Euroopan pääkaupungiksikin tituleerattu Berliini yrittää kaikin voimin kirkastaa lähimenneisyytensä varjostamaa mielikuvaa. Uuteen nousuun tähdätään panostamalla tieteeseen, taiteeseen ja muuhun luovaan toimintaan. Brain City Berlin ei kuulosta kuitenkaan aivan ontolta sloganilta, kun ajatellaan kaupungin monivaiheista menneisyyttä.

Muurin murtumisen 30-vuotismuistelot leimasivat Falling Walls -tapahtumaa.


Karhean kiinnostava Berliini täyttyi marraskuun alussa sekä muurin murtumisen 30-vuotisjuhlista että lukuisista tiedetapahtumista. Muurin murtumisen jälkimainingeissa syntynyt Falling Walls -konferenssi kokoaa vuosittain eri alojen tutkijoita pohtimaan, mikä on seuraava muurin murtumiseen verrattavissa oleva murros. Samaan aikaan järjestetään myös ympäri kaupunkia levittäytyvä Berlin Science Week.
Brain City Berlinillä on monta historiaa. Vanhojen teollisuuskaupunkien tavoin myös Berliinissä etsitään hyötykäyttöä kaupungin vanhoille tehdasrakennuksille, joita kaupungissa riittääkin. Nopea teollistuminen 1800-luvulla loi kaupunkiin tekstiili- ja metalliteollisuutta, ja myöhemmin myös sähkö- ja kemian teollisuutta, joiden luomiseen tarvittiin tietenkin insinööritieteitä, työvoimaa ja kaupunkirakentamista. Esimerkiksi Falling Walls -konferenssi järjestettiin Radialsystemissä, vanhassa jätevedenkäsittelylaitoksessa. Sinne ei muurin aikaan ollut asiaa: Spree-joen rannalla sijaitseva laitos jäi joutomaalle muurin sisä- ja ulkoreunojen väliin.

Tieteen geopolitiikkaa

Kaupungissa on koettu kaikki tiedepolitiikan äkkijyrkät käänteet: milloin tiedettä on tarvittu sähkö- ja kemianteollisuuden kehittämiseen, milloin arjalaisen kansan rotupuhtauden vaalimiseen, milloin poliittisten järjestelmien pönkittämiseen urheilulääketieteen tai avaruustutkimuksen avulla.
Berliinin maine korkeatasoisena tiedekaupunkina perustuu ennen kaikkea kolmen yliopiston ja Charite´-yliopistosairaalan historiaan. Technische Universitätin (alku jo 1770-luvulla) ja Humboldt Universitätin (perustettu 1809) juuret ulottuvat pitkälle keisariajalle, samoin maailmankuulun Charitén (1710).

Itseohjautuva auto kuskaa Charitén sairaalan alueella potilaita ja henkilökuntaa.


Humboldt-yliopisto loi aikoinaan mallin muun muassa Suomen yliopistojärjestelmälle. Luonnontieteiden ohella humanistisen aineiden painoarvo oli korkea, ja ihanteena oli kasvattaa ja kouluttaa laajasti sivistynyttä väkeä. Sivistysihanne tosin kuoli natsiaikaan juutalaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden vainon myötä, eikä helppoa ollut sodan päätyttyäkään.
Humbolt-yliopisto jäi kaupungin jaossa Neuvostoliiton vyöhykkeelle, ja sitä myöten siitä tuli osa DDR:n koulutusjärjestelmää. Sittemmin (1948) osa sen henkilökunnasta ja opiskelijoista perusti kansainvälisellä tuella Freie Univeristätin Dahlemiin toiselle puolelle kaupunkia. Sen valtavalla alueella liikkuu edelleen ikuisia 60-luvun opiskelijoita, jäänteenä FU:n suurimaan suosion ajoilta – eikä tämä ole pelkkä huhu!

Keskustakampusten kaupunki

Vanhat instituutiot – tai ainakin osia niistä – sijaitsevat edelleen kaupungin keskustassa ja tuovat tiedemaailman aivan konkreettisesti kaupunkilaisten keskuuteen. Esimerkiksi Charitén yliopistosairaala on yksi kaupungin suurimmista työnantajista, ja keskustassa sijaitsevalla alueella liikkuu liikenteen seassa ja tupakkapaikoilla väkeä niin ammattilaisten kuin potilaidenkin varusteissa.
Opiskelijoiden ja yliopistoväen määrä kaupungissa on suuri: nykyisin näissä kolmessa isossa yliopistossa on kussakin kaikissa noin 30 000 opiskelijaa. Näiden lisäksi Berliinissä toimii muita yliopistoja, ammattikorkeakouluja, tutkimusinstituutteja, kirjastoja ja museoita, sekä taideyliopisto, Univeristät der Kûnste. Muurin jakaman kaupungin perintönä useita instituutioita on kaksi; yhteistyötä toki tehdään, mutta omista ei haluttu luopua.
Satsaus kaupungin markkinointiin tiedepääkaupunkina aloitettiin jo 2004, ja vuodesta 2017 on toimittu Brain City Berlin -sloganin alla. Science senatoriksikin nimitetty pormestari Michael Müller häärää monessa mukana. Brexitin jälkeen Berliinin merkitys tiedekaupunkina tullee nousemaan edelleen. EU on merkittävä tiederahoittaja, joten oletettavaa on, että yhä useampi tutkimuseuro päätyy tulevaisuudessa johonkin Berliinin lukuisista tutkimuslaitoksista.

Charitén yliopistosairaala on paitsi perinteikäs, nykyisin myös yksi kaupungin suurimpia työnantajia.

Entä ne kaatuvat muurit?

Berlin Science Week ja Falling Walls muodostavat yhdessä paljon enemmän kuin yhden konferenssin tai edes yhden viikon: kyse on kymmenpäiväisestä festivaalista, joka levittäytyy jo muutenkin tieteen täyttämään kaupunkiin.
Science Weekin päätapahtumapaikkana oli perinteikäs Museum für Naturkunde, jossa dinosaurusten luurankojen ja täytettyjen eläinten keskellä kuultiin monenmoista tiedepuhetta, populismista lääkekannabikseen. Berliinin kaupungin 40 000 euron tiedepalkinnon sai arabiankielisen kirjallisuuden tutkija, professori Beatrice Gûntler.
Falling Wallsin tapahtumat pyrkivät muurin murtumisen inspiroimana ennakoimaan, mikä voisi olla tulevaisuudessa vastaavanlainen yhteiskunnallisen status quon muuttava mullistus. Sen yhteydessä kilpaillaan muun muassa vuoden tiedeviestintä-, innovaatio- ja start up -sarjassa. Korkean tason kutsuvieraille järjestetään erilaisia pyöreän pöydän keskusteluja.
Yksipäiväisessä Falling Walls-konferenssissa puitiin 20 tutkijan voimin eri alojen akuutteja kysymyksiä. Millä perustein kansainväliset tutkijat olivat kutsun Berliinin saaneet, jäi epäselväksi. Lopputulos muodostui kiinnostavaksi kattaukseksi malarian kitkemisestä selkäydinvaurioiden korjaamiseen, arktisen alueen ilmastonmuutoksesta mustiin aukkoihin, keinolihasta hyönteisruokavalioon, tekoälystä kollektiiviseen oppimiseen. Jotkut alustajat maalailivat laveammalla pensselillä kuin toiset. Esimerkiksi kiinalaisen Dabo Guanin mukaan länsimaisen elämäntavan pitäisi ei-kestävänä kehityksenä muuttua. Näin varmaan on, mutta konkreettisia keinoja kaivattaisiin.
Päivän mittaan kuultiin intensiivisempiä aktivismin ääniäkin. Vuosia Googlella työskennellyt ja sieltä ulosmarsseja järjestänyt Meredith Whittaker kritisoi puheenvuorossaan tekoälyn valtaa kaikilla elämänalueilla. Nykyisin Whittaker työskentelee AI Now -instituutissa, joka pyrkii jäljittämään niitä lukuisia tekoälyn sosiaalisia ja poliittisia epäkiitollisia seurauksia, joita kehitystyössä ei oteta huomioon.

Vapaata ajattelua osoitettiin punaisilla pipoilla.


Harvard Business Schoolissa työskentelevä Shoshana Zuboff lisäsi kierroksia ja ennusti puheenvuorossaan digitaalisen valvontakapitalismin loppua. Ihmisiltä kerätyn datan hyväksikäyttö tulee vääjäämättä tiensä päähän, kun demokratiaa luvannut digitaalisuus muuttuikin ihmiselämän kaikkia alueita hyödyntäväksi teollisuudeksi, joka hyödyttää muutamia maailmaa hallitsevia jättiyrityksiä.
Sympaattinen ja konkreettinen maailmanparannusehdotus kuultiin Lontoossa ja Zimbabwessa työskentelevän psykologin, Dixon Shibandan suusta. Shibandan on kehittänyt ajatuksen ystävyyden penkistä, jonka avulla ennaltaehkäistään jatkuvasti lisääntyviä mielenterveysongelmia. Ahdistukseen ja masennukseen voi kuitenkin saada helpotusta, jos matalan kynnyksen apua on tarjolla lähellä. Shibandan tarjoaakin mielenterveyden ensiapukursseja zimbabwelaisille isoäideille ja ajatuksen ystävyyden penkistä, jolla istuksien huoliaan voi jakaa.
Ajatuksia jaettiin myös Falling Wallsissa. Kaikki puhujat aloittivat kertomalla, missä olivat marraskuun 9. päivä 1989, kun muuri murtui; nuorimmat tutkijat olivat vasta syntyneet. Itse huomasin jakavani tauoilla ajatuksiani muun muassa saksalaissyntyisen, zûrichiläisen insinöörin ja tûbingeniläisen teologian opiskelijan kanssa. Saksalainen keskustelukulttuuri näyttää muuttuneen paljon aiempaa avoimemmaksi. Insinöörimiehen mukaan Saksassa onkin päästy ainakin osittain eroon ekstremismiin johtavasta hulluudesta; lähimenneisyyden muistot pakottavat saksalaiset puhumaan, keskenään ja muidenkin kanssa.

Kirjoittaja osallistui Berliinin Falling Walls -konferenssiin EUSJA:n stipendillä ja Suomen tiedetoimittajain liiton matka-apurahalla.