen, vähän räväkkä tai teet asioita, jotka ovat rohkeita tai kiistanalaisia, lehdistö kirjoittaa sinusta.” Tämä on ollut selvästi hänen ohjenuoransa — ja se on avannut hänelle nyt jo kaksi kertaa tien Yhdysvaltain presidentiksi.
Itse olen sitä mieltä, että jos haluaa nostaa esiin jonkun ongelman, kritisoida tai valittaa, samalla pitäisi aina kyetä tarjoamaan myös joitain parannus- tai ratkaisuehdotuksia, reitti parempaan. Tämä on oma ohjenuorani. Sama ohje sopii paitsi toimittajan työhön, myös ihmissuhteisiin. Onnistun toteuttamaan sitä vaihtelevasti. Helppoa se ei ole. On paljon vaivattomampaa ja laiskempaa tuoda pelkästään esiin epäkohtia. Se ei kuitenkaan tyypillisesti johda mihinkään. Viestin vastaanottajalle tulee vain kurja ja avuton olo.
Koen, että meillä tiedetoimittajina on tärkeä rooli: me voimme olla valonkantajia. Voimme tuoda tieteen valoa kiistanalaisiin kysymyksiin, oikaista väärinkäsityksiä ja valeuutisia sekä luoda toivoa, uutta ymmärrystä ja ratkaisuja maailman ongelmiin. Samalla voimme antaa ihmisille uskoa tulevaisuuteen. Kuulostaako juhlalliselta? Sellaiseksi tehtävämme koen.
Tiedejournalismi ei ole mitään itku- ja valitusjournalismia, vaan keskiössä ovat tulevaisuus ja toivo. Tiedetoimittajina meillä on kyky tuoda esiin tieteen uusia saavutuksia ja tekniikan kehitystä ymmärrettävästi ja yleistajuisesti. Jos tuomme esiin ongelmia, voimme samalla kertoa, miten tutkimuksen kautta niihin voi löytyä ratkaisuja. Mitä pitäisi tehdä toisin? Millaisia ratkaisuja on kehitteillä? Mikä voisi auttaa?
Me olemme myös vahtikoiria. Tehtävämme on vahtia esimerkiksi sitä, miten tutkimustietoa hyödynnetään, millaisia väärinkäsityksiä ja virhepäätelmiä ihmisillä on, miten media, some ja koko yhteiskunta ovat muuttumassa ja millaista valtaa somejätit algoritmeineen käyttävät. Tehtävämme on taustoittaa asioita, kiteyttää ja koota tutkimustietoa. Koen, että juuri tällaista journalismia nykypäivänä tarvitaan.
Suomen Tiedetoimittajain liitto täyttää tänä vuonna 40 vuotta — and still going strong. On hienoa, että meidän liittomme toiminta on energistä ja lämminhenkistä, kiitos aktiivisten jäsenten, pääsihteerin ja hallituksen! Itse olen freelancer-tiedetoimittaja eli työskentelen paljon yksin omassa kammiossani. Tiedetoimittajain liitosta on tullut minulle vuosien varrella tärkeä paikka tavata muita tiedetoimittajia ja verkostoitua.
Ellei liitto ole sinulle vielä tullut tutuksi, toivottavasti innostut lähtemään mukaan toimintaamme. Tänä vuonna meillä on 14.3. hienot 40-vuotisjuhlat Helsingin Olympiastadionilla. Samalla jaamme vuoden tiedetoimittaja- ja tiedeviestintäpalkinnot. Lisäksi juhlavuonna on luvassa muun muassa useita alueellisia tapahtumia Hyvä vai huono tiedeuutinen-konseptilla, Sanan valta- koulutus 31.3., kevätkokous 25.4., Puistofilosofia-tapahtuma 15–19.7. Ikaalisissa ja Kansallinen tiedeviestintäseminaari 20.11. Suunnitteilla on myös kaksi opintomatkaa, joista tiedotamme myöhemmin. Juhlavuonna kerromme myös verkkosivuillamme uratarinoita jäsenistämme. Ne tuovat esiin, miten moninainen joukko me olemme. Kaikkia meitä yhdistää kiinnostus tieteeseen ja tiedeviestintään. Tule sinäkin mukaan!
P.s. Tiedetoimittajain liitto jakaa apurahoja, jotka ovat osalle teistä jo tuttuja. Kevään apurahahaku on 16.3.-15.4., syksyn 16.10.-15.11. Toivomme jatkossa erityisesti, että jäsenet innostuisivat hakemaan apurahoja tiedejournalismiin ja -viestintään liittyviin projekteihin. Haluaisitko toteuttaa esimerkiksi jonkun tiedettä popularisoivan lehtijuttusarjan tai podcastin? Onko mielessäsi jokin uusi tiedeviestinnän tapa tai tiedettä popularisoiva hanke, jonka toteuttamiseen tarvitsisit apurahan? Tai haluaisitko esimerkiksi tehdä tiedeaiheisen näyttelyn? Mieti, millä tavoin voisit edistää tiedejournalismia tai -viestintää ja hae meiltä tukea projektiisi. Jos olet saanut aiemmin meiltä apurahan (muun kuin laiteapurahan), voit saada seuraavan kerran apurahan kolmen vuoden kuluttua siitä.