Kun kerroit, Anaksagoras, että
aivan alussa
ilma ja eetteri erottuivat toisistaan, ja että
ympäröivä aine oli määrältään ääretön,
me jumalat ajattelimme,
hyväntahtoisesti,
että onpa tarina, ja että
tarkoitit varmaankin lyhytsanaiseen tapaasi,
kertoa uusin sanoin saman,
minkä me kaikki kuulimme jo kauan sitten:
Kuinka alun suureen Kaaokseen syntyi sopu,
miten maa, vesi ja ilma kauan sitten
sopivat pitkän riitansa, valitsivat paikkansa
maailmassa, ja asettuivat olemaan?
Aioit ehkä kertoa, kuinka
kaiken päällä liikkuva luonnon henki
nosti vuoret, uursi joet, silitti tasangot,
loi paikoilleen kasvit ja eläimet
ja ajoi eripuraiset tuuliveljekset
Euroksen, Boreaksen, Notoksen ja Zefyroksen
puhaltamaan omaan maanääreensä?
Ja kuinka lopuksi luonto nosti
kirkkauden kaikkien muiden yläpuolelle
niin että tähdillä olisi paikka loistaa,
ja maaemolla oli lopultakin paikka synnyttää
meidät, kaksitoista jumalaa?
On epäilemättä totta,
mitä sanoit ihmisen ymmärryksestä,
kuinka aistien heikkouden vuoksi ihminen
ei kykene arvioimaan koko totuutta.
Niinhän sen kuuluu
jumalaisessa järjestyksessä ollakin!
Itse asiassa me jumalat näemme
ihmisen arviointikyvyn
olevan hyvin heikon, ja
juuri siksi me jumalat päätämmekin
tärkeät asiat teidän puolestanne.
Ajatuksesi kaiken takana olevasta
Mielestä on toki mielenkiintoinen, joskin
kaikki me tiedämme kuitenkin,
että juuri me jumalat saamme aikaan
kaiken liikkeen
osaamisellamme, tarmollamme, toimissamme,
ja varsinkin sotiessamme.
On kuitenkin sanottava, että
osa jumalista on hyvin kiusaantunut,
kun itsepintaisesti esität, kuinka
aurinko olisi se joka kirkastaa kuun.
Kysehän on veljestämme
auringonjumala Helioksesta,
ja hänen hohteestaan sisaremme Selenen
jumalattaren kasvoilla.
Hänen hohteensa salaisuus ei kuulu ihmisille,
eikä sitä heille paljasteta!
Pahinta kuitenkin on, että
väität auringon olevan vain
punainen kuuma kivipahanen,
ja että hopeinen kuu
olisi pelkkää maata!
Huomaamme, Anaksagoras,
että et ymmärrä mikä on tärkeintä!
Vääristelet sitä, mitä aikojen alusta
on kerrottu,
ja otat meiltä jumalilta pois
meille kuuluvan oikeuden
tietää, muuttaa tietoa ja
säädellä teidän ihmisten kohtaloita.
Sitä emme voi sallia!
Ensin ajattelimme rangaistuksesi
pudottaa sinut papyruksinesi
yksinäisyyteen
Tartaroksen äärettömän syvään kuiluun,
jotta ei sinusta enää mitään kuuluisi.
Tarkemmin asiaa pohdittuamme
huomasimme, että se ei ehkä juuri sinusta
olisikaan mikään rangaistus.
Niinpä tuomitsemmekin sinut ikuisiksi ajoiksi
toistamaan tarinaasi eräälle nymfille.
Tulet huomaaman, että Ekholle ei mikään
kertomasi tarina koskaan riitä:
se kuulee huonosti, ei juurikaan
ymmärrä sanomaasi
ja vastaa aina mitä nyt sattuu
sanoistasi selvää saamaan.
Ateenassa 4.12.2015
Eeva Pitkälä
Asiatiedon lähteet:
– Arto Kivimäki (2008): Antiikin taruja I: Aikojen alussa
– Anaksagoras: Fragmentit. Käännös ja jälkisanat Käännös Reijo Valta (2000)
Aioit ehkä kertoa, Anaksagoras
Julkaistu
13 kesä, 2016