Det våras för forskningskommunikation! – Ruotsin tiedeviestintäkongressi puhui paljon muustakin kuin koronasta

Sanna Kivimäki

Toimittajille, tiedottajille, tutkijoille ja muille tieteestä kiinnostuneille suunnattu Ruotsin Forum för forskningskommunikation, FFF, on kasvanut alle kymmenessä vuodessa kansainväliseksi tapahtumaksi taustatapahtumansa, Göteborgin kansainvälisen tiedefestivaalin mallin mukaisesti. Kongressin tallenteet ovat yhä katsottavissa.

Sarah R. Davies peräänkuulutti tiedeviestijöiltä omien motiiviensa määrittelyä.

Jos suomalaisia vertailukohtia haetaan, huhtikuun puolivälissä järjestetty FFF on kuin Kansallinen tiedeviestinnän kongressi järjestettynä Tieteen päivien yhteydessä. Tänä vuonna kaksikielinen konferenssi keräsi kaikkiaan yli 600 osallistujaa viidestätoista eri maasta. Vaikka pandemiaan liittyvistä haasteista puhuttiinkin, kongressin painopiste oli paljolti tiedeviestinnän tutkimuksessa ja tulevaisuuden trendeissä.

Tiedeviestinnän tutkimus näkyvässä roolissa

Vaikka pandemiaan liittyvistä haasteista paljon puhuttiinkin, kongressin painopiste oli yllättävänkin paljon tiedeviestinnän tutkimuksessa. Nousevan tutkimusalan juuriakin etsittiin, kun Göteborgin yliopiston tieteenteorian professori Dick Kasperowski loi katsauksen tiedeviestinnän ruotsalaiseen historiaan. Yhtenä merkkipaaluna hän piti Johan August Lundellin johdolla Uppsalassa käytä keskustelua 1800-luvun lopulla. Paikallisessa Lauantaiseurassa pääteltiin jotain kestävää: humanistiherrojen mielestä kansalaisten tuli ymmärtää tiedettä ja tieteen metodeja, jotta he voisivat suojautua paremmin äärimmäisyyksiä lietsovaa ajattelua vastaan. Samankaltainen kansanvalistusajattelu jatkui sittemmin myös Ruotsia rakentaneiden sosiaalidemokraattien ohjelmajulistuksissa.

Jo kongressia edeltävän päivän Pathways to Praxis -työpajassa keskusteltiin tiedeviestinnän tutkimuksesta saksalaisprofessori Alexander Gerberin johdolla. Gerber johtaa saksalaista tiedeviestinnän tutkimusinstituuttia Inscicoa.

Työpajassa selvitettiin muun muassa tiedeviestintää koskevan tutkimustiedon välittymistä työpajaan osallistujille suunnatussa kyselyssä. Selvisi, että tiedeviestinnän tutkimus oli kyllä tuttua, mutta epävarmuutta oli siitä, oliko se oman työn kannalta relevanttia.
Alan tutkimus ei tuntunut kiinnittyvän itselle tärkeisiin kysymyksiin, kuten esimerkiksi vihamielisten yleisöjen kanssa toimimiseen, tiettyjen sensitiivisten aiheiden käsittelyyn tai tiedeviestinnän vaikuttavuuden evaluointiin.

Tutkijat ja toimittajat yhteistyöhön

Ratkaisu tutkimuksen ja käytännön väliseen jännitteeseen voisi löytyä esimerkiksi alan koulutuksen suunnittelusta yhdessä tai yhteistyössä suunnitellusta toimintatutkimuksesta. Myös tiedeviestinnän käsitteellistyksissä ja tiedeviestijöiden ammattiymmärryksessä on paljon mielenkiintoista tutkittavaa.

Ratkaisu ei ainakaan löydy niistä silloin tällöin kuulluista puheenvuoroista, joissa jompikumpi ammattilainen halveksii avoimesti toista. Tässä työpajassa kuultiin se versio, jossa tiedeviestinnän ammattilainen (tai ilmeisesti amatööri) kuuluttaa mahtipontisesti, että tieteelliset julkaisut eivät häntä kiinnosta, tarinat kyllä, ja että kuulija oli nukahtaa tutkijan puheen aikana. Tällaista kuulee yleensä juuri yliopiston aloittaneiden suusta.

Olisi hienoa, jos tällaisesta junttiudesta päästäisiin tulevaisuudessa eroon. On kai aivan itsestään selvää, että ilman kiusallisen pitkäveteiseksi koettua tiedettä maailmassa ei olisi yhtäkään tiedeviestijää. Tiedettä taas ei ole, jos sitä ei julkaise tietyin formaalein kriteerein, jotka muuttuvat varsin hitaasti. Tiedeviestinnässäkään tarinallisuus ei ole vastaus kaikkeen, vaikka sitä yleensä tarjoaakin lääkkeeksi asiaan kuin asiaan. Rikkinäinen puhelin -ilmiö voi yllättää, jos tutkijat ensin kertovat oman tarinansa, sen jälkeen tiedottajat ja toimittajat omasan, sen jälkeen ehkä opettajat ja muut.

Seuraavan päivän alustuksessaan Sarah R. Davies Wienin yliopistosta esittikin, että tiedeviestijän tulee aina ensin kysyä itseltään, mikä on toiminnan tavoite: onko tarkoitus esimerkiksi muuttaa ihmisten käyttäytymistä, houkutella nuoria (luonnon)tieteiden pariin, brändätä yliopistoa vai yksinkertaisesti vain jakaa ihmetystä ja ihmettelyä?

Tutkittavaa tiedeviestinnässä ja sen ammattikäytännöissä riittää. Osallistujia kiinnostivat muun muassa sosiaalisen median ilmiöt, tiedeviestinnän rooli suurissa yhteiskunnallisissa haasteissa, kuten ilmastonmuutoksessa, tutkimusrahoittajien tiedeviestintävaatimukset, yhteiskuntatieteiden rooli nykyisissä tiedekeskusteluissa sekä eri tutkimusalojen hierarkiat tieteen julkisuudessa.

Gerber peräänkuulutti monitieteisen ja -tahoisen alan pitkäjänteistä ja laaja-alaista tutkimusta jatkuvan sirpalemaisen tiedon tuottamisen sijaan. Monitieteisyys ja kansainvälisyys tulisi ottaa tiedeviestinnän tutkimuksessakin vakavasti. Suuri osa alan tutkimuksesta keskittyy tiettyihin aloihin, kuten lääketieteeseen ja teknologiaan, maantieteellisen painotuksen ollessa USA:ssa ja Euroopassa.

Tulevaisuuden trendejä

Tiedettä – tai ainakin lääketiedettä – on kuultu kuluneena pandemiavuonna kenties enemmän kuin koskaan aiemmin. Rokotekehitystä on seurattu kuin parasta jännitysnäytelmää ja monella peruskansalaisella on aiempaa paljon enemmän tietoa lääketieteellisistä prosesseista. PCST:n (Public Communication of Science and Technology) verkoston puheenjohtaja Brian Trench pohtikin puheenvuorossaan, miltä tieteen ja tutkimuksen julkisuus näyttää pandemian jälkeen. Ovatko ihmiset säilyttäneet luottamuksensa tieteeseen ja tutkimukseen ja onko se kenties lisääntynyt?

Toimintatapoja pandemia ainakin on muuttanut, ja nähtäväksi jää, millaiseksi ne muotoutuvat pandemian päättyessä. Annette Klinkert European Science Engagement Associationista reflektoi kuluneen vuoden oppeja nopeasta siirtymisestä digitaalisuuteen erilaisten tiedetilaisuuksien järjestämisessä. Klinkert muistutti siitä, että nyt on hyvä vaihe siirtyä tiedeviestinnän uuteen paradigmaan: STEM-alojen tuottaman tiedon levittämisestä monitieteiseen tieteiden väliseen vuoropuheluun. Yhteiskunnan isot ongelmathan eivät ratkea vain teknologian avulla.

Epävarmuuden viestiminen lienee yksi vaikeimmista tehtävistä nyt ja tulevaisuudessa. Siinä missä tutkijat ovat aina lisänneet teksteihinsä epävarmuutta ilmaisevia turvasanoja, ovat tiedottajat ja toimittajat suosineet varmempaa ilmaisua. Mutta toimiiko epävarmalle pohjalle rakennettu varmuus enää? Lundin yliopiston lehtorin James Pammentin mukaan meneillään olevaan tutkimukseen liittyy aina riskejä, joista pitäisi voida puhua. Epävarmuuksien ilmaisemisen hän näki tiedeviestinnän todellisena haasteena, samoin ihmisten aggressiivisen ja arvaamattoman somekäyttäytymisen.

Jos ei epävarmuuksia ole tarpeeksi, niin onhan sitten vielä tekoäly, jonka tuomasta tulevaisuudesta keskusteltiin myös. Vaikka käytämme tekoälyä kaikkeen työntekoon enemmän kuin huomaammekaan, ovat sitä koskevat mielikuvat robottikeskeisiä. Datan tuotanto on nopeaa, ja tekstiä, kuvaa, ääntä ja käyttäjädataa generoidaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Koska data itsessään ei hyödytä ketään, tarvitaan enemmän myös fiksuja ihmisiä – sekä tutkijoita että tiedeviestijöitä.

Konferenssin tallenteet löytyvät Youtubesta.

Kannen kuva: Tapani Niemi

Pääkirjoitus

Ulla Järvi: Kyynel lehmän kylkeä vasten

ÄÄNI ÄÄNETTÖMILLE

Tapani Niemi: Saako tiedejournalisti essehtiä? Osa I

RAHKASAMMALEITA JA PERINNEKASVEJA

Eeva Pitkälä: Idästä saapui valloittaja
Arja-Leena Paavola: Perinnekasvien geeneillä taataan tulevaisuuden ruokaturvaa
SOTA-AJAN VIESTEJÄ JÄLKIPOLVILLE

Kalle Virtapohja: Pekka Peitsen karmea kankkunen
Päivi Kapiainen-Heiskanen: Muisti tuo sodan iholle

TEKSTIEN SISÄLLÄ

Aki Petteri Lehtinen: Kuinka tiedeteksti käsitetään
Aki Petteri Lehtinen: Kritiikki edistää ymmärrystä – kunhan kohteena on teos eikä ihminen
APURAHAHAKU MIELESSÄ

Annu Kekäläinen: Hakisinko apurahaa?

Kirjat

Arja-Leena Paavola: Hämmentävä pamfletti korona-ajasta
Pekka Wahlstedt: Hyödyn aikakausi Turun Akatemiassa
Pekka Wahlstedt: Tietopaketti mielen sairauksista
Pekka Wahlstedt: Tutkiva mielikuvitus tutkijan käytössä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin